Tähtioppia lukutoukille
Nuoren Voiman Linnunradan kirjeenvaihtaja Natalia Karjalainen kertoo nyt kaiken, mitä olet ja et ole halunnut tietää tulevasta vuodesta. Etenethän horoskooppisi mukaan, mikäli mielit elämääsi lisää valtaa ja loistoa.
Oinas: Ei kannata repiä jo luettuja sivuja liekehtivään roskikseen - saatat tarvita niitä vielä. Pohdi, miksi olet koko ajan niin ärsyyntynyt kirjaston jonottamisjärjestelmästä. Jos auringon lisäksi kuusi on oinaassa tai muussa tulimerkissä, voi olla aika perehtyä self help -kirjallisuuteen. Avaa joulukalenterisi luukut, jos on pienikään mahdollisuus, että sieltä löytyy Antti Nylénin aforismi. Avaa ne kaikki. Heti. Ensi vuonna niistä voi syntyä ajatuksia, jos olet sellaiseen taipuvainen.
Onnenkirja: Mirkka Rekola: Tuoreessa muistissa – Aforistiset kokoelmat
Härkä: Kylpyammeessa lukeminen saa kirjojen sivut käkkärälle! Lopeta heti. Lukeminen nautinnon vuoksi on vahvuutesi, mutta liika on liikaa. Kustantamoiden kevätkatalogit kannattaa plärätä vasta uudenvuoden jälkeen, jotta pystyt reflektoimaan niitä ilman vuodenvaihteen tuomaa stressiä. Lahjoita palkastasi ainakin 30% kustantamoille: ei ole mitään järkeä, että valtio avustaisi kustantamoiden toimintaa, jos sinä voit tehdä sen ihan yhtä hyvin. Lyöttäydy tiedeprojektissa yhteen skorpionin kanssa. He piirtää, kel’ liituu ois.
Onnenkirja: Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
Kaksonen: Merkurius perääntyy maaliskuussa. Älä tee mitään sen aikana. Itse asiassa älä tee mitään muutenkaan. Tartu kirjoihin tiukasti vain sivistysmielessä. Esimerkiksi käyttäytymissäännöt ja pöytäetiketti olisi hyvä tavata vielä kertaalleen läpi. Vain Katri Helenan uran vihoviimeinen konsertti elokuussa 2025 voi pelastaa sinut, jos uskallat pyytää lisätyötunteja asumistuen leikkausten takia.
Onnenkirja: Mikael Agricola: Abckirja
Rapu: Nyyh… Byhyyyy… Käsikirjoituksesi ei millään edisty. Hankkiudu eroon kirjoituspöydästäsi: kirjoittaminen sujuu paremmin maan tasalla. Herkkyytesi värähtelee samalla taajuudella lattiasi kanssa, se tarvitsee sinua kuin maallinen ruumiisi happea. Nuku lyhyitä yöunia, jos haluat saavuttaa pahimman mahdollisen olon. Tulkitse kaikkia tekstejä olettaen kaikista kamalimpia tarkoitusperiä ja hae siihen apurahaa: lukutaidon ylläpitäminen on vuoden 2025 mukaansatempaavin trendi.
Onnenkirja: Virve Sammalkorpi: Minä olen Räyhä Rapu ja tunnen voimakkaasti
Leijona: Et voi saada tarpeeksesi huomiosta. Esikoiskirjasi on Finlandia-palkinnon, Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailun, fysiikan Nobel-palkinnon ja Kalevi Jäntin palkinnon voittaja sekä Pirkanmaan kirjailijayhdistyksen kunniamainittu, mikäli astrologisen syntymäkarttasi kymmenes huone on tyhjä tai jotain. Tämänhetkinen kulttuurialan ahdinko ei kosketa sinua, vaikka tietysti olisit mieluusti myös sen keskipiste.
Onnenkirja: Väitöskirjasi
Neitsyt: Stressin oireet tuntuvat ensimmäisenä etusormessasi ja peukalossasi: olet niin kireä, että sivujen kääntäminen ei meinaa onnistua. Hemmottele itseäsi tarkasti asetellulla minimalistisella runoudella ja kutsu seuraavana päivänä kaveri auttamaan pikku uima-altaasi siivoamisessa. Kalat on ystäväsi näinä stressaavina aikoina. Älä yritä puolustella tekoälyä, se on vain noloa ja saa sinut näyttämään hölmöltä.
Onnenteksti: https://www.tulijasavu.net/2010/09/suominimalismi/
Vaaka: Olet kaikkien puolella ja kaikki ovat sinun puolellasi. Hanki analoginen vaaka keittiöösi ja aseta se juuri oikeaan paikkaan. Jos olet kirjoittava ihminen tai tunnet jonkun, joka kirjoittaa, kannattaa harkita yhteistyötä minkä tahansa rahakkaan firman kanssa. Esimerkiksi romaaniin tai vaikkapa kolumniin saa helposti tuotesijoittelua. Muista, että rakkauskirjeet voi punnita myös hedelmävaa’alla kaupassa, mutta kaupallinen yhteistyö painaa moninkertaisesti sydäntäsi. Vastamerkkisi oinas saattaa poiketa varoittamatta kylään serkkusi luo. Lue hänen viestejään useammin.
Onnenkirja: Timo Hakkarainen (toim.): Vakaus vaakalaudalla
Skorpioni: Nerokkuutesi säteilee kaulaltasi. Jatka kirjojen valokopiointia, mutta muista noudattaa tekijänoikeuksia. Jos et ole aloittanut, älä edes aloita. Työt voi jättää vuoteen 2026 – 2025 on varmasti kiva vuosi ilmankin. Jos nouseva merkkisi on tulimerkki, saatat olla pulassa Facebookin kommenttikentässä, vaikka servaisitkin huolella sen oikeistoukon, joka räyhää internetissä elokuvien rahoituspäätöksistä. Kaikki ei ole sitä, miltä näyttää…
Onnenkirja: Ottessa Moshfegh: Vuosi horroksessa
Jousimies: Muista arvosi: SINUN pitäisi olla päättämässä Koneen Säätiön apurahoista. Kokeile mennä töihin tai kouluun eri reittiä joka päivä. Lue lempikirjasi viimeiseltä sivulta alkaen. Jos et ole töissä tai koulussa, kehitä uusi kieli. Kirjoita päiväkirjaasi jokaisen päivän ihanin hetki ja liitä niistä kolme Kela-hakemukseesi. Jokainen päivä on onnenpäiväsi, jos vain uskot itseesi tai lähikioskin myyjään. Älä anna kulttuuriuutisten vaikuttaa toiveeseesi työskennellä kontakti-improvisaatiota ja spoken wordia yhdistelevän esitysteoksesi kanssa.
Onnenkirja: Eugen Herrigel: Zen ja jousella ampumisen taito
Kauris: Huhhhhhh… Hullu grindsettisi alkaa tulla päätökseen. Ensi vuonna onnesi kääntyy 360 astetta. Kirjallisuuskenttä tarvitsee lisää draamaa. Sinä voit korkealla työmoraalillasi olla mukana luomassa sitä. Muista, että enemmän on enemmän. Paljastusesseen kirjoittaminen voisi sopia sinulle. Käy katsomassa ensi vuonna vähintään yksi kotimainen elokuva, jotta näytät siltä, että edes yrität pysytellä ajan tasalla. Tilaa Nuori Voima joulun tarjoushintaan, älä aikaile siinä tai missään muussakaan.
Onnenkirja: Dante Alighieri: Jumalainen näytelmä
Vesimies: Sisäinen maailmasi halajaa runoutta! Olet kuin pieni planeetanpallero avaruudessa ja tarvitset vain rauhaa ja rakkautta… Älä huoli… Sitä on kyllä tulossa rankkojenkin aikojen jälkeen :3 <3 Unohda hallituksen leikkaukset ja nauti, kun vielä voit! Stick and poke -ala antaa ja ottaa. Seiso liikennevaloissa ja anna muiden kiiruhtaa ohitsesi. Hengitä syvään ohiajavien auton pakokaasuja.
Onnenkirja: Se yks hyvä runojuttu en nyt muista mikä
Kalat: KOM-teatterin Vampira-esityksen ensi-illassa kohtaat muukalaisen, jonka kirjallisesti aika epämääräiseen elämäntyöhön voit vaikuttaa, jos olet tarpeeksi ilkeä hänelle. Kosto on suloinen kaikille paitsi sinulle: älä anna moraalisen kompassisi hidastaa vauhtiasi. Hah! Lopeta typerien kirjojen selailu ja suuntaa energiasi sameat virrat asioihin, joista saat muutakin kuin mainetta ja mammonaa. Jos nouseva merkkisi on vesimerkki, anna olla ja keskity uutisiin reagoimiseen netissä.
Onnenkirja: Nuuskamuikkusen kalakirja
Jos kaipaat syvällisempää ajattelua elämääsi, tilaa Nuori Voima.