Länsimainen filosofia järjestää maailmaa hierarkkisiin käsitteisiin, jotka kuvaavat todellisuutta aina vain tarkemmin. Suomalais-ugrilaisten kielten juuret ovat kuitenkin toisaalla, meditatiivisessa kulttuurissa, jossa maailma on rinnakkaisten ja sisäkkäisten merkitysten kokonaisuus.
Vuonna 1877 Fjodor Dostojevski oli 56-vuotias. Luonnostellessaan pääteostaan Karamazovin veljekset hän julkaisi parikymmensivuisen fantasia- ja scifi-novellin Naurettavan ihmisen uni. Miksi Dostojevski lähti kirjoittamaan viimeiseksi jääneeseen novelliinsa spefi-tekstiä, avaruustarinaa ja utopiaa?
Sinä olet kusipää. Sinä olet suomalaisen kirjallisuuden vihatuin hahmo. Mutta minä rakastan sinua.
Ihmisen elämä on surkean lyhyt. Paitsi rockin suurmieselämäkerrassa, joka nuottaa pohjaa myöten lapsuuden aluslevät eikä osaa käsitellä löydöksiään.
Maailmanloppuakin enemmän minua ahdistaa näkymä, jossa ainoa keino sen välttämiseksi olisi ekofasistinen totalitarismi, ihmisten enemmistön pitäminen väkivalloin köyhänä, kirjoittaa Vesa Rantama esseessään Pentti Linkolan apokalyptisesta ajattelusta.
Viikkoa jälkeen uuden Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattoman Sotilaan ensi-illan ystäväpiirini on yksimielinen siitä, ettemme tarvitse enää yhtään uutta sotaelokuvaa. Eikä elokuvasta pidä ainakaan liikuttua.
Parasta olisi, jos museoissa pidettäisiin esillä vain yhtä teosta kerrallaan, kirjoittaa Silvia Hosseini esseessään.
Itsenäinen Suomi täytti sata vuotta. Murheellisten laulujen ihanan isänmaan perintö toistuu juhlavuoden kuvastossa. Mistä saimme rakkaan paradoksimme, kysyy esseessään Lassi Saario.
Kun haluamme taiteen ottavan kantaa tai tuottavan hyvinvointia, saamme laiskoja ja yhdentekeviä teoksia, joiden sisällön tiedämme jo etukäteen. Mitä vaikkapa Ai Weiwei halusi sanoa, kun makasi syyrialaispoikana rannalla? Tiedät kyllä.
”Miley Cyrusin Wrecking Ball -musiikkivideosta noussut keskustelu osoittaa, ettei nainen voi paeta kehoaan ja että feministiksi julistautuvan naisen on oltava kahta tarkempana. Vähäpukeisen naisen ympärille rakentuukin umpikuja. Oletuksena on, että naisen seksuaalisuus on aina hyväksikäytettävissä, aina ensisijaisesti muita varten. Se on itsetuhoista, se on sekavaa, se ei koskaan ole vain nautintoa. Kaikella tällä vimmalla puutumme siis naisen kehoon, emme yhteiskunnan asenteisiin.”
Esseisti Antti Hurskainen luki Koko Hubaran Ruskeat Tytöt ja Timo Hännikäisen Lihamyllyn. Jotakin yhteistä niillä on.
Hannu Ahon vuonna 1977 ilmestynyt Saara oli oman aikansa nuorten sukupolviromaani, tai sellaisena sitä luettiin. Jasper Kaarna löysi unohtuneen romaanin ja päätyi siihen, että se olisi ansainnut klassikon aseman.
