Naissymposiumi
Neljä tuoretta naisajattelijoihin ja feministihistoriaan keskittyvää teosta rapauttaa väärinkäsitystä filosofiasta valkoisena partaviiksimiekkosten ketjuna. Historiaa tarkennetaan niin ensyklopediamaisella otteella, tarinallistamisella kuin ajattelun saaria ja mantereita hahmottelemalla.
Torsti Lehtinen: Sofian sisaret. Filosofian historian vaikuttavat naiset.
284 s. Into 2020.
Rebecca Buxton & Lisa Whiting: Filosofian kuningattaret. Historian sivuutettujen ajattelijoiden elämä ja perintö.
Suom. Tapani Kilpeläinen. 218 s. Niin & Näin 2021.
Wolfram Eilenberger: Vapauden tuli. Filosofian pelastus synkkinä aikoina 1933-1943.
Suom. Tommi Uschnaov. 366 s. Siltala 2021.
Martina Reuter (toim.): Miesvaltaa murtamassa. Varhaisten feministien filosofisia kirjoituksia.
Suom. Tuomas Parsio, Erika Ruonakoski, Laura Lahdensuu. 470 s. Gaudeamus 2021.
Filosofiassa muutos tapahtuu hitaasti. Tänään on kuitenkin poikkeuksellinen päivä, sillä sukupuoliroolit ovat vaihtuneet ja ohjelman ainoa mies on täällä kertoakseen meille feminismistä. Yleinen kuva filosofista lienee edelleen Platonin, Sokrateen tai Aristoteleen valkoisiin rintakuviin perustuva parrakas vanha mies, joka pohtii syvällisiä muiden partamiesten (ja joskus myös viiksimiesten) kanssa akatemiassa tai juhlissa, joihin naisilla ei ole pääsyä. Perinteisiin tiukasti tarrautuvassa filosofiassa tämä on erityisen suuri ongelma, eikä se koske ainoastaan vanhentuneita mielikuvia, sillä tilanne heijastuu myös nykyfilosofiaan ja tiloihin, joissa sitä tehdään. Erinomaisesta esimerkistä käy Ray Monkin ja Raphael Fredericin toimittama kaksiosainen kokoelma Suuret filosofit, jonka suurten filosofien joukosta ei löydy yhtäkään naista. Ja sama koskee suurista filosofeista kirjoittavia nykyfilosofeja – kaikki miehiä. Vaikka “[f]ilosofiasta valmistuu enemmän naisia kuin koskaan ennen, ja useimpien yliopistojen perustutkintoa on suorittamassa enemmän naisia kuin miehiä” (Filosofian kuningattaret, s. 2), koostuu yliopistojen henkilökunta edelleen lähinnä miehistä, etenkin professuurien osalta.
Naisten symposiumi alkakoon!
Muutos on hidasta, mutta sitä tapahtuu. Yllättävää kyllä, Suomessa on lähes vuoden sisällä julkaistu peräti neljä naisfilosofeja ja feminististä filosofiaa käsittelevää kirjaa. Kiinnostusta unohdettuja ja väheksyttyjä naisia kohtaan siis on, ja on korkea aika tehdä heille kunniaa. Naisten symposiumi alkakoon!
***
Torsti Lehtisen Sofian sisaret sekä Rebecca Buxtonin ja Lisa Whitingin toimittama Filosofian kuningattaret ovat tästä nelikosta suoraviivaisimmat teokset: molemmissa jokainen kappale esittelee yhden naisfilosofin kertomalla hiukan hänen elämästään, tärkeimmistä ajatuksistaan ja merkityksestään jälkimaailmalle.
Kumpikin teos esittelee alkupuolellaan antiikin heikosti tunnettuja naisajattelijoita, kuten salaperäistä Diodemaa ja hänen vaikutustaan Sokrateen ja Platonin ajatteluun, ja päättyvät edelleen filosofoivien naisten esittelyihin, unohtamatta tietenkään feminismin ikoneita kuten Mary Wollstonecraftia ja Simone de Beauvoiria. Nykyfilosofeista porrasvalon pääsevät muiden muassa hyvän elämän edellytyksiä koskevista ajatuksistaan tunnettu Martha Nussbaum sekä Azizah Y. Al-Hibri, joka toimii merkittävänä feministisenä äänenä islamilaista lainsäädäntöä koskevissa filosofisissa keskusteluissa.
Valikoimista käy ilmi toimittajien erilaiset mieltymykset sekä oikeastaan heidän koko suhteensa filosofiaan.
