Että emme luisuisi pimeään - haastattelussa Sahar Delijani

Teheranissa syntyneen amerikkalaisen Sahar Delijanin Jakarandapuun lapset (Children of the Jacaranda Tree, 2013, suom. Laura Jänisniemi 2014) oli kansainvälinen menestys, joka on käännetty kahdellekymmenellekahdeksalle kielelle. Delijani kirjoittaa tällä hetkellä Sysmässä Villa Sarkia -residenssissä ja esiintyy Runokuu-festivaalin päätapahtumassa lauantaina 25.8. Häntä haastatteli Vesa Rantama.

Vesa Rantama: Romaanissasi Jakarandapuun lapset ovat tärkeässä osassa kammottavat historialliset tapahtumat, joista monet lukijat eivät varmaankaan ole kuulleet aiemmin. Vuonna 1988 Iranin vankiloissa toteutettiin poliittisen ja uskonnollisen johdon määräämänä teloitusten sarja, kun sota Irakia vastaan oli käynnissä. Sinä synnyit Evianin vankilassa Teheranissa vuonna 1983, samoin kuin yksi teoksesi päähenkilöistä, Neda. Tuntuuko sinusta, että valitsit kirjasi aiheen vai valitsiko se sinut?

Sahar Delijani: Kirja valitsi minut. Kun päätin ryhtyä kirjailijaksi, kirjoitin mistä vain, mutta en omista kokemuksistani. En koskaan ajatellut, että ne kiinnostaisivat ketään. Yhdessä vaiheessa päätin kirjoittaa novelleja ja yrittää julkaista niitä kirjallisuuslehdissä tasoittaakseni tietä romaanin julkaisemiselle. Joka tarinaan kuitenkin ilmestyivät Iran, vankilat ja 1980-luku. Silloin tajusin, että suhtauduin asiaan melko pakkomielteisesti. Niin syntyi Jakarandapuun lapset.

VR: Milloin päätit ryhtyä kirjailijaksi ja mikä vaikutti siihen? Ketkä ovat suurimpia kirjallisia vaikutteitasi?

SD: Olen aina halunnut kirjoittaa, ainakin teini-iästä asti. Aloitin runoudella ja jatkoin sen kirjoittamista noin 22-vuotiaaksi. Siinä vaiheessa ymmärsin, että runous ei ollut minulle väylä tavoittaa ihmisiä. Silloin vaihdoin proosaan.

Lukuisat kirjailijat ovat vaikuttaneet minuun ja auttaneet minua löytämään oman tyylini. Mainitsemisen arvoisia ovat Arundhati Roy, J.M. Coetzee, Herta Müller, W.G. Sebald ja Milan Kundera.

VR: Vanhempasi ovat vasemmistoaktivisteja ja tunnet varmasti paljon ihmisiä, jotka ovat taistelleet totalitäärisiä hallintoja vastaan. Nyt taas totalitarianismi on noussut ympäri maailmaa. Mitkä ovat tärkeimpiä asioita, jotka olet oppinut sen vastustamisesta?

SD: Jokaisella taistelulla on merkitystä. Vaihdos demokratiasta totalitarismiin käy paljon nopeammin ja helpommin kuin ajattelemme tai kuin haluamme uskoa. Kun alamme luisumaan sitä rinnettä alas, on mahdoton ennustaa minne päädymme ja milloin. Siksi tieto, tiedostaminen ja passiivisuuden vastustaminen ovat olennaisia mille tahansa yhteiskunnalle ja vain niiden avulla totalitaariset voimat pysyvät kontrollissa.

VR: Puhuit Runokuun haastattelussa tiistaina kirjoittamisen suhteesta muistiin. Sanoit, että tietyt muistot voivat olla tärkeitä kirjoittaessa, vaikka niillä ei olisi mitään tekemistä sen kanssa, mistä olet kirjoittamassa. Muisti tuntuu olevan tärkeä työkalu myös romaanihenkilöillesi – muistot ovat jotain, mitä karuimmatkaan olosuhteet eivät vie pois, niihin voi aina turvautua. Voitko kertoa lisää muistin roolista kirjallisuudessa?

SD: Uskon, että muistot eivät ole vain jotain mennyttä vaan ne ovat elossa; ne elävät lävitsemme, muokkaavat meistä sen mitä olemme ja mitä päätöksiä teemme elämämme eri vaiheissa. Kyseessä voi olla joko henkilökohtainen tai kollektiivinen muisto, henkilö tai vaikka kansakunta. Joka tapauksessa tulevaisuus riippuu pitkälti siitä miten olemme eläneet menneisyytemme, mitä olemme siitä oppineet ja mitä olemme valmiita tekemään paremman huomisen eteen.

VR: Seuraavassa kirjassasi iranilainen tyttö tulee lentokentälle Yhdysvalloissa keväällä 2017 ja joutuu saman tien pakkopalautetuksi. Tarina on kerrottu tytön perspektiivistä, eikä hän ymmärrä juuri mitään kaaoksesta ympärillään. Onko seuraavankin romaanisi aihe autoritäärinen vallankäyttö, mutta tällä kertaa Yhdysvalloissa?

SD: Siihen tähtään. Romaani on vielä kehitysvaiheessa ja näemme myöhemmin mihin se päätyy. Mutta haluan kyllä tutkia sitä, miten yhteiskunta pyytää autoritäärisiltä voimilta apua, kun viha, syrjintä ja pelko muuttuvat politiikaksi. Jossain vaiheessa aletaan ajatella, että vastaukset löytyvät sieltä suunnasta. Samalla haluan perehtyä tapoihin, joilla sama yhteiskunta päättää taistella tätä kehitystä vastaan ja korjata sen vahinkoja.

(Itse asiassa ajattelin, että lapsi olisi Syyriasta tai Irakista, sodan runtelemasta maasta, ei niinkään Iranista.)

VR: Olet vieraillut Suomessa muutaman kerran ja nyt kirjoitat Sysmän Villa Sarkia -residenssissä. Miten päädyit Suomeen ensimmäistä kertaa ja onko Sysmä vastannut odotuksiasi?

SD: Rakastan Sysmää. Siellä on hiljaista ja kaunista ja se on täydellinen paikka kirjoittamista varten. Kävin Suomessa ensimmäisen kerran lomalla monta vuotta sitten. Vuonna 2014 tulin romaanin julkaisukiertueelle ja nyt residenssiin. Olen aina pitänyt suomalaisista paljon.

Kuva: Sari Elfving

Sahar Delijani esiintyy Runokuun Poetry Mixtape -tapahtumassa Väinö Kallio -ravintolassa (Hämeentie 11) la 25.8. Tilaisuus alkaa klo 19. Runokuu-festivaalia järjestää ja Nuorta Voimaa julkaisee Nuoren Voiman Liitto.