Tuntematon, Svenska litteratursällskapet i Finland.
Henry Parland

En rakasta nykyaikaa, mutta elän siinä – arviossa suurjulkaisut Henry Parlandin runoa ja proosaa

Arvio
|
Veli-Matti Huhta
|

Ihanteettomuus oli parhaimmillaan 1920-luvulla. Ja silloin eli ja kirjoitti Henry Parland.

 

Henry Parland: Dikter. Henry Parlands skrifter 1 (toim. Per Stam). SLS 2018, 871 s.

Henry Parland: Prosa. Henry Parlands skrifter 2 (toim. Elisa Veit). SLS 2019, 342 s.

 

Milloin golfhousut tulevat taas muotiin? Tintti pärjäsi niissä toiseksi viimeiseen seikkailuunsa (1968). Äitini kansakoulunopettaja herätti golfhousuissa ihmetystä ja ihastusta noin vuonna 1953. Allas Krönika -lehden heinäkuussa 1927 ilmestyneen 27. numeron kannessa kerrotaan Pariisissa kokeillun miesten puvun (affärskostym) osana lyhyitä housuja. Samasta lehdestä löytyy Henry Parlandin (1908 – 1930) fantasianovelli Irrfärd. Allas Krönikan edellisvuoden numerossa 12 Parland oli 17-vuotiaana lyseolaisena debytoinut.

Svenska Litteratursällskapet on toimittanut ja julkaissut Parlandin koottujen teosten ensimmäisen (Dikter) ja toisen (Prosa) osan. Vaatteilla ja muilla kulutus- ja ylellisyystavaroilla on niissä keskeinen merkitys. Housut, prässätyt tai prässäämättömät puvut, solmiot, leningit, sukat ja hansikkaat ovat yhtä kuin ihminen itse tai oikeastaan enemmän; tai ehkä juuri ne ovat ihmisessä tuo paljon puhuttu mutta yhtä arvoitukselliseksi jäävä itse. Tärkeitä ovat myös savukkeet, vichyvesi ja pommac – ja viski, konjakki ja vodka.

Henry järjestettiin Kauniaisten palokunnantalolla esiintyneen intialaisen taikaprofessorin To Raman hypnoosikäsittelyyn.

Henry Parlandin veli Oscar (1912-1997) kertoo esseekokoelmassaan Tieto ja eläytyminen (1991) Henryn ”dadaistisesta ammottaa, pyöriä” -filosofiasta (lue: boheemielämästä, vekseleistä, holtittomasta alkoholinkäytöstä, edistymättömistä juridiikan opinnoista ja Gunnar Björlingin läheisestä tuttavuudesta). Elämäntapa huolestutti kotiväkeä, joka reagoi yhtä dadaistisesti: suurin taloudellisin uhrauksin Henry järjestettiin Kauniaisten palokunnantalolla esiintyneen intialaisen taikaprofessorin To Raman hypnoosikäsittelyyn. Käsittely ”ei tietenkään saanut Henryä millään tavoin muuttamaan käytöstään tai vähentämään alkoholinkulutustaan”, summaa Oscar Parland. Uudeksi ratkaisuksi tarjoutui Henryn lähettäminen enonsa luo Kaunasiin. Se näytti toimivan.

Byxornas historia / deras utveckling, moral / O att / få  se / framtidens golfbyxor!...” (Dikter, 426), kirjoitti nuori runoilija jokseenkin haltioituneesti. Runoilija jäi pysyvästi nuoreksi, eikä tulevaisuutta ollut paljonkaan tarjolla.

 

 

Palloleikki

Perhe oli poikkeuksellinen. Rautatieinsinööri Oswald Parlandin poika vietti lapsuutensa Kiovassa, Pietarissa ja Karjalassa. Kotikielet olivat saksa ja venäjä. Äidin veljestä Vasili Sessemanista (1884 – 1963) tuli liettualainen filosofi ja loogikko, Kaunasin eno. Modernistisäveltäjä Ernst Pingoud (1887 – 1942) oli äidin serkku. Perhe emigroitui vallankumouksen jaloista, ja päätyi Viipurin kautta Kauniaisiin.

Oscar Parland teki elämäntyönsä Nikkilän mielisairaalan ylilääkärinä ja kirjoitti sykähdyttävän sarjan romaanimuotoisia lapsuudenmuistelmia Karjalan kannaksen huvilaelämästä. Ralf Parlandista (1914 – 1995) tuli ruotsalainen runoilija ja kuopuksesta Herman Parlandista (s. 1917) rakennustekniikan professori.

Sekä suomen- että ruotsinkielistä lyseota käyneen Henryn kirjoituskieleksi vakiintui ruotsi. Hän kirjoitti vähän myös saksaksi ja ainakin yhden runon venäjäksi. Liettuassa Parland opiskeli ranskaa. Lisänä oli alkujaan Skotlannista kotoisin olevan suvun vahva anglofiilinen perinne.

Siinä kertyy toiseutta: ensin skottilaisina Venäjällä, sitten venäläisinä suomenruotsalaisessa kulttuuripiirissä, lopuksi suomenruotsalaisina Suomessa. Parland-reseptiossa on huomautettu venäläis-saksalaisen ja suomenruotsalaisen tradition hankauksesta. Toisaalta Hagar Olsson piti Parlandin esikoisrunokokoelman arvostelussaan teosta oireena suomenruotsalaisten intellektuellien etääntymisestä ”kansasta, ajasta ja aatteista”.

Parlandin läheinen tuttavuus kaksikymmentävuotta vanhemman boheemirunoilijan Gunnar Björlingin (1887 – 1960) kanssa oli omiaan etäännyttämään porvarillisesta elämänmuodosta. Tämän kirjallisen kaksoistähden tukikohdista ainakin Kaivohuone, Fazer ja Kappeli ovat edelleen jäljellä. Öitään Parland nukkui, sen minkä kaupunkielämältään ehti, Björlingin luona Kaivopuistossa.

Joku saattaa hyvinkin etääntyä ”kansasta, ajasta ja aatteista”. Pitäisi vain tietää mitä niillä tarkoitetaan.

Töitäkin tehtiin: Björlingin osuus Parlandin runokokoelman Idealrealisation (1929) synnyssä lienee huomattava. Teos jäi ainoaksi Parlandin elinaikanaan julkaisemaksi kirjaksi. Liettuaan ”karkotettuna” Parland sai töitä Ruotsin konsulaatin sihteerinä ja kirjoitti joukon myöhemmin lähes legendaarisen maineen saavuttaneita lehtiesseitä. Sitten hän sairastui tulirokkoon ja kuoli 22-vuotiaana.

Joku saattaa hyvinkin etääntyä ”kansasta, ajasta ja aatteista”. Pitäisi vain tietää mitä niillä tarkoitetaan. Minusta nimittäin tuntuu, että nimenomaan Henry Parland oli kiinni jos ei kansassa niin ainakin ajassa ja aatteissa. Nya Arguksen Parland-artikkelissaan vuonna 1932 Erik Ekelund kirjoitti, että Parlandin ”oma minä on hänen armottoman itseironiansa leikkipallo”.

Dadaistien lehti oli nimeltään Jedermann sein eigner Fuβball. Olkoon jokainen siis oma jalkapallonsa.

 

Smokkini ja minä

Historiassa on ainakin yksi lainalaisuus, sattuman ylivalta, ja se pätee myös kirjallisuushistoriassa. Henry Parland on merkittävä ja kiinnostava sen takia, että hän sattui elämään juuri silloin kuin eli ja juuri siellä missä eli. Sattuma kantaa nykypäivään, ja siitä edelleen tulevaisuuteen: ”Jag är ingen nutidsmänniska / jag älskar inte nutiden / men jag lever i den…” (Dikter, 535).

Parlandin jälkeen uuden kulutuskulttuurin ja kaupunkilaisuuden esiinmarssia ei ole ollut mahdollista tarkastella yhtä tuoreesti.

Parlandilainen itseironia, skeptisyys, intellektuaalisuus, ”aatteiden ja ihanteiden alennusmyynti” ei olisi ollut mahdollista ennen hänen aikaansa. Menneisyys suorastaan kylpi ihanteissa, liittyivät ne sitten nationalismiin, romantiikkaan, sosialismiin tai näiden monenkirjaviin yhdistelmiin. Sama pätee myös toiseen suuntaan: Parlandin jälkeen uuden kulutuskulttuurin ja kaupunkilaisuuden esiinmarssia ei ole ollut mahdollista tarkastella yhtä tuoreesti. Ihanteettomuus ei ole enää koskaan kuulostanut yhtä hyvältä.

Den Stora Tröttheten / som bara dansar, dansar …” (Dikter, 417), kirjoitti Parland ja siitä pitäen sen on kirjoittanut jokaisen aikakauden nuoriso. Väsymys ei lakkaa tanssimasta, mutta sen jälkeen kun tulirokko väsytti 22-vuotiaan intellektuellin liettualaisella sairasvuoteella, sen toteaminen on ollut jokseenkin – no, väsynyttä.

Parland on pysynyt tuoreena nimenomaan perifeerisen maantieteellisen asemansa vuoksi.

Ruotsalaiset sanoivat ilkeyttään Gunnar Björlingiä Euroopan viimeiseksi dadaistiksi; kun Björling ja hänen suojattinsa miettivät dadaa esimerkiksi Quosego-lehdessä, se oli kaikkialla muualla lakannut kiinnostamasta. Parland on pysynyt tuoreena nimenomaan perifeerisen maantieteellisen asemansa vuoksi: hän oli ensimmäisiä, joka kiinnitti kaiken huomionsa 1920-luvun myös raukoille rajoille tuomaan muutokseen. Näkemyksensä kokonaisvaltaisuuden puolesta hän on ainutlaatuinen. Kun hän kirjoittaa runon ” Krage No 7, Kostym No 6 / rendezvous I kl. ½ 3, r. II kl. 4,15 / det är redan poesi (Dikter, 400), se on kiinnostava nimenomaan suomalaisena runona. Yhtä selvältä tuntuu se, että juuri kirjoittajan kosmopoliittinen tausta teki mahdolliseksi tämän aikalaisanalyyttisen selvänäköisyyden. Parland oli eurooppalainen tavalla, jota täällä on esiintynyt ani harvoin.

Aina kun hän maistoi hedelmää, se oli kielletty hedelmä.

Parlandin nuoruus ja kieltolaki kävivät yksiin monessakin mielessä. Aina kun hän maistoi hedelmää, se oli kielletty hedelmä. Kirjalliselle toiminnalle lähtökohta on pakostakin hedelmällinen. Liettuassa kieltolakia ei ollut, eikä edes Tallinnassa (josta Parland käyttää nimeä Reval, Rääveli). Muistiinpanoissaan Parland tekee ravintola-annoksistaan tarkkaa selkoa.

Parlandilaiset esineet, jotka usein ovat juuri vaatteita ja asusteita, ovat koko ajan hienoisessa liikkeessä. Ne ovat käyttöesineitä, jotka pyristelevät kohti luksusta, tai luksusta, joka on romahtamassa käyttöesineiksi. Parlandille modernin kulutuskulttuurin pohjoisessa aamuruskossa tärkeää on hienous ja erottautuminen. Tämän helsinkiläisen eleganssin tapaa nuoren Valentin Vaalan elokuvissa ja vielä esimerkiksi Matti Kassilan filmissä Radio tekee murron (1951). Sitten se katoaa merkillisen kertakaikkisesti. Kulutuskulttuuri saavuttaa totaalisen voiton ja erottautumisen sijasta hallitsevaksi tendenssiksi tulee lähes fasistinen yhdenmukaisuus.

Kuollessaan Parland oli nimittäin todellinen keskieurooppalainen.

Kuuluisimman novellinsa Jag och min fars glasögon (1929) Parland aloittaa: ”Kauluksenkokoni on kolmekymmentäyhdeksän” (Prosa, 90) ikään kuin ihanteiden aikakauden ja sen vaappuvien edustajien kiusaksi. Eräässä julkaisemattomassa proosakappaleessaan hän kirjoittaa: ”Minä ja smokkini kuljemme kadulla. Meitä molempia väsyttää emmekä näytä hyviltä … Sitten astumme sisään, smokkini edellä, minä jäljessä” (Prosa, 181).