Buxtonin ja Whitingin teoksen erottavat muista sen kuvitukset. Ne lisäävät kirjaesineeseen mukavasti väriä, vaikka hauska tyyli onkin niin pelkistetty, että harvasta kuvasta tunnistaisi kohteensa ilman henkilön nimeämistä viereisen sivun otsikossa. Filosofian kuningattaret on myös tietoisesti pyrkinyt intersektionaalisuuteen ja ottanut täten mukaan useampia rodullistettuja naisajattelijoita. Vanhemmat valinnat ovat osaltaan kiehtovia, vaikka ne myös hämmentävät jo entuudestaan monimutkaista lientä ripottelemalla länsimaisen filosofian sekaan ajattelijoita kuten kiinalaisen Ban Zhaon ja kashmirilaisen Lallan, joiden ajatusperinteet jäävät varmasti suurelle osalle lukijoista hiukan kontekstittomiksi seitsemän sivun laajuisissa esittelyissä. Mukana on myös uudempia rodullistettuja ajattelijoita kuten Sophie Bosede Oluwole, joka on lähes yksin saattanut nykyisten Nigerian, Beninin ja Togon seudun suullisen perinteen osaksi akateemista filosofiaa.
Valikoimista käy ilmi toimittajien erilaiset mieltymykset sekä oikeastaan heidän koko suhteensa filosofiaan. Siinä missä Lehtinen on valinnut suuria klassikoita ja kokenut asialliseksi sisällyttää kuuluisimpien filosofien joukkoon parhaiten musiikistaan tunnetun abedissa Hildegard Bingeniläisen – ehkä ottaakseen mukaan naisfilosofin keskiajalta – ovat Buxton ja Whiting selvästi keskittyneet enemmän 2000- ja 2010-luvuilla eläviin filosofeihin. He ovat myös kiinnostuneempia konkreettisemmista ja moderneista filosofisista ongelmista, kuten bioetiikasta ja oikeudesta yksityisyyteen. Kumpikin on kuuma filosofinen aihe nopeasti kehittyvän tieteen ja teknologian nykymaailmassa, ja molempien taustalla ovat vaikuttaneet merkittävät naisfilosofit.
Vaikka Lehtisen teos on vähemmän monipuolinen, on siinä ainakin yksi kiistaton vahvuus: hänen esittelynsä ovat pidempiä ja perusteellisempia. Esimerkiksi tämän kirja-arvion kaikista Simone de Beauvoirin esittelyistä on Lehtisen kirjoittama ehdottomasti paras.
***
Wolfram Eilenbergerin Vapauden tuli on rakenteeltaan yllä mainittuja ensyklopediamaisia listauksia kunnianhimoisempi. Kontrasti teosten välillä myös korostaa Eilenbergerin lähestymistavan arvoa: yksittäisiä ajattelijoita käsitteleviin kappaleisiin jaetusta tekstistä jää filosofian historiaa huonommin tuntevalle varsin fragmentaarinen kuva. Eilenberger puolestaan – tosin huomattavasti suuremmalla sanamäärällä – välittää lukijalle eräänlaisen ajan kuvan tai ajattelun mantereen kokonaisuudessaan sen sijaan, että esittelisi filosofeja saarimaisina yksikköinä. Teos punoo valitsemiensa naisten filosofioita yhteen ja etsii yhtenäisyyksiä myös heidän elämistään. Teksti etenee ajoittain kuin romaani ja onnistuu tekemään päähenkilöidensä filosofisesta kehityksestä ja oivaltamisesta tarinallista. Itse filosofiastakin tulee Eilenbergerin käsissä juonellista.
Päätös valita vain naisia edellisen vain miehiä sisältäneen teoksen jälkeen tuntuu jokseenkin teennäiseltä, mutta se toimii yllättävän hyvin.
Kaksi vuotta sitten suomennetun edeltäjänsä Taikurien aika tavoin Vapauden tulen keskiössä on eräänlainen ”ajan hengen” etsiminen, jota valitut filosofit pääsevät edustamaan. Lähtökohtaisesti päätös valita vain naisia edellisen vain miehiä (Ludwig Wittgenstein, Martin Heidegger, Ernst Cassirer ja Walter Benjamin) sisältäneen teoksen jälkeen tuntuu jokseenkin teennäiseltä, mutta se toimii yllättävän hyvin. Fasismin ja sodanaikaisen yhteiskunnan teoreetikkoina Hannah Arendt ja Simone Weil ovat vertaansa vailla. Simone de Beauvoir on puolestaan yksi vuosisadan tunnetuimmista ja tärkeimmistä ajattelijoista, ja samaa on sanottava Ayn Randista. Uusliberalistien ja Yhdysvaltain republikaanien suosikki Randin nostaminen edellä mainittujen nimien rinnalle on kuitenkin jokseenkin yllättävää, sillä hänen ajatteluaan ei kunnioiteta yhtä laajasti akateemisissa piireissä kuin kirjan muita filosofeja. Eivätkä syynä ole Randin ajatteluun vahvasti punoutuvat poliittiset mielipiteet, vaan lähinnä hänen yksinkertaistava filosofinen absolutisminsa. Ei olekaan ihme, ettei Rand esiinny muissa tässä käsitellyistä teoksissa huolimatta merkittävyydestään etenkin Yhdysvaltain libertaristiselle ja (muun muassa republikaanipuoluetta paheksuneen ateisti Randin omaksi kauhuksi) konservatiiviselle politiikalle. Eilenberger onnistuu kuitenkin yhdistämään Randin ideoita lähes tämän naapurissa asuneen Arendtin ja jopa Beauvoirin ajatteluun ilmeisistä ristiriidoista huolimatta. Erityisesti eksistentialismin ja randilaisen egoismin yhteyksien esiin kaivaminen on jännittävä lähtökohta, samoin kuin teoksessa käsiteltyjen naisten toisiaan lähenevät suhteet totalitaristisiin järjestelmiin.
Eilenbergerin lähestymistapa onnistuu vakuuttamaan lukijan siitä, ettei filosofiakaan ole täysin eletystä elämästä irrallista abstrakteihin ajatusrakennelmiin vetäytymistä.
Eilenbergerin kyky seostaa ajattelijoiden elämäntarinaa näiden ajatuksia valaistessaan ilmentää erinomaisesti hänen kertojan lahjojaan. Niin filosofien elämänvaiheet kuin maailman tila heidän eläessään vaikuttavat ajatusten syntyyn ja kehitykseen, ja Eilenbergerin lähestymistapa onnistuu vakuuttamaan lukijan siitä, ettei filosofiakaan ole täysin eletystä elämästä irrallista abstrakteihin ajatusrakennelmiin vetäytymistä. Eilenberger joutuu kuitenkin tekemään eräitä erikoisia ratkaisuja. Esimerkiksi de Beauvoirin klassikko Toinen sukupuoli ja Randin poliittinen järkäle Kun maailma järkkyi saavat vain lyhyet maininnat kirjan lopussa, koska ne julkaistiin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Merkkiteosten jääminen vähälle huomiolle johtuu siitä, että Vapauden tuli käsittelee ensisijaisesti aikakautta yksittäisten ajattelijoiden elämäntarinoiden sijaan. Silti henkilövetoisessa kokonaisuudessa tarina tuntuu jäävän oikeastaan kaikkien paitsi vuonna 1943 menehtyneen Weilin kohdalla kesken.
***
Martina Reuterin toimittama Miesvaltaa murtamassa eroaa muista tässä käsitellyistä teoksista siinä, ettei sen lähtökohtana ole esitellä naisfilosofeja vaan ”varhaisia feministisiä ajattelijoita”. Mukana on tästä syystä kaksi miestäkin. Feminismin historiaa on vaikea kartoittaa ensinnäkin siksi, että koko sana esiintyy ensimmäistä kertaa vasta 1880-luvulla. Silti on mahdollista löytää ajattelijoita, jotka jakoivat suuren osan feminismin perusarvoista. Kirjassa käytetään (laajemmin muotoiltuina) seuraavia ehtoja varhaisen feministisen ajattelun tunnistamiseksi: ”naisvihan – – kritiikki”, ”vakuuttuneisuus siitä, että naisten tilanne ei ole muuttumaton luonnollinen tosiasia” ja ”käsitys sukupuolitetusta ryhmäidentiteetistä – – jonka tavoitteena on laajentaa naisten toimintamahdollisuuksia” (s. 9).
Miesvaltaa murtamassa antaa toivoa muistuttamalla, että patriarkaattia on vastustettu kautta historian.
Monesta teoksen käännöstekstistä huomaa kirjoitusajankohdan, sillä argumentaatio ulottuu keskiajan raamatullisista oikeutuksista – ”Aadamin elävästä ruumiista luotu Eeva on huomattavasti mudasta luotua Aadamia jalompi” (s. 81) – aina Ranskan suuren vallankumouksen kokeneen Olympe de Gougesin pyrkimykseen purkaa “yksityisen kodin ja julkisen alueen vastakkainasettelua” (s. 320).
