pxhere
Ranta

Kirjallisia katuja ja kinttupolkuja

Arvio
|
Päivi Liski
|

Ville-Juhani Sutinen matkaa kirjailijoiden jalanjäljillä ympäri maailmaa. Matkustamisen tärkeyttä kirjoittamiselle korostaa myös Jani Saxell kirjoitusoppaassaan.

 


Ville-Juhani Sutinen: Sivupolkuja. 247 s. Avain 2020.

 


Jani Saxell: Tanssii kirjainten kanssa. 296 s. Art House 2020. 296 s.

 

Ville-Juhani Sutisen Sivupolkuja kuljettaa lukijan yhteentoista kirjalliseen matkakohteeseen Anton Tšehovin venäläisestä aromaisemasta postmodernisti William T. Vollmannin San Franciscon sivukujille. Sutinen kertoo faktaa paikoista ja niihin kytkeytyvistä teoksista sekä omia vaikutelmiaan. Sivupolkuja sai alkusysäyksensä, kun Sutinen laati kirjallisuuslehtiin esseitä, joissa hän kertoi matkoistaan kirjailijoiden kotipaikkoihin ja kirjojen tapahtumapaikoille ja analysoi teoksia niiden kautta.

Massaturismin aikakaudelle tultaessa ihmisillä on aikaisempaa enemmän tietoa matkakohteista eikä pelkkä matkaopasmainen kerronta enää riitä, vaan matkakirjallisuus kaipaa syvällisempää näkökulmaa.

Kirjallisuudella ja matkustamisella on aina ollut läheinen suhde. Ensimmäiset tunnetut kirjalliset matkakertomukset voidaan jäljittää 3000 vuoden päähän muinaiseen Egyptiin. Kreikkalainen Pausanis kirjoitti 100-luvulla kuuluisan matkaoppaansa Kreikan kuvaus (Periēgēsis tēs Hellados), jossa hän kuvaa Kreikan uskonnollisia kohteita, maantiedettä, arkkitehtuuria sekä paikkoihin kytkeytyvää historiaa ja mytologiaa. Löytöretkien aikaan 1500-1600-luvuilla matkakirjallisuus välitti maantieteellistä tietoa tuntemattomista alueista. 1800-luvulla matkakirjallisuudesta tuli suosittu kirjallisuuden muoto ja se sai kaunokirjallisia piirteitä. Maailmansotien välisenä aikana matkakirjallisuudessa usein kuvattiin poliittista tilannetta, kuten vaikkapa Olavi Paavolaisen natsi-Saksaa käsittelevässä esseeteoksessa Risti ja hakaristi (Gummerus 1938). Massaturismin aikakaudelle tultaessa ihmisillä on aikaisempaa enemmän tietoa matkakohteista eikä pelkkä matkaopasmainen kerronta enää riitä, vaan matkakirjallisuus kaipaa syvällisempää näkökulmaa.

Esseekokoelmassaan Ville-Juhani Sutinen tarkastelee, mitä tilat ja paikat voivat kertoa kirjallisuudesta: ”Paikka tarkoittaa tässä sekä tekijän asuin-ja kirjoituspaikkoja että kirjan tapahtumapaikkoja. Joissain esseissä se laajenee myös mielensisäisiin tiloihin sekä niille ominaiseen maantieteeseen.” (s. 10) Sutinen pohtii, voiko kohteissa käyminen vaikuttaa teosten tulkintaan ja voisivatko reaalimaailman paikat toimia fiktiokirjallisuuden tulkinta-avaimina.

Sivupolkujen esipuheessa Sutinen mainitsee kirjallisen turismin ja kertoo sen olleen ensimmäisiä organisoidun vapaa-ajanmatkailun muotoja. Myös Sutisen teosta voi käyttää kirjallisena matkaoppaana: Olen vieraillut osassa kirjan esittelemistä paikoista mutta kirjan luettuani ajattelin käydä vielä muutamassa. Esimerkiksi August Strindbergin kotimuseo Blå tornet oli ennestään tuttu, toisin kuin Kymmendön saari, jossa Strindberg asui monia kesiä ja käytti sitä mallina saaristolaiskuvauksilleen. Sutinen kertoo yksityiskohtaisesti, miten saareen pääsee Tukholmasta ja kuvaa tunnelmaa:

”Ensivaikutelma saaresta on sen pienuus. Koko paikan ympäri kävelisi viidessä minuutissa. Siellä on yhä vain joitain kymmeniä asukkaita. Pian olen mökillä, jossa August Strindberg kirjoitti ja lepuutti hermojaan Tukholman jälkeen. Harmaalla kalliolla kohoaa harmaaseinäinen hökkeli, jonka Strindberg itse rakensi. Se ei tosiaan ole mikään mökki, vaan kehno vaja, jossa on tuoli ja pöytä.” (s. 69)

Sivupolkuja olisi voinut vielä jonkin verran kustannustoimittaa. Esimerkiksi Fjodor Dostojevskin Pietaria käsittelevässä luvussa ”Paikan kohtalokkuus” lukijaa alkaa uuvuttaa katujen yksityiskohtainen kuvaaminen, kun kirjoittaja jäljittää Rikoksen ja rangaistuksen (Otava 1970) tapahtumapaikkoja.

Woolf  käveli pitkiä matkoja Monk's Housea ympäröivällä maaseudulla ja kirjoitti päiväkirjaansa palanneensa kotiin näiltä poluilta mielessään vertauksia ja ihmeitä ja valmiina kirjoittamaan.

