Kaaoksen kuvia

Tuija Välipakka: Uutisia!
Siltala 2018. 110 s.

Tuija Välipakan neljäs runoteos Uutisia! on moniaineksinen tutkielma siitä, miten ihminen ja runo käyvät yhteen uutisten tukkiman todellisuutemme kanssa. Teoksen muoto jäljittelee kommunikaation kenttiä sähkeistä someen. Tekstin hajanainen ja epälooginen asettelu, jota on höystetty typografisilla kokeiluilla, tuo mieleen saman kommunikaatiokadossaan tyhjän kuoren, jota klikkejä ja tykkäyksiä kalasteleva uutismaailma tarjoaa. Sen alta tulee kaivertaa esiin oikea sisältö.

Tie syvempiin merkityksiin käy kuvista rikkaan, leikittelevän kielen kautta. Runon sisin merkitys voi ilmetä pienellä merkitysyksiköllä, kuten kirjaimella, tapahtuvan loikan kautta:

Kaaos ei ole uusi keksintö / mitä suurempi sielu sitä pienempi mitta / eikä menestyksestä koskaan ole kuin yhden kirjaimen matka menetykseen 

Tyhmyys onkin lähellä tyhjyyttä, menestys askeleen päässä menetyksestä. Huumori ja kollektiivinen suru sekä pelko yhdistyvät teoksen näennäisen yksinkertaisissa sanaleikeissä. Toisinaan rakennelma kuitenkin sortuu pikkunäppäryyteensä, kun asiayhteys ei ole riittävän vahva tai metafora ei kasva.

Uutisia! jatkaa Välipakan aiemmasta tuotannosta tuttuja reittejä. Oivaltavaa kielellistä leikittelyä hyödynsi jo runoilijan esikoisteos Lasimorsian (2002), ja moniaineksisuudessaan mainio Klovnin pelko (2010) reflektoi niin ikään repaleista nykyaikaamme. Uutisia! jatkaa hajanaisen materiaalin saralla pidemmälle: se hajoaa tarkoituksellisesti käsiin ja esittää aiheensa eläytyen. Teos ei tarjoile lukuviihtyvyyttä, vaan haastaa tulkitsemaan sanoja tai toisinaan sitä, miksei niistä saa selvää. Tämä havainnollistuu esimerkiksi päällekkäin täyteen ladotussa, sekasortoisen runsaassa runossa, jonka sotkusta erottaa ainoastaan traagiset, lähimenneisyyden uutisiin liittyvät sanat, kuten ”pommi”, ”terrorismin”, ”TUKHOLMA”, ”suojelupoliisi” ja ”Nizzan isku”.

Runo näyttäytyy vahvana kaiken kaaoksenkin keskellä. Uutistulvaa ja nykyihmisen ylikuormittunutta tajuntaa representoivassa runossa ”Kirjoitan pimeässä:” puhdas runoaines osoitetaan nuolella ja kuljetetaan läpi taustana toimivan rakkauskirjepaperin (”Great Love Letter Paper”), verbaalisen luotisateen, muistilistojen ja muun abstraktin aineksen. Runo yhdistelee lehdistä luettua ja yksityisesti koettua, ja sen keskiössä on tekstin kärki, sen kirkkain osa eli itsenäinen runokieli. Uutiset ovat lopulta vain runon taustameteliä.

Välipakan teos muistuttaa paitsi pienoistutkielmaa ajastamme, myös reportaasia siitä. Kapeaksi tarkentunutta ajankuvaa on keskitytty katsomaan uutisten näkökulmasta, mutta teoksessa hyödynnetään yksittäistä uutista laajempaa materiaalia sekä runolle tyypillistä omintakeista näkökulmaa. Loistavan reportaasin laatijan runoilijasta tekevät erityiset silmät, joiden avulla on mahdollista nähdä maailma tuoreesta ja kummallisesta näkökulmasta ja esittää se suorana lähetyksenä kansalle: Rapu ei olekaan merenelävä vaan vedenalainen avaruusolio! Järvi on suuri keitto! Pallossa asuu pomppu, koirassa planeetan paino.

Runoilijan käsittelyssä arkiset asiat kasvavat, elleivät muuta täysin muotoaan. Esimerkiksi tiedeuutisesta tulee sanaleikki ja runo ihmisen ja eläimen pienestä eroavaisuudesta. ”Runoilijan keittiössä” -runosarjassa veitseen liittyvät sanonnat alkavat lainailla merkityksiä muualta, ja homma karkaa kokonaan käsistä: ''Jos ei sauna, viina ja veitsi auta, tauti on kuolemaksi. [--] Ei pidä jäädä veitseen makaamaan.” Samoin käy suurimmassa osassa nykypäivän uutisia: otsikko ei vastaa sisältöään.

Kaiken virtaavan takana Välipakan runoissa näyttäytyvät tyhjyyden kokemukset, joissa toinen on aina vieras -- "katsot minua kuin et tuntisi" -- ja ihminen jää yksin, etsimään juttuseuraