Romanialaisissa äidinkielen oppikirjoissa ei ole yhtään naispuolista kirjailijaa - haastattelussa runoilija Medeea Iancu
Olen 7-vuotiaasta nähnyt, kuinka tyttöjen ja naisten elämistä tulee lukuja, tilastoja, hautoja ja ristejä niiden päälle, sanoo romanialainen runoilija Medeea Iancu. Hänen mukaansa romanialainen kirjallisuus kamppailee takapajuisen patriarkaatin varjossa.
Medeea Iancu esitti maan suurimmassa runopalkintogaalassa tekstin naisten asemassa maassa. Esityksestä seurasi varoitus poliisilta, laajamittainen julkinen keskustelu ja tappouhkauksia. Runojaan manifesteiksi nimeävän Iancun mukaan sensuuritapaus ei ole tuonut tukea sananvapausjärjestöiltä tai kirjailijakollegoilta, ja hän toivoo kunnianpalautusta.
Keväällä ja kesällä 2019 romanialainen Gheorghe Dincă tappoi kaksi teinityttöä Caracalin pikkukaupungissa. Toinen kuolleista, 15-vuotias liftaaja Alexandra Măceșanu soitti siepatuksi tultuaan kolmesti hätäkeskukseen, mutta poliisi odotti yön yli ennen kuin alkoi selvittää tapausta. Kohtalokas viive aloitti Romaniassa keskustelun naisten asemasta ja heidän kohtaamasta väkivallasta maassa.
Tuukka Tuomasjukka: Romanialaista kirjallisuutta on käännetty suomeksi varsin vähän. Miten kuvailisit kirjallisuutta ja sen tilaa Romaniassa?
Medeea Iancu: Romaniassa käännetään paljon kirjallisuutta muista maista, mutta oman kirjallisuutemme tila kertoo paljon koulutusjärjestelmämme tilasta. Nykyisessä opetustavassa painotetaan klassista 1800-luvulla kirjoitettua romanialaista kirjallisuutta, mikä vaikuttaa tapaan, jolla kirjoja nykyään kirjoitetaan ja editoidaan. Nykykirjallisuutta ei opeteta, ja oppikirjoissa viimeisin kirjailija on vuonna 1983 kuollut runoilija Nichita Stănescu.
Uskon, että kirjallisuuden rooli on tehdä meidät tietoiseksi siitä, mitä emme näe. Romaniassa kirjallisuudesta kuitenkin puhutaan ainoastaan esteettisillä, perinteisillä ja patriarkaalisilla määritelmillä. Meillä on edelleen romanttisia ajatuksia siitä, mitä kirjailijuus tarkoittaa ja mikä on kirjailijan tai taiteilijan rooli. Kirjallisuuden poliittinen luonne herättää paniikkia tai kieltämistä. Kriitikko on jumala, eikä feminististä kirjallisuutta pidetä kirjallisuutena.
TT: Kuka on Medeea Iancu? Mistä kirjoitat?
MI: Olen opiskellut teatteriohjaajaksi ja työskennellyt ohjaajana, olen kirjoittanut neljä runokokoelmaa, esseitä, arvosteluja ja niin edelleen. Kirjoitan naisten kadotetusta historiasta ja identiteetistä, perheväkivallasta, syrjinnästä, sorrosta sekä elämässämme näkyvästä epäinhimillistämisestä, jota usein pidetään täysin luonnollisena ja tavallisena.
TT: Tammikuussa 2018 esiinnyit Romanian suurimmassa runopalkintogaalassa, jossa esitit palkitsemisesi yhteydessä seuraavat rivit sisältävän runon: “runo raiskauksesta olet sinä, Romania / runo häirinnästä olet sinä, Romania / runo vallan väärinkäytöstä olet sinä, Romania”. Mikä on runon ja esityksen tarina?
MI: Romaniassa 55% ihmisistä pitää raiskausta hyväksyttävänä, ja vuonna 2019 yhteensä 24 069 miestä löi perheenjäsentään ja 180 miestä raiskasi perheenjäsenensä – ja nämä ovat ainoastaan tilastoihin päätyneet tapaukset.1 Tällainen hyväksikäytön ja väkivallan, rikosten hyväksyminen tarkoittaa, että opetuksena välitetyt asiat eivät ole opettamista, vaan ihmisyyden riistämistä ja manipuloimista.
Kun väkivalta on tällä tavalla yleistynyttä ja sallittua, mikä on tyttöjen ja naisten tulevaisuus tässä maassa?
