Pakahtumisen kultakausi
Niko Hallikaisen toisessa romaanissa keskustellaan enkelten kanssa ja lapioidaan sokeria suuhun. Niukan 90-lukulaisen lapsuuden vastapainona on rakastava äiti ja kuriton mielikuvitus.
Niko Hallikainen:
Suuri Märkä Salaisuus.
392 s. Otava 2023.
Niko Hallikaisen esikoisteos Kanjoni (Otava 2021) herätti huomiota pakkomielteisen halun ja seksin kuvauksellaan. ”Kukin mies esittää voivansa täyttää valtavan reiän toisen sisällä, vaikkei lopulta suostu katsomaan reiän pohjaan”, kertoja totesi. Päähenkilön pakonomainen runkkaaminen ei kuitenkaan onnistunut täyttämään reikää hänen sydämessään. Webcam-seksistä ja fantasioista hän etsi ennen muuta yhteyttä, mutta kohtasi vain kivuliaan eron. Kanjoni olikin viime kädessä romaani paitsi kaiken nielevästä halusta myös kaipauksesta, mielikuvituksesta ja yksinäisyydestä.
Hallikaisen toinen teos Suuri Märkä Salaisuus (Otava 2023) rakentuu samojen teemojen varaan. Se kuvaa nimettömän kertojan varttumisen ja peruskouluvuodet Itä-Helsingissä 90-luvun puolivälistä 2000-luvun alkuun. Romaanin perusteella nuoruus on ennen muuta halujen ja kaipuun aikaa, pakahtumisen kultakautta – yhtä ”suurta märkää salaisuutta”. ”Halu on itseään radikalisoiva repeämä – – Kärsimättömyys on romahtamaisillaan mussa”, Hallikainen kirjoittaa.
Suurta Märkää Salaisuutta voi tosin kutsua myös jonkinlaiseksi millenniaalien sukupolviromaaniksi. Kirjassa käydään Filmtownissa, kertojan luokkatoverit tutustuttavat hänet Rotten.comiin, kertojan äiti itkee prinsessa Dianan kuolemaa, Myyrmäen pommi-isku mainitaan samoin kuin alaluokkaisessa perheessä kasvaneelle tutut sohvanpäällykset, joilla peitetään vanha ratkennut ja kulunut kangas. Elokuvat, kuten Tiedän mitä teit viime kesänä, Titanic, The Cube ja Scream, värittävät kertojan mielikuvitusta ja hänen luokkatoveriensa keskusteluja. Toive matkasta Pariisin Disneylandiin, spiritismin peluu sekä namusetien ja jauhekirjekuorten pelko ovat niin ikään asioita, jotka jokainen 80-luvulla syntynyt ja koulunsa 90-luvulla aloittanut tietyssä sosiaalisessa ja kulttuurisessa ympäristössä kasvanut voi tunnistaa.
***
Hallikainen on omistanut romaaninsa ”kaikille, joilla oli todella huonoa onnea 1996–2005”. Onnettomuutta kertojan elämässä tosiaan riittää. Kertojan sairaanhoitajana työskentelevä yksinhuoltajaäiti jättää pojan usein yksin ollessaan yövuorossa. Silloin tämä ahmii irtokarkkeja ja katsoo yötä myöten Cartoon Networkiä tai vuokraelokuvia. Yksinäisyyden täyttävät unet, pohdinta Jumalan kaikkivoipaisuudesta ja keskustelut enkelten kanssa ovat osa kertojan arkista elämää. Toisinaan kertoja seuraa kotitalonsa ikkunasta, kun naapurissa sijaitsevan Bar Kurkiauran asiakkaat päätyvät valomerkin jälkeen naimaan läheiselle nurmikolle. Kertojan alkoholisoitunut isä kuolee, ja paras ystävä hylkää kertojan ymmärrettyään, että tällä on häntä kohtaan romanttisia haaveita. Vaikka homoseksuaalisuus ja sen piilottelu on myös Suuren Märän Salaisuuden kuvauksen kohteena, ei romaanista löydy kuitenkaan sellaista sosiologista maskuliinisuuden, homofobian ja luokan analyysiä kuin esimerkiksi ranskalaisen Édouard Louis’n esikoisromaanista Ei enää Eddy (suom. Lotta Toivanen, Tammi 2019).
