Pääkirjoitus: Hajota ja kokoa.
Suomenkielisen kulttuurin suhde alkemiaan on juureton. Tieteenala, jossa pyrittiin manipuloimaan aineen olomuotoa, eli kultakauttaan keskiajan Englannissa ja Saksassa – aikana, jolloin Suomessa sivistyneistö keskittyi lähinnä aakkosten opetteluun. Hopeakaudella 1800-luvulla lapsenkengissä olevalta kulttuurikentältämme ei puuttunut sanoja, vaan sana- ja päihdealkemiaa harjoittaneet symbolistit. Jos uskomme syklien luonteeseen, pronssikausi on vasta tulossa.
Kotimaisessa nykykirjallisuudessa kiinnostus alkemiaan on kytenyt jo pidempään, ja nyt uuneja sytytetään tämän tästä. Mikä alkemiassa viehättää 2020-luvulla?
Haastattelemiemme kirjailijoiden Niko Hallikaisen ja Klaus Maunukselan mukaan tämän vuoden kaunokirjallinen sato osoittaa, että kirjallinen massakulttuurimme kärsii muodottomuudesta. Näille muotoa haastaville prosaisteille alkemia liittyy kirjoittamisen prosesseihin. ”Kun merkityksenanto vedetään alta, alkemia alkaa uskoutua hämmästelijälle”, Hallikainen kirjoittaa Prima materiassa. Ehkä luemmekin siksi, että haluamme tulla hypnotisoiduiksi – antautua materian ja muodon hämärille suggestioille. (Kenties meilläkin osattaisiin jalostaa kirjallista muotoa, jos Mariaana Jäntin Amorfiaana olisi otettu vakavasti sen ilmestyessä 40 vuotta sitten, pohtii Iikka Arve tässä numerossa.)
Alkemiaa voikin tarkastella keskiaikaisen tieteenalan ohella linssinä mystiikasta inspiroituneisiin prosesseihin, joiden avulla pyritään jalostamaan yhdestä asiasta toinen – oli kyse sitten aineesta, kielestä, mielestä tai ihmiskehosta. Niin me ylpeät alkemistit teemme tässä numerossa, jossa metamorfoosin kokevat ainakin sukupuoli, jää sekä stetoskoopin alla sykkivät lihakset.
Sekä tietenkin alkemian korkein muoto, sanat. Jalostamisen iloa!
Otso Venho & Johanna Osváth
Kansitaide Ilmari Pylvänäinen: Rebis (2026).
Sisällysluettelo
6 Sivumennen-palstalla pannaan liemet ja photari kiehumaan.
8 Niko Hallikainen ja Klaus Maunuksela puhuvat päätoimittaja Osváthin haastattelussa proosaa (ja vähän alkemiaa).
12 Miksi eläimet sukupuolitetaan taiteessa, kysyy Mirva Helenius esseessään.
21 Silvia Hosseinin kolumnissa ärsyynnytään huonosti lukemisesta.
22 Pia Korhonen jäähdyttää Itämerta jääpala kerrallaan.
28 Miltä kirjallinen kulttuurimme näyttäisi, jos Mariaana Jäntti olisi otettu tosissaan, kysyy Iikka Arve.
36 Oletko eronnut? Lue A. V. Marraccinia, kehottaa Taimi Kopra.
40 Ville Vahosalmi haluaa täydellisen kehon ja saa sen.
49 Runokääntämisen labyrintissa seikkailee Carlos Lievonen Runous, nyt -palstallaan.
50 Alba Ala-Pietilä näki Anne Carsonin ilmielävänä!!!
56 Tuomas Taskinen on suomentanut meille Alfred Jarryn maagista runoutta.
60 Saako Mercedes-Benz sydämesi läpättämään?? Suosittelemme Mitja Jakosen novellia pahimpaan peltikuumeeseen.
62 Markku Paasonen raottaa mustaa kuutiota toistaiseksi julkaisemattomassa esseeromaanikatkelmassaan.
66 Koreasti kääntävä Taru Salminen kertoo, mikä korealaisella kirjallisuuskentällä trendaa juuri nyt.
68 Kritiikeissä muun muassa Fibonaccin lukujono sekä älytöntä ja järjetöntä ja tyhmää.
79 Kansirunoilijana saksalainen, Suomessakin vieraillut Jonis Hartmann.