We are not in Paris, hän sanoo, taputtaa selkään ja avaa minulle oven Senaatintorille, jossa lunta sataa niin kuin ämpärit kaatuvat. Juho Kankaanpään novellissa katsotaan tuntematonta katsojaa.
Illuusio luksuselämästä vaatii työtä, mutta diiva ei kavahda liioittelua. Riikka Ala-Hakulan ja Taija Roihan essee tervehtii transgressiivista diivaa.
Miksi 42-vuotias virkamies juoksee ympäri nykytaiteen museota ja kirjoittaa juostessaan? Tämä essee saattaa selittää sen tai sitten ei. Ainakin se kuvaa tapauksen.
Millainen on turvallinen tila? Voiko ihminen punoa turvaverkon eläimelle? Entä itselleen? Tuomas Aitonurmi kirjoittaa taiteen kokemisesta, koulukiusaamisesta, parisuhteesta – ja turvan tunteesta, joka lipeää käsistä kuin saippua.
Ei kuolemaa tarvitse valita kumppanikseen, valinta on jo tehty. Kuolema on koodattuna jokaiseen elävään kehoon alusti asti, eikä se odottele, että olemme tulleet tutuiksi.
Koneen säätiön apurahamyöntöjen julkistus on jokavuotinen taiteen ja tieteen rituaali.
Alkuperäiskansojen naisten ongelmat eivät kytkeydy vain sukupuoliseen syrjintään, vaan alistamisen muodot ovat vielä laajempia. SIksi valkoinen feminismikin voi olla osa kolonialismia. Professori Rauna Kuokkanen luo katsauksen alkuperäiskansafeminismin menneisyyteen ja nykyhetkeen.
Klassikosta tekee klassikon se, että se osoittaa yhä uudestaan ajankohtaisuutensa. Tällä voidaan tarkoittaa vaikka sitä, että klassikko lisää ymmärrystämme jostain nykyajan arvoasetelmasta. Herman Raivion mukaan saksalainen yhteiskuntateoria todistaa jälleen klassikkoaineksensa olemalla yllättävänkin lähellä tätä päivää.
Ville Hämäläinen sai kissan hoitoon eikä enää pystynyt luopumaan siitä. Yhteys eläimeen tapahtuu siellä, missä sana ei hallitse diktaattorina.
Omakustantamisen imago on muuttumassa: enää se ei ole itsestäänselvästi huonoa ja noloa, vaan itsenäistä ja pienimuotoista. Anne Mölsä selvitti, mikä kustantamisen ruohonjuuritasolla on muuttumassa.
Anna Tomin Huomisen vieraassa maailmaa tarkkailee tulevaisuuden arkeologi. Pauliina Haasjoen Promessa puolestaan pyrkii lähemmäs tämän päivän kokemusta, niin kuin sen kokevat kaikki aistivat ja tuntevat. Runokokoelmia yhdistää tähyäminen ihmisen kokemuksen ulkopuolelle, mikä samalla laajentaa tuota kokemusta.
”Loukkantumiselta välttyminen ei ole ihmisoikeus”, sanoo Jimmy Nivrén Olsson, jota Nuori Voima haastatteli Ruotsin tuntemattomimmalla suurfestivaalilla.
