Ihminen laji lajilta - arviossa V.S. Luoma-ahon Luonteita
Uudelleenkirjoituksessa Theofrastoksen Luonteista antiikin Kreikan paikkojen rinnalle tulee oman ajan miljöö. Niinpä itara siirtää vaikka kivipaaden anastaakseen kolikot vainajan silmiltä mutta menee myös saunaan vain, jos toinen tarjoaa oluet.
V. S. Luoma-aho:
Luonteita. (kuv. Jaakko Pallasvuo)
72 s. Poesia, 2018
V.S. Luoma-ahon teos Luonteita esittelee 30 negatiivista luonnetyyppiä teeskentelijästä omanvoitonpyyntiin. Teos uudelleenkirjoittaa Aristoteleen seuraajan, 300-luvulla eaa. eläneen Theofrastoksen kokoelman Luonteita (Êthikoi kharaktêres) ja erityisesti sen suomennoksen vuodelta 1968, josta vastasi Pentti Saarikoski.
Kirjan nimi ja luonnetyypit pysyvät samoina, mutta piirteet päivittyvät nykyhetkeen ja imaginaariseen maailmaan. Sanaa kharaktêr käytettiin antiikissa kolikkoon lyödystä leimasta ja figuratiivisesti myös ihmisen ulkomuotoa leimaavasta piirteestä. Useat luonnekuvat imartelusta ja mahtailusta moukkamaisuuteen ja taikauskoisuuteen olivat antiikin komedioiden henkilötyyppien repertoaaria. Uudelleenkirjoitus etenee alkuteoksen draamallisista hahmoista proosarunouden suuntaan.
Theofrastoksen kokoelmalla oli yhteyksiä Aristoteleen Nikomakhoksen etiikkaan, jossa hyveet asettuivat kahden paheellisen ääripään väliin. Luonnekuviin sisältyi yhdeksän Aristoteleen etiikassaan esittelemästä 26 paheesta. Aristoteles kuvaili universaalin ihmisen hyveitä ja paheita abstraktilla moraalisen paradigman tasolla vailla suoranaista historiallista kontekstia. Theofrastoksen kuvaamat luonteet sen sijaan kiinnittyivät realistisemmin aikaan ja paikkaan. Luonteenpiirteet ilmenivät konkreettisissa arkielämän tilanteissa: pidoissa, toreilla, kylpylöissä, Dionysos-juhlissa, Arkhiaan kalakaupassa, ylipäätään ihmisten kanssakäymisessä. Luonteiden taustamiljöö oli tunnistettavasti 300-luvun eaa. lopun Ateena.
Luoma-ahon uudelleenkirjoituksessa antiikin Kreikan paikkojen rinnalle tulee oman ajan miljöö. Niinpä itara siirtää vaikka kivipaaden anastaakseen kolikot vainajan silmiltä mutta menee myös saunaan vain, jos toinen tarjoaa oluet. Luoma-ahon julkeus kehuskelee pätevyydellään, vaikka ei ole Alexandrian valkeissa saleissa opiskellutkaan. Myöhemmässä maisemassa julkea ”kyntää traktorilla bassot jyristen”. Karkea taas herättää paheksuntaa Thessaliassa, Traakiassa ja Oulun korkeudella asti. Theofrastoksella karkea oli se, joka ”taputtaa teatterissa kun muut ovat jo lopettaneet, viheltää niille joita muut tahtoisivat katsella, ja nostaa päänsä röyhtäisyyn silloin kun kaikki ovat hiljaa, niin että ihmiset kääntyvät katsomaan”. Luoma-ahon versiossa karkeus ilmehtii pitopöydässä ”laskien ilmaa ja suukaasua lasten kuullen, eikä välitä siitä, miten vanhemmat näitä opettavat”.
Esimerkiksi epäkohtelias arvostelee vieraisilla joulukuusen korkeutta.
Luonteet piirtyvät sen mukaan, mitä ihminen tekee tai puhuu, tai miltä hän näyttää. Sisäinen näkyy tässä mielessä ulkoisuudessa. Luonnekuvissa korostuu henkilöiden tapa puhua jaarittelusta juoruiluun, jolloin puhe voi tehdä joko yhdentekevän, ärsyttävän tai hyökkäävän vaikutuksen. Esimerkiksi epäkohtelias arvostelee vieraisilla joulukuusen korkeutta. Huomio puhetyyliin kytkee kokoelmaa antiikin retoriikan traditioon. Vaikka monet Theofrastoksen kuvaamat paheet olivat Aristoteleen hyve-etiikasta ja sen hyvettä ympäröivistä ääripäistä tuttuja, osa luonnetyypeistä oli yksinomaan reetorien suosimaa hyökkäävää sanastoa. Esimerkiksi kaistapäisyydelle (kr. aponoia) ei löydy suoraa vastinetta Aristoteleelta. Sen sijaan sana oli ahkerassa käytössä poliittisten ja oikeuspuhujien retorisissa solvauksissa.
Luonne voi näkyä groteskissa ruumiillisuudessa: Luoma-ahon julkea ihmistyyppi jättää mikrofonin päälle käymälätiloissa ja tahtoo ulosteensa haisevan kaikkialla.
Toisaalta luonne voi näkyä groteskissa ruumiillisuudessa: Luoma-ahon julkea ihmistyyppi jättää mikrofonin päälle käymälätiloissa ja tahtoo ulosteensa haisevan kaikkialla. Inhottavuus taas unohtaa asuntoonsa ruumiin, joka jättää maakellariin asti ulottuvan valumajäljen. Theofrastos-kommentaareissa inhottavaa luonnetyyppiä on verrattu Filokteteen haavasta vuotavaan mätään. Molemmilla kirjoittajilla inhottavan karvoitus valloittaa ruumista, edeten Theofrastoksella kainalokuopista rinnalle ja Luoma-aholla vielä pidemmälle, kihartuen aina ruumiin alaraosta kuvioiksi poskipäille asti. Karvat kiertyvät suoranaisiksi lauseiksi ja supattelevat lopulta ”karvakielellään jouhevia kokkapuheitaan naapuruston lasten korviin”. Groteskin ruumiin osat osoittavat päättäväisesti itsenäisyyttään luonteen suosiollisella myötävaikutuksella.
Toisinaan Luoma-aho haastaa edeltäjänsä suoraan. Theofrastokselle tahdittomuus oli kyvyttömyyttä toimia oikealla hetkellä, mutta Luoma-ahon tahdittomassa on aitoa musikaalisuutta: vaatii ”mitä tarkinta rytmitajua”, kun ”rientää sanomaan väärät asiat hetken koittaessa”. Virkaintoinen taas osoittaa huvittavan pätemisensä liioittelulla: Theofrastoksella hän menee päälliköltä kysymään, koska tulee komento taisteluun ja penää kuulla määräyksiä vielä ylihuomisen jälkeiseksikin päiväksi. Luoma-ahon virkaintoinen taas ”polttaa uhrilahjan lisäksi vielä alttarinkin, infrastruktuurin ja tukiverkostot”. Realistista mittakaavaa koetellaan toistuvasti. Hyvinkin täsmällinen on kuitenkin ilmaisu siitä, miten omanvoitonpyynti pelaa jatkuvasti kahdella eri tasolla, sekä pitkällä että lyhyellä tähtäimellä.
Hän ”nautiskelee eläimen lihaa häpeämättä” mutta syö aina myös kasviksensa.
Mielenkiintoinen on toiseksi viimeinen luonnetyyppi eli mieltymys pahuuteen. Tämän luonteen ydin on huonon omantunnon puutteessa. Hän ”nautiskelee eläimen lihaa häpeämättä” mutta syö aina myös kasviksensa. Hän pukee oman lapsensa ja riisuu toisen lapsen alasti unohtaen samalla tehneensä niin. Theofrastoksella tämä ihmistyyppi tuntee myötätuntoa pahuutta kohtaan ja veljeilee poliitikkojen tapaan rikollisten kanssa. Luoma-aholla pahuus on ennen muuta syyllisyyden puutetta: paha suree kärsivien osaa, mutta ei ole siitä yhtään pahoillaan, ja lentelee huoletta vuorien yli hiilijalanjäljestään piittaamatta. Ajankohtaisimmillaan kokoelma on silloin, kun luonteet kertyvät luontoon ja muodostavat valtameriin ”skandinaavisen pelkistetyn sisustuksen ja erilaisten astiastojen saarekkeita”, kuten turhamaisuus tekee.
Millainen olisi muille sukupuolille kirjoitettu luonnetyyppien kuvasto?
Omia piirteitään tai läheisiään voi helposti havaita niteen sivuilta. Otettakoon esimerkiksi äreys, joka ei alennu kinaamaan ihmisten kanssa, mutta antautuu sen sijaan taisteluun mekaanisten esineiden kanssa ja raivoaa ”teknologialle joka ei toimi; mitä muuta virkaa sillä olisi kuin palvella sujuvasti?” Kokoelman luonteet ovat vaivihkaa sukupuolittuneita, kuten olivat Theofrastoksellakin. Sukuelimet kuuluvat miehille, ja nenää kiertää kravattisolmu. Millainen olisi muille sukupuolille kirjoitettu luonnetyyppien kuvasto?
Luoma-aho ei ole ensimmäinen Theofrastoksen uudelleenkirjoittaja, sillä kokoelma loi kirjallisen tradition 1600-luvulta alkaen Englannissa ja Ranskassa. Monet satiirikot jatkoivat Theofrastoksen humoristista esitystapaa anglikaanipappi Joseph Hallin varhaisesta mukaelmasta Characters (1608) alkaen. Moraalikritiikin rinnalle tuli sosiaali- ja ammattiryhmien kuvausta. Satiirikko Samuel Butler laati 1660-luvulla tusinoittain julkaisemattomia henkilökuvia. Ranskassa Jean de La Bruyèren kokoelma Luonnekuvia eli tämän vuosisadan tapoja (1688, suom. J. A. Hollo, 1958) sisälsi Theofrastoksen käännöksen ohella kirjailijan uutta oman vuosisadan tyyppikuvastoa hovimiehistä vapaa-ajattelijoihin.
Self-help oli jo Theofrastoksen julkilausuma tavoite: esipuheessaan hän kuvasi teostaan nuorille suunnatuksi esimerkkikokoelmaksi.
Luoma-aho toteaa jälkisanoissa teoksensa olevan ”poeettisesti tosi elämäntaito-opas 2000-luvun ihmiselle”. Self-help oli jo Theofrastoksen julkilausuma tavoite: esipuheessaan hän kuvasi teostaan nuorille suunnatuksi esimerkkikokoelmaksi, jonka varoittavien mallien valossa he voisivat valita itselleen parempaa seuraa. Viihteelliset anekdootit ja huonojen ihmisten tyyppihahmot perustuivat kenties Theofrastoksen etiikan luentoihin, sillä hänen tiedetään olleen värikäs puhuja. Illanistujaisissa ja pidoissa tarinat toimivat myös viihdykkeenä. Teos saattoi myös palvella reetorien tai komediankirjoittajien käsikirjana tyyppihahmojen valinnassa.
Luoma-ahon teos tarjoaa mahdollisuuksia moneen lukutapaan – voi nauttia sen absurdeihin asentoihin venyvästä huumorista, jota metamorfoosia läpikäyvät ja monikasvoiset ihmisenraakileet kuvituksessa täydentävät. Kokoelman ulkoasua on syytä kehua; pieni taipuisa nide kimmeltää kuin simpukan helmiäinen ja heijastaa sisällön notkeutta, jota Jaakko Pallasvuon terävät piirrokset täydentävät. Piirrosten luonnosmaisuus kiinnittyy hyvin Theofrastoksen teoksen harjoitelmalliseen ja hieman raakilemaiseen luonteeseen.
