Dylan Thomas on ristiriitainen runoilija myös suomeksi
Lyhytsanaisen vuolassäkeinen Thomas on vaikea suomennettava, mutta uusi valikoima sisältää myös onnistumisia.
Dylan Thomas:
Balladi pitkäsäärisestä syötistä.
Suomentanut: Marja-Leena Mikkola
75 s. Parkko 2021.
Walesilainen Dylan Thomas (1914–1953) painii useasta syystä ristiriitaisten runoilijoiden raskaassa sarjassa. Kovan sähläämisen ja ennenaikaisen kuoleman takia ura jäi tyngäksi. Siitä huolimatta hänet äänestettiin vuonna 2009 Ison-Britannian kaikkien aikojen kymmenen suosituimman runoilijan joukkoon (T.S. Eliot nappasi kärkisijan). Myös yhdysvaltalaiset lukijat kokevat hänet omakseen: Academy of American Poets luonnehtii häntä ”amerikkalaisen mielikuvituksen arkkityyppiseksi romantikoksi”. Hänen runonsa ovat innoittaneet muun muassa Sylvia Plathia, beat-runoilijoita ja Bob Dylania (jonka artistinimen loppuosa tulee Thomasin etunimestä).
Useissa englanninkielisissä kouluissa ympäri maailmaa lapset saavat ensikosketuksensa runouteen juuri Thomasin säkeiden kautta. Toisaalta kirjailijan kotimaassa Walesissa alettiin tietoisesti sisällyttää tämän runoja paikallisiin opetussuunnitelmiin vasta viime vuosikymmenen alussa, kun havaittiin, että 84 prosenttia 11–14 -vuotiaista ei osannut nimetä niistä yhtäkään. Kesän alussa en olisi itsekään pystynyt parempaan 17-vuotisen englanninkielisen, kirjallisuuteen painottuneen koulukseni pohjalta.
Myös laadukasta akateemista tutkimusta Thomasin tuotannosta on tämän aikalaiskirjailijoihin nähden vähän. “Thomasin runoista ei saa nyhdettyä irti kamalasti kirjallisuuskritiikkiä” esseisti Adam Phillips toteaa. Sen sijaan elämäkertoja on kirjoitettu ainakin seitsemän. Ne sisältävät erilaisia näkemyksiä Thomasin ihmissuhteista, perussairauksista ja kuolemaan johtaneista tapahtumista sekä varsinkin rappiorunoilijan vakionemesis alkoholin roolista tämän elämässä.
Jo ensimmäisiä Thomasin runoja lukiessani sanatarkkojen merkitysten sijaan keskiöön nousee hurmiollisen puheen tuottama nautinto.
Koska Thomasin runous ei asettunut selkeästi minkään tunnetun tyylisuuntauksen edustajaksi, se tuntui alati lipeävän – ja edelleenki usein lipeää – kriitikoiden nakkisormista. Tyylin hankala suhde vaikutteisiinsa, kuten kymrin kieleen tai surrealismiin, on vasta parin viimeisen vuosikymmenen aikana alkanut saada ansaitsemaansa huomiota.
Jo ensimmäisiä Thomasin runoja lukiessani sanatarkkojen merkitysten sijaan keskiöön nousee hurmiollisen puheen tuottama nautinto. Lauseet pauhaavat eteenpäin kuin juna, tai kuin oikein tenhoava saarna – lukija pääsee kyytiin johonkin itseään suurempaan; luovuttaa helpottuneena puristamansa rationaalisen arjen ohjakset. Äiti ottaa nyt tällasen runollisen 420-hetken.
Karismaattisen puheen huipentuma on Thomas itse esittämässä tekstejään. Mestarillisen villanellensa ”Do not go gentle into that good night” äänitteellä hän melkeinpä laulaa. Thomasia pidetäänkin sekä runoilijakiertueiden että äänikirjallisuuden ensimmäisenä supertähtenä.
Äänen niskaote merkityksestä tekee Thomasin suomentamisesta riskaabeliä puuhaa. Marja-Leena Mikkolaa, tänä keväänä ilmestyneen Balladi pitkäsäärisestä syötistä -valikoiman kääntäjää, haasteet eivät ole karkottaneet. On kuitenkin selvää, että suomentaessa Thomasin säkeiden intensiteettiä menetetään. Pääsyyllinen on tiheästi ladotut yksitavuiset sanat, joille rytmikkäästi paukkuva laulu perustuu. Englannin kielessä ne ovat melkeinpä sääntö – suomessa taas poikkeus.
Tämä ilmenee hyvin “Eikä kuoleman ole valta” -runossa, jossa säkeet kuten “Dead men naked they shall be one / With the man in the wind and the west moon” menettävät kiihkeän poljentonsa ja levähtävät muotoon ”kuolleet miehet sulautuvat alastomina / tuuliukkoon ja länsikuuhun”. Vaikka suomennos on itsessään sointuisa, tuntuu kuin lukisi käyttöohjetta alkuperäiseen verrattuna. Kulttuuritoimituksen Mikko Lamberg harmitteleekin kritiikissään ilmaisun kustannuksella tapahtuvaa liian pedanttia merkityksien kääntämistä. Toinen, joskin epätyypillisempi, vaihtoehto olisi ollut kallistua tietoisesti nonsensemäisempään suuntaan, missä vaikutelmat heilahtelisivat sanojen sisällön sijasta äänteiden voimasta.
Mitä hitaampitahtinen alkuperäinen runo, sitä paremmin se kääntyy runsastavuisten sanojen suomelle. Esimerkiksi runon ”Valo puhkeaa siellä missä aurinko ei paista” rauhallinen tempo päästää Mikkolan kääntäjäntaidot oikeuksiinsa:
Where no cold is, the skinning gales unpin
The winter's robes;
The film of spring is hanging from the lids.
siellä, missä ei ole kylmyyttä, nylkevät vihurit
viiltävät auki talven vaatteet;
kevään kalvo roikkuu luomilta.
Englanninkielisten säkeiden yhdistävänä nimittäjänä toimineen ”i”-äänteen kohtalaiset menetykset Mikkola kompensoi pitkillä vokaaleilla. Rytmi pysyy kasassa lisäämällä runossa toistuvan missä-relatiivilauseen eteen adverbin siellä. Myös pilkut kesuurattavat puhetahtia.
Vimmaisen lausunnan sijaan suomennoksissa pääosan saavat Thomasin runokuvat.
Mikkolalla on korvaa myös rytmin muutoksille. Kuvitellun vuoropuhelun muotoinen ”Jos pääni satuttaa karvankaan jalkaa” välittää taitavasti vielä syntymättömän lapsen ja raskaana olevan äidin toisistaan eroavat prosodiat. ”Jos pääni satuttaa karvankaan jalkaa, / sullo takaisin tunkeileva luu” on toki erilainen kuin “If my head hurt a hair's foot / Pack back the downed bone”, mutta äänimaailman sisäinen logiikka vakuuttaa myös suomeksi ja tunnelma on lähellä alkuperäistä. Otsikkonakin toimiva ensimmäinen säe on erityisen väkevä ja säilyttää idiomimaisen makunsa.
Vimmaisen lausunnan sijaan suomennoksissa pääosan saavat Thomasin runokuvat. Otaksun niihin keskittymisen Mikkolan tietoiseksi valinnaksi. Esipuheessaan hän korostaa kuvallisuuden olevan runoilijan työskentelymetodien ytimessä:
[H]än antaa kuvan syntyä itsessään emotionaalisesti ja käyttää siihen kaikki mahdolliset älylliset ja kriittiset voimavaransa, sitten hän antaa sen synnyttää seuraavan kuvan, joka kieltää tai kumoaa edellisen, kolmas kuva syntyy noista kahdesta yhdessä, neljäs kieltää, ja kuvat törmäävät toinen toisiinsa runoilijan asettaman muodon rajoissa.
Huomio dialektisesta kirjoitusprosessista on valaiseva, ja se mielessä onkin hauskaa tarkastella perättäisten kielikuvien keskinäisiä suhteita. Joissain runoissa kuvien törmäytys on selkeää, joissain siitä löytyy vähemmän todisteita.
Samoin kuin on kutkuttavaa lukea runoilijoiden erilaisia versioita runoistaan, saman suomentajan eri käännösversiot valottavat työssä tapahtuvaa sanojen punnitsemista, valitsemista ja hylkäämistä.
Oikeastaan Mikkolan kääntämät säkeet tuovat jotkut Thomasin kielikuvat vahvemmin esiin kuin mitä ne alkuperäisissä runoissa ovat. Englanniksi sanat ryöppyävät eteenpäin sellaista vauhtia, ettei niitä ehdi kokemaan kuin alitajuntaisina vaikutelmina. Suomen kielen verkkaisuus mahdollistaa niiden huolellisemman sisäistämisen ja sen aikaansaaman, omanlaisensa nautinnon. ”Fern Hill” -pastoraalissa lapsen riemastuttavan viaton ja suuruudenhullu näkökulma rakentuu kinesteettisten kuvien ja vinksahtaneisiin mittakaavoihin perustuvien vertausten kautta. Mieli hahmottuu tilan arkkitehtuurin keinoin, näyt muodostuvat ja lakoavat ajatusten vauhdilla:
vastaluotujen pilvien alla ja onnellisena niin kuin taivas oli pitkä,
auringossa alati syntyvässä,
juoksin piittaamattomia teitäni,
toiveeni kiitivät talonkorkuisen heinän läpi,
ja vähät välitin, taivaansinisissä töissäni, että aika
Kustannusliike Parkon julkaisema Balladi pitkäsäärisestä syötistä on laajennettu ja tarkistettu laitos Mikkolan vuonna 1990 suomentamasta Thomas-valikoimasta Rakkaus on viimeinen valo jota puhutaan (Otava). Samoin kuin on kutkuttavaa lukea runoilijoiden erilaisia versioita runoistaan, saman suomentajan eri käännösversiot valottavat työssä tapahtuvaa sanojen punnitsemista, valitsemista ja hylkäämistä. Kolmessakymmenessä vuodessa lähde- ja kohdekieli muuttuvat – kuten myös suomentajan mieli. Edeltävän kokoelman tästä hetkestä käsin paikoittain oudoilta vaikuttavat sanat ja vanhahtavat sanajärjestykset ovat vaihtuneet selkeiksi ja tuoreiksi, lähemmäs käytettyä suomea.
”Fern Hill”-runon otsikko toimikoon esimerkkinä. Aikaisemmin se oli ”Sananjalkamäki”, joka on hauska ja jossa kaikuu Thomasille ominainen taipumus sanaleikkeihin. Sanaleikkiä ei vain kyseisessä otsikossa englanniksi ole. Uudessa valikoimassa nimi on oikeutetusti jätetty suomentamatta – viittaahan se maantieteelliseen paikkaan Walesissa – seuranaan suluissa sananjalan arkisempi muoto, Saniaismäki.