Hallikainen näyttää hienosti, miten lapsuuden kaipaus ja nuoruuden halut käyttävät ravintonaan mielikuvitusta, jonka näyttämönä toimivat aikakauden elokuvat ja kulutuskulttuuri.
Kertojan kohtaamista onnettomuuksista huolimatta hänen lapsuutensa vaikuttaa kokonaisuudessaan onnelliselta. Louis’n kuvaamasta lapsuuden totaalisesta onnettomuudesta ei siis Hallikaisen romaanin kohdalla voida puhua. Näin on paitsi rakastavan äidin ja lukuisten ystävien myös hänen kurittoman mielikuvituksensa ansiosta.
Lukuohje romaaniin annetaan sen viimeisellä sivulla: ”Mahdolliset sisäänkäynnit ikuisuuteen kytevät kaikki kaipuussa.” Hallikainen näyttääkin hienosti, miten lapsuuden kaipaus ja nuoruuden halut käyttävät ravintonaan mielikuvitusta, jonka näyttämönä toimivat aikakauden elokuvat ja kulutuskulttuuri. Toisaalta päähenkilön haaveet myös artikuloivat halua ja kaipausta. Isän aave paiskautuu ylösalaisin taivaasta maahan. Mielikuvituksessa seksuaaliset fantasiat limittyvät vain vaivoin julkilausuttuihin toiveisiin rakkaudesta.
***
Hallikaisen kieli on herkkää, liioittelevaa ja välillä tarkoituksellisen banaalia. Kirjassa yksilön ensimmäisen persoonan kerronnan lomaan on aseteltu sellaisia ladattuja lauseita kuin esimerkiksi: ”Kaikkia arvoituksia ei ole ratkaistu, koska aika jää koko ajan kesken.” Ja: ”Himo on tahmeaa kuin palavan talon kasaksi sulaneet huonekalut.” Tai: ”Taivas on limua, joka on kaatumaisillaan maanpinnan pikariin.”
Halua ja kaipausta voidaan kutsua vietti-ilmiöiksi. Hallikaisen ylimääräytynyt kieli kuvaakin tekstuaalisessa muodossa vietin jännitteistä olemusta. Aihetta tutkineen filosofin Rudolf Bernet’n mukaan vietti on ennen muuta puuteilmiö. Vietti on siis energian ylimäärää, joka pyrkii alati realisoimaan liiallisen jännitteensä. Paradoksaalisesti mikään realisaatio ei kuitenkaan voi jäännöksettä toteuttaa vietin virtuaalista voimaa. Ei siis ole olemassa kohdetta, joka voisi täyttää kaipauksen tai tyydyttää halun lopullisesti.
Hallikaisen kieli on herkkää, liioittelevaa ja välillä tarkoituksellisen banaalia.
Siinä missä Kanjonissa seksi toimi päähenkilön loputtoman kaipuun korvikekohteena, Suuren Märän Salaisuuden kertojalle samaa tarkoitusta palvelevat makeiset, tupakka ja alkoholi. ”[O]saan vain lapioida karkkeja ja sipsejä ja limua suuhuni, jotta tuntisin muuta”, kertoja kuvaa lapsuuttaan. Ensimmäiseen humalaansa hän puolestaan herää kuin rukoukseen: ”Kuin verenkierto sinkoutuisi mielihyvästä värisevässä kuilussa, mikä on ihaninta, mitä mulle on koskaan käynyt…” Toisin sanoin Suuren Märän Salaisuuden ahmimiskohtauksia ja dokauskuvauksia voi lukea myös esityksenä addiktion synnystä: riippuvuus on usein epäonnistumaan tuomittu yritys korjata puutetta, jonka alkusyy on muualla.