Vaikka taistelu naisten oikeuksien puolesta on ollut pitkä ja vaikea, antaa Miesvaltaa murtamassa toivoa muistuttamalla, että patriarkaattia on vastustettu kautta historian. Jopa kaikkein vahvimmin vakiintuneita rakenteita vastaan on kapinoitu, eikä oikeuden suhteen ole luovutettu vaikeimpienkaan vastoinkäymisten edessä. Samalla vanhat tekstit muistuttavat siitä, että edistykseen tähtäävän vastarinnan takana saattaa olla vastarintaa itseään rajoittavaa ideologiaa. Tämä lienee erityisen tärkeä muistutus niille nykyfeministeille, jotka ajattelevat aatteensa uusimpien muotojen olevan menossa liian pitkälle. Esimerkiksi J. K. Rowlingin feminismi muistuttaa Anna Maria van Schurmanin kaltaisista naisasiain edistäjistä, jotka halusivat edistää naisten koulutusta, mutta ajattelivat oppineisuuden soveltuvan vain tietynlaisille ihmisille.
Aivan kuten evoluutioteoria ei syntynyt tyhjiöön Darwinin yltiönerokkaasta päästä, ei feminismikään iskenyt moderniin maailmaan salamana kirkkaalta taivaalta.
Reuterin kokoelma havainnollistaa myös erästä tärkeää, mutta ei niin yksiselitteisen feminististä periaatetta, nimittäin neromyytin murtumista. Lukija huomaa pian lukuisten feminististen kirjoittajien luoneen vanhentuneista argumentaatiomuodoistakin huolimatta tärkeää pohjaa nykyiselle feminismille. Entisaikojen vaikuttajat ovat vähitellen muuttaneet ajattelua, vastustaneet valtavirtaa ja vahvistaneet jo olemassa olevia vaihtoehtoisia tapoja ajatella. Aivan kuten evoluutioteoria ei syntynyt tyhjiöön Charles Darwinin yltiönerokkaasta päästä, ei feminismikään iskenyt moderniin maailmaan salamana kirkkaalta taivaalta. Wollstonecraftin ja de Beauvorin kaltaiset ikonit vain toivat vanhan keskustelun omaan aikaansa ja onnistuivat sukupolvi kerrallaan keräämään muuttuvassa maailmassa ajatuksilleen entistä enemmän kannatusta. Sama purkamistaan odottava (mies)neromyytti elää vahvana myös muualla filosofiassa, vaikka naiset ovat tehneet paljon merkittävää työtä mitä moninaisimmilla tiedonaloilla.
Jo tässä arvosteltavana oleva valikoima naisfilosofeihin keskittyvää kirjallisuutta todistaa myös uudemman feministisen filosofian monimuotoisuudesta. Omana aikanammekin on useita mahdollisia tapoja lähestyä esimerkiksi naisten asemaa filosofiassa. Siinä missä Luce Irigaray kuuluisasti ajattelee loogisen järjen ajatuksen kuuluvan kumottavaan partiarkaattiin, puolusti jo protofeministi Mary Astell naisten koulutusta vetoamalla kartesiolaiseen periaatteeseen, jonka mukaan naisten mieli on aivan samanlainen aineeton substanssi kuin miesten koulutukselle sovelias ja ”nerouteen” kykeneväinen mieli.
***
Naisfilosofeihin keskittyvät kirjat ovat hyvä alku.
Filosofian historian vakiintuneessa kaavassa on useita ongelmia. Eräs niistä on, että sen sallitaan yleensä siirtyä antiikista suoraan René Descartesiin uudella ajalla, vaikka väliin ujutetaankin joskus jokunen kirkkoisä muistuttamaan leikkimielisesti keskiajalla käydyistä kiivaista keskusteluista koskien sitä, kuinka monta enkeliä voi tanssia yhtä aikaa neulanpäässä. Toinen suuri ongelma vakiintuneessa tarinassa on juurikin se, että filosofian kehitystä kuvataan aina tiettyjen avainhahmojen kautta sekä erityisesti se, että nämä hahmot ovat (erityisesti ennen 1900-lukua) poikkeuksetta miehiä. On toki sosiaalinen tosiasia, että historiallisesti lähinnä miehille on sallittu oma huone, vapaus ja sosiaalinen status ryhtyä filosofeiksi, mutta kuten tässä käsiteltyjen teosten lisäksi esimerkiksi Mary Ellen Waithen toimittama liki 1500-sivuinen sarja A History of Women Philosophers osoittaa, on myös naisilla ollut läpi historian palo pohtia syvällisiä, vastoinkäymisistä huolimatta. On tärkeää tuoda asia myös yleiseen tietoisuuteen.
Naisfilosofeihin keskittyvät kirjat ovat hyvä alku. Seuraava askel on saada nämä filosofit osaksi filosofian yleistä mielikuvaa ja rohkaista naisia myös tulevaisuudessa tuntemaan olonsa kotoisaksi alalla, jonka on korkea aika luopua ulossulkevasta miehisestä ilmapiiristään.