Sattumalla on ylivalta, ja historian ironiassa tuntuu putoavan flyygelin kepeys. Kuollessaan Parland oli nimittäin todellinen keskieurooppalainen. Euroopan maantieteellinen keskipiste sijaitsee Liettuassa, 26 kilometriä Vilnasta pohjoiseen.

 

Parempaa ei voi toivoa

Ensimmäinen postuumi kokoomateos Henry Parlandin tuotannosta, Gunnar Björlingin, Oswald Parlandin, Rabbe Enckellin ja Sven Grönvallin toimittama runovalikoima Återsken ilmestyi vain kaksi vuotta kirjailijan jälkeen. Maine oli kasvussa. Oscar Parland toimitti 1960-luvulla kokoelman runoja nimellä Hamlet sade det vackrare sekä proosaa teoksissa Den stora Dagenefter ja Säginteannat. Brita Polttilan mainio suomennoskokoelma Hamlet sanoi sen kauniimmin ilmestyi 1967.

On kuin historia ja sen suorastaan riehaantunut rytmi kirjoittautuisi näihin fragmentteihin kirjailijan voimatta sitä estää.

Nyt Prosa kokoaa yhteen Parlandin julkaistun ja julkaisemattoman lyhytproosan, hänen ainoa romaaninsa Sönder / Rikki ei ole painetussa versiossa mukana. Viimeistelemättömien tekstien osuus on luonnollisesti huomattava, eläessään Parland julkaisi vain kahdeksan novellia. Nykyajan perspektiivistä hänen mielenkiintoisimmalta suorasanaiselta tekstiltään tuntuvat ”päiväkirjanomaiset katkelmat”. On kuin historia ja sen suorastaan riehaantunut rytmi kirjoittautuisi näihin fragmentteihin kirjailijan voimatta sitä estää. Yhden (pitkän) ravintolaillan kuluessa aika kiiruhtaa eteenpäin juuri niin kuin Parlandiinkin vaikuttanut Majakovski sitä kovisteli: Vremja vpered! Vorwäts die Zeit!

Mielikirjailijoikseen Parland mainitsi Marcel Proustin (1871-1922) ja Edgar Wallacen (1875-1932; Wallace oli aikanaan tavattoman suosittu dekkarikirjailija ja muun muassa King Kongin alkuperäiskertomuksen luoja). Toisinaan tuntuu Edgar Allan Poen vaikutusta, erään tieteiskertomuksen innoittajaksi arvaan Sir Arthur Conan Doylen professori Challanger-tarinaa The Poison Belt (1913).

SLS:n uuden Parland-sarjan toimitustyön huolellisuutta ja perusteellisuutta ei voi kuin ylistää. Sama koskee kirjojen visuaalista asua (Antti Pokela). Ainakaan minä en keksi mitä olisi voitu tehdä paremmin. Painettuja julkaisuja täydentää verkkoaineisto.

Parlandin parhaat tekstit tuntuvat olevan jatkuvassa liikkeessä.

Tässä on Henry Parland: ironikko, skeptikko, intellektuelli. Ikuinen nuori, mutta tuota asemaansa hän ei sittenkään lunastanut kuolemalla, vaan kirjoittamalla. Parlandin parhaat tekstit tuntuvat olevan jatkuvassa liikkeessä. Merkitys huojuu (niin kuin joskus sanottiin). Tätä huojuntaa, väreilyä tai haarautuvuutta me olemme tottuneet kirjallisuudessa kunnioittamaan; enemmänkin: siitä on tullut halumme kohde ja nautintomme lähde. Niinpä sekä urbaniteetin, muodin ja kulutuskulttuurin esteettisimpiä ilmiöitä että Parlandin iskevimpiä säkeitä tuntuu yhdistävän jokin vaikeasti määriteltävä ominaisuus, kenties eroottisuus.

Viime vuosien nuoresta runosta saisi tietenkin antologian Lyhyiden lahkeiden lyriikkaa, mutta milloin golfhousut tulevat taas muotiin?