Romaanin viimeinen luku kuvaa yhdeksännen luokan päättäviä kotibileitä, joissa kaikki näyttää olevan mahdollista: ”Kaikki sekunnit tuntuvat menestystarinoilta, eikä yö tunnu ikinä loppuvan. Menneisyys ja nykyhetki sekoittuvat ja tulevaisuus tulee kuvitelluksi.” Tuhon sijaan romaani jättää päähenkilönsä tulevaisuuden avoimeksi. Sen symbolina on bilepaikan sulanut arkkupakastin, jonka sisältö on tuhottava välittömästi, sekä kertojan äidiltään saama viidenkymmenen euron seteli, joka takaa päättymättömän taksimatkan. Koko lapsuutensa ajan materiaalisesta puutteesta kärsinyt kertoja nauttii viimein paitsi ulottuvilla olevien mahdollisuuksien, myös nautintojen runsaudesta.
***
Suurta Märkää Salaisuutta on kutsuttu ”luokkakuvaukseksi”. Hallikainen on myös haastatteluissa kertonut työväenluokkaisesta taustastaan ja olleensa naisten kasvattama. Nämä seikat antavat aiheen olettaa, että ainakin osassa romaanin lapsuus- ja nuoruuskuvauksista on autofiktiivisiä elementtejä.
Luokka onkin päähenkilön elämässä läsnä. ”[S]anot koulussa sit olevas yksinhuoltajaperheestä”, kertojan äiti ohjeistaa kolmannen luokan syksynä. Opettaja puolestaan kehottaa oppilaita esittelemään vanhempiensa ammatit ja itsensä. Kun muiden isät ovat ”tuomareita”, ”suuhygienistejä” tai ”kodinkonemyyjiä”, ei kertojan isä ole ”mitään”. Kertoja myös vertailee alituiseen itseään ikätovereihinsa: Hänen ystävänsä ensimmäinen kännykkä on isältä saatu Nokian kommunikaattori. Kertoja puolestaan perii kuolleen isänsä puhelimen. Rikkaan luokkatoverin asunnon valtava koko herättää hämmennystä – kertojan äiti kun nukkuu kaksion olohuoneessa.
Kun muiden isät ovat ”tuomareita”, ”suuhygienistejä” tai ”kodinkonemyyjiä”, ei kertojan isä ole ”mitään”.
Näistä seikoista huolimatta epäröin kutsua Suurta Märkää Salaisuutta yksinomaan luokkakuvaukseksi. Kertojalle luokkaerot ovat kyllä olemassa, mutta selittämättömiä. Tämä on tietysti lapsikertojan kohdalla ymmärrettävää.
Luokka voi kuitenkin viitata muuhunkin kuin ainoastaan taloudellisten resurssien pulaan tai niiden satumaiseen paljouteen. Esimerkiksi trauma kaunokirjallisuuden aiheena voi tarkoittaa muutakin kuin pelkkää traumaattisen tapahtuman suoraa kuvausta. Iida Rauman Hävitys (Siltala 2022) käsitteli ulossulkemisen mekanismeja ja traumasta kertomista romaanin rakenteen tasolla. Vastaavasti luokka kirjallisuuden aiheena ei välttämättä palaudu pelkkään yksilön taloudellisen ja sosiaalisen aseman kuvaukseen. Hallikaisen romaanista ei löydä vastausta kysymykseen: Millaiset vallan tai alistamisen mekanismit ylläpitävät ja luovat luokkaeroja? Materiaalisen puutteen vastapainona on mielikuvituksen rikkaus, joka halun ja kaipuun motivoimana ajaa sosiologisen luokka- ja valta-analyysin edelle.
Arvio on julkaistu alun perin Nuoren Voiman Fragmentti-numerossa (2/2023).