Teos tarjoaa kuitenkin enimmäkseen virkistävää kirjallista nojatuolimatkailua. Erityisesti luku ”Kävellen Monk's Houselle” lähestyy mielenkiintoisella tavalla Virginia Woolfin suhdetta paikkaan. Sutinen kertoo havainneensa Woolfin päiväkirjoja kääntäessään (Päiväkirjat I-V Savukeidas 2015-2017), miten maaseutu nousee kaupungin rinnalle keskeiseksi miljööksi Woolfin elämässä, erityisesti Rodmellin kylässä sijaitseva vanha maalaistalo ja sitä ympäröivä seutu. Sutinen vierailee Woolfin entisessä kotitalossa Monk's Housessa, joka toimii nykyään kirjailijan kotimuseona. Woolf  käveli pitkiä matkoja Monk's Housea ympäröivällä maaseudulla ja kirjoitti päiväkirjaansa palanneensa kotiin näiltä poluilta mielessään vertauksia ja ihmeitä ja valmiina kirjoittamaan. Sutinen kulkee Woolfin jalanjäljissä perienglantilaisessa maalaismaisemassa ja maalaa lukijan silmien eteen kumpuilevan maaston lehmilaitumineen, niittyinen ja harjanteineen; Sutinen kertoo Woolfin paljastaneen päiväkirjassaan monien tekstiensä syntyneen juuri Monk's Housessa ja sitä ympäröivällä seudulla pitkien kävelyretkien aikana.

Niin ikään liikkeellä olon tärkeyttä kirjoittamiselle korostaa Jani Saxell luovan kirjoittamisen oppaassaan Tanssii kirjainten kanssa. Hän kuvailee matkustamisen ja kirjoittamisen liittoa: ”--matkailu on monelle kirjailijalle tapa olla olemassa ja hahmottaa maailmaa. Ja puhutaan nimenomaan sellaisesta matkailusta, jossa ei tyydytä vakiintuneisin lomakohteisiin, vaan etsitään aikalaiskokemusta, kulttuurien konflikteja ja rinnakkaiseloa, lähihistorian draamaa ja tragedioita, samoin vaihtoehtoisia tapoja hahmottaa maailmankaikkeutta.” (s. 272 ) Toki Saxell muistuttaa kulkuvälinettä valittaessa ottamaan huomioon ekologiset näkökohdat.

Helsingin kaupunginosia ja katuja esitellään kirjallisuuden tapahtumapaikkoina ja samalla lukijan eteen piirretään kaupungin historian ääriviivat. Helsinki-osio päättyy Antti Tuomaisen esikoisteokseen Parantaja (Helsinki-kirjat 2010), joka kuvaa Helsingin tulevia kehityskulkuja sateisen synkkänä Blade Runner -tyyppisenä dystopiana:

”Vesi velloo metrotunneleissa, kynnelle kykenevät ovat lähteneet ilmastopakolaisina pohjoiseen. Vartiointiliikkeiden paksuniskat pitävät kaduilla valtaa, poliiseista ei siihen enää ole. Lisäksi liikkeellä on ekologisesti motivoitunut, ilmastonmuutokseen syyllisiä etsivä sarjamurhaaja.”  (s.227)

Saxell kertoo kirjailijanuransa alkuvaiheesta, jolloin erilaiset kirjoittajaporukat edesauttoivat esikoisnovellikokoelman Ensilumi (WSOY 2002) synnyssä, ja miten hän myöhemmin itse päätti  ryhtyä opettamaan luovaa kirjoittamista. Teoksesta välittyykin kokemus kirjoittamisen opettamisesta.

Saxellin kirja on viihdyttävää luettavaa ja se palvelee proosan kirjoittamisesta haaveilevaa kannustamalla kirjoittamaan ja kertomalla erilaisista kertojaratkaisuista, aikatasoista, tavoista luoda kiinnostava henkilöhahmo ja rakentaa dialogi.

Tanssii kirjainten kanssa tavoite on ”villitä ja vapauttaa, rohkaista lukijaa oman sisäisen äänensä (tai ääntensä) etsintään.” (s. 13) mutta lisäisin tähän että yhtä lailla Saxell rohkaisee lukemaan laajasti ja monipuolisesti, sillä hän esittelee teoksensa sivuilla massiivisen määrän romaaneja ja novellikokoelmia. Saxellin kirja on viihdyttävää luettavaa ja se palvelee proosan kirjoittamisesta haaveilevaa kannustamalla kirjoittamaan ja kertomalla erilaisista kertojaratkaisuista, aikatasoista, tavoista luoda kiinnostava henkilöhahmo ja rakentaa dialogi.

Saxell toteaa saaneensa eniten sellaisista kirjoittamisoppaista, joissa mukana kulkevat kirjoittajan oma persoona sekä tämän henkilökohtaiset kokemukset. Tällaisista teoksista hän nostaa esimerkeiksi muun muassa Claes Anderssonin Luovan mielen (Kirjapaja 2002), Maria Peuran Antaumuksella keskeneräisen (Teos 2012) sekä Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? (WSOY 1935). Saxellin oma luovan kirjoittamisen opas on esikuviensa näköinen: tekstiin on kudottu niin kirjoittajan persoonaa kuin omia kokemuksia kirjailijana. Ja koska Saxellin teoksessa on paljon tietoa myös ihan viime vuosina julkaistuista teoksista ja niiden rakenneratkaisuista, se päivittää oppaiden jatkumon onnistuneesti tähän päivään.