Palkinnot pelaavat jälleen varman päälle →
Haluamme raatien olevan salakähmäisiä, mutta oikeasti ne ovat tylsiä. Tästä todistavat niiden valitsemat kirjat.

Haluamme raatien olevan salakähmäisiä, mutta oikeasti ne ovat tylsiä. Tästä todistavat niiden valitsemat kirjat.

Lauluntekijä Joose Keskitalolle unet ovat tärkeitä. Nolouksienkin keskeltä piirtyy esiin symbolisia suhteita.

Lavarunous on välittömän yhteisöllisyyden laji, joka elää läsnäolossa. Lavarunoakatemia on lavarunouden epävirallinen kaksivuotinen maisteriohjelma, jota pyörittää lavarunousyhdistys Helsinki Poetry Connection. Koulutus alkoi syksyllä 2019.

Kun runoilija Cia Rinne palkittiin taiteen valtionpalkinnolla syksyllä 2019, monet alaa seuraavatkaan eivät tunteneet hänen nimeään. Monilla kielillä operoiva runoilija onkin ohittanut kansallisen kentän ja tehnyt näyttävän kansainvälisen uran.

Tiina Lehikoisen Kukkien kapina on tiheän intertekstuaalinen satukirja, jossa irtaudutaan vanhentuneista arvoista ja kerrontatavoista.

Maggie Nelsonin suomennetut teokset saavat alkunsa hänen tätinsä selvittämättömästä murhasta, mutta laajenevat murhanhimoisen kulttuurin kritiikiksi.

Kirjasyksy on edennyt lähelle kliimaksiaan!

Viime kesänä Turkuun perustettiin uusi kustantamo. Nyt kitalaiset Suvi Hirvonen, Sara Koiranen ja Aino Aaltonen kertovat, mitä se tarkoittaa.

Hallie Rubenholdin uusi teos Viiltäjä-Jackin uhreista paljastaa ripperologien parissa rehoittaneen misogynian. Myöskään Russell Edwardsin ja Jari Louhelaisen teos ei ole siitä vapaa.

Queer-lapsen kotiinhaku ja vähän riitaa Jouni Hynysen maskuliinisuudesta.

Kekäläinen & Companyn uusi kantaesitys If I Would Lose My Voice on teos ihmiskunnan peruuttamattomasta vaikutuksesta biosfääriin. Anna Borgman kävi seuraamassa esityksen harjoituksia apokalyptisissa tunnelmissa.

Joka vuosi miehet surmaavat maailmassa noin 66 000 naista. Mutta miten tätä väkivaltaa voi kuvata niin, että uhri ei unohdu? Tässä esseessä esimerkkeinä toimivat Twin Peaks ja Sara Stridsbergin romaani Rakkauden Antarktis.