Tähän väkivallan ja raiskausten kulttuurin hyväksyntään ja toisintamiseen osallistuvat poliisi, opettajat, vanhemmat, tuomarit, toimittajat, kirkko, valtio ja yhtä lailla kirjallisuus. Kaikki tukevat tätä pienessä tai suuremmassa määrin, jotta asiantila säilyisi: uhrin syyttämisellä ja stigmatisoimisella, hiljentämisellä, miesten naisia kohtaan harjoittaman väkivallan kiistämisellä, syrjinnän kiistämisellä, segregaatiolla, rasismin kiistämisellä ja harjoittamisella, homofobialla, misogynialla, kaksinaismoralismilla, stereotypioilla ja niin edelleen. Kun väkivalta on tällä tavalla yleistynyttä ja sallittua, mikä on tyttöjen ja naisten tulevaisuus tässä maassa?
Kiusaaminen, verkkoviha, seksuaalinen häirintä, vitsit raiskauksista ja aggressio ovat romanialaisen kirjallisuuskentän arkea.
Olen 7-vuotiaasta nähnyt, kuinka tyttöjen ja naisten elämistä tulee lukuja, tilastoja, hautoja ja ristejä niiden päälle. Miesten väkivallantekoja annetaan anteeksi ja niitä jopa ylistetään. Romanialainen kirjallisuus heijastaa patriarkaalisen yhteiskunnan ajattelutapaa: romanialaisissa äidinkielen oppikirjoissa ei ole yhtään naispuolista kirjailijaa, ja tämän on sallittu jatkua jo vuosikymmenten ajan. Olen useasti joutunut todistamaan, kuinka kirjallisuustapahtumiin ei ole kutsuttu yhtään naispuolista kirjoittajaa. Viesti on tuolloin se, ettei naisilla ole mitään arvokasta sanottavaa kirjallisuuden tilasta ja omista hengentuotteistaan, ja ainoastaan miehillä on oikeus ja auktoriteetti olla äänessä.
Kiusaaminen, verkkoviha, seksuaalinen häirintä, vitsit raiskauksista ja aggressio ovat romanialaisen kirjallisuuskentän arkea. Esitin runon, joka kuvaa todellisuutta, jossa väkivalta ja naispuolisten kirjailijoiden ulossulkeminen kulttuurimaailmasta on muutettu osaksi arkea: se kuvaa hyväksikäyttöjä, raiskauksia, häirintää, suostumuksen puutetta, kaksinaismoralismia ja naista, joka ei suostu olemaan toisen omaisuutta, ei suostu hiljennettäväksi.
TT: Miten runosi ja esityksesi otettiin vastaan? Mitä tapauksesta seurasi?
MI: Reaktiot olivat hyvin väkivaltaisia, ja tässä toimittajilla oli merkittävä vaikutus ja vastuu. Kun kyseenalaistin maan kirjallis-patriarkaalista koulutusta sekä väkivallan hyväksymistä, se järkytti maata. ”Toimittajat” kirjoittivat, että olin pukeutunut kuin nainen, todella monet kertoivat minun olevan juutalainen ja aloittivat antisemitistisen kampanjan, ”toimittajat” kirjoittivat, että olisin lukenut sopimattomia säkeitä, tai että olisin lukenut pornografisen runon, vaikka yksi säkeistä sanoi selvästi: “En ole sinun pornografiaasi, Romania”, he kirjoittivat, että esitin runon, vaikka Ison-Britannian suurlähettiläs oli salissa.
Ihmiset kirjoittivat, kuinka minut pitäisi polttaa, myydä.
Jossain kirjoitettiin, että minun pitäisi tappaa itseni, valokuvani laitettiin Hitlerin kuvan viereen, sain satoja viestejä ja sähköposteja, joissa minua uhattiin raiskauksella ja kuolemalla. Ihmiset kirjoittivat, kuinka minut pitäisi polttaa, myydä, tunnetut kirjoittajat lähtivät mukaan halventavilla, esineellistävillä tai asiantilan hyväksyvillä viesteillään. Minut pakotettiin esittämään anteeksipyyntö, ja eräs kirjailija nosti valituksen minua vastaan, koska olin rohjennut väittää, että naispuolisilla kirjailijoilla on paikka kirjallisuudessa.
TT: Sait poliisilta ehdollisen varoituksen runosi esittämisestä. Miten suhtaudut siihen?
MI: Epäoikeudenmukaisuuden eleenä, syrjintänä sekä oikeuksieni ja vapauksieni loukkauksena. Tämä maa ei ole historiansa ja olemassaolonsa aikana paikkaa luonut naiselle – ja maailman mittakaavassa Romania ei ole poikkeus. Kun tapahtuman järjestäjät ja yleisö sanoivat, että tuo ei ollut oikea paikka eikä aika naiselle lukea runo oikeudestaan elämään, arvokkuudestaan, vapaudestaan, turvallisuudestaan sekä sosiaaliseen ja kulttuuriseen elämään mukaan ottamisestaan, se näyttää, ettei maallani ei ole minkäänlaista aikomusta kehittää paikkaa naisille ja kunnioittaa heidän oikeuksiaan ja vapauksiaan. Tämän patriarkaalisen yhteiskunnan näkökulmasta ongelma on se, että nainen otti oikeudekseen puhua tästä kaikesta ja haastaa nykyistä järjestelmää. Yhteiskunta ja historia näyttävät, mikä on naisen paikka: hautausmaa.
On päivänselvää, ettei tämä maa ole tasa-arvoinen. Poliisin päätös ei näytä ainoastaan, että he ovat samaa mieltä minun hiljentämisestäni, vaan myös sen, mitä he haluavat viestittää toisinajattelijoille: on ”oikein” rankaista naista, joka puhuu naisten oikeuksista, ja ennen kaikkea on ”oikein” syrjiä, sulkea ulkopuolelle; poliisilla on oikeus olla tietämättä, että naisiin kohdistuva väkivalta on ongelma, ja on oikein suvaita väkivaltaa ja kohdella ihmisiä kaltoin. Tässä yhteiskunnassa pidetään oikeudenmukaisena sitä, että poliisi rohkaisee vihapuheeseen, antisemitismiin, syrjintään ja kaltoinkohteluun.
Poliisi sanoo naisille, että jos heitä on häiritty ja heidät on raiskattu, heidän pitää hiljentyä, kestää.
On tärkeää, että poliisin päätöksen vakavuuden lisäksi ymmärrämme sitä ympäröivän kontekstin: nainen, joka haluaa olla muiden ja itsensä silmissä ihminen, joka haluaa turvaa, joka yrittää luoda paikkaa naisille tässä maassa, koetaan uhaksi ja rikolliseksi - mutta raiskaajia ja häiritsijöitä ei. Tällainen päätös poliisilta, varoituksen antaminen, minun sensuroimiseni, kampittaa näiden asioiden käsittelemisen tulevaisuudessa. Se ei ole ainoastaan epäoikeudenmukaista ja ihmisarvon vastaista, vaan määrittää myös tulevaisuuttamme: poliisi sanoo naisille, että jos heitä on häiritty ja heidät on raiskattu, heidän pitää hiljentyä, kestää. Suurin osa maan kirjoittajista on ollut samaa mieltä päätöksen kanssa. Toisaalta, millainen kirjallinen pätevyys poliisilla on runon ymmärtämiseen?
TT: “ja jos se on taidetta, kun runoilija laukeaa naisen kasvoille / ja jos se on taidetta, kun runoilija ottaa naisen tämän nukkuessa, eikä raiskaus / olen pahoillani, minä en ole se uhrin kirjoittama runo, jota te odotatte”. Lausuit näin Botoșanissa esittämässäsi runossa, jota pidettiin Romaniaa halventavana. Mistä runon luokittelu pornografiseksi mielestäsi kertoo?
MI: Ongelmallista kuvastoa heijastavan ja hyväksikäyttöä ja raiskausta käsittelevän runon pitäminen pornografisena näyttää, miten hukassa ja pilalla olemme, ja kuinka koulutuksemme ei ole oikeaa koulutusta. Huomio runon pornografisuudesta lähti muuten toimittajilta ja levisi sieltä koko maan tasolle. Romaniassa on mieskirjailijoita, jotka ovat kirjoittaneet todella esineellistävää ja nöyryyttävää eroottista runoutta, he ovat lukeneet maamme lavoilla tällaisia runoja, eikä heitä vastaan kukaan ole nostanut yhtäkään valitusta, vaan päinvastoin, heitä pidetään merkittävinä runoilijoina.
Ortodoksinen kirkko sanoo naisten olevan epäpuhtaita, syntisiä ja kuvastavan houkutusta.
Olemme kasvaneet raiskauksen ja väkivallan kulttuurissa, ja se vaikuttaa niin koulutukseen kuin asioihin, joita pidämme normaaleina: oikeus uskoo tällä hetkellä, että 11-vuotias tyttö on syyllinen siihen, että 52-vuotias mies raiskasi hänet, koska tyttö oli pukeutunut niukasti. Toisaalta ortodoksinen kirkko sanoo naisten olevan epäpuhtaita, syntisiä ja kuvastavan houkutusta. Synnytyksen jälkeen nainen ei saa tulla kirkkoon: jos hän on synnyttänyt tytön, hänen on oltava eristyksissä 66 päivää, ja jos hän on synnyttänyt pojan, hänen on oltava eristyksissä 33 päivää. Tällaisilla luonnolliseksi koetuilla opeilla syntyy hirviömäinen yhteisö, joka pitää syrjintää luonnollisena ja pyhänä.
TT: Botoșanin runon esittämisen jälkeen julkaisit romanialaisessa Decât o Revista -lehdessä manifestin, joka alkoi näin: “Alussa oli Sana, ja se kuului vain ja ainoastaan miehelle”. Millainen on kirkon rooli Romaniassa ja miten se näkyy romanialaisessa kirjallisuudessa?
MI: Ortodoksisella kirkolla on todella voimakas vaikutus. Olemme valitettavasti yhteiskunta, joka antaa taikauskon, mystifioinnin ja tabujen ohjailla itseään. Romanian ortodoksisella kirkolla on karu historia, johon kuuluvat osallistuminen romanien orjuuttamiseen sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen vaino. Rasismi, luokkasyrjintä, homofobia, misogynia, mystisyys ja fanaattisuus näkyvät kaikki kirjallisuudessamme. Valitettavasti kaikki tämän pikku kultin kuoppaan kaatuvista ihmisistä ovat naisia. Alussa oli Sana ja se kuului vain ja ainoastaan kirjailijamiehelle, näin kiteyttäisin kirkon roolin ja vaikutuksen romanialaiseen kirjallisuuteen.
TT: Millainen rooli naisilla on romanialaisen kirjallisuuden kentällä?
MI: Romanialaisen kirjallisuuden perspektiivistä nainen on muusa, enkeli, ihailija, miehisen luomisen tukija sekä turhaumien ja maskuliinisten fantasioiden projisoinnin kohde. Tällaisessa todellisuudessa nainen on kirjailija X:n puoliso tai kirjailija Y:n äiti, tai ensin äiti ja puoliso ja sitten vasta kirjailija. Hän on omaisuutta, kohde miespuoliselle kirjoittajalle. Niin kauan kuin kirjallisuuskentän enemmistö ja koulutusjärjestelmä ei pidä ongelmana sitä, että romanialaisissa äidinkielen oppikirjoissa ei ole naispuolisia kirjailijoita, on mielestäni selvää, millainen rooli ja paikka naisilla on romanialaisessa kirjallisuudessa ja sen kritiikissä.
TT: Toivoit, ettei Botoșanissa esittämääsi runoa julkaista kokonaisuudessaan käännöksenä. Miksi?
MI: En tunne oloani turvalliseksi. Kirjallisuuden historiassa on paljon tilanteita, joissa miesten ja naisten kirjoittamia runoja ja kirjoja on kielletty ja sensuroitu. Jos katsomme, mitä tapahtuu Turkissa, missä kirjailijoita ja toimittajia pidätetään heidän tekstiensä takia, näemme kuinka vallanpitäjät käyttävät asemaansa epäinhimillisillä tavoilla ja toivovat, ettei todellisuutta kuulla.
Naisten ja naispuolisten kirjoittajien hiljentäminen ei kuvaa vain sitä, mitä tapahtuu juuri nyt, vaan mitä on tapahtunut vuosisatojen ajan. Esimerkiksi Allen Ginsbergin maine puhdistettiin syytöksistä.2 Tässä tarvittaisiin jotain vastaavaa, koska se antaa ihmiselle takaisin hänen arvokkuudensa, vapautensa ja äänensä. Muuten jokainen kirjoittava nainen joutuu vastaisuudessa käymään läpi nämä samat asiat ja tämä toistuu hamaan loppuun asti.
Lue myös Medeea Iancun runoja: "Manifesti raiskauskulttuuria vastaan".
Medeea Iancun haastattelu on julkaistu Nuoren Voiman Magia-numerossa (2/2020).
- 1. Romanian asukasluku oli 19 524 000 vuonna 2018.
- 2. Runoilija Allen Ginsberg joutui runonsa ”Howl” (1956, suom. ”Huuto”, Anselm Hollo ja Matti Rossi 1961) seurauksena siveettömyysoikeudenkäyntiin, mutta tuomari Clayton W. Horn linjasi, että runo ei ollut lainvastainen. Oikeudenkäynnistä tuli voimakas ennakkotapaus Yhdysvallloissa.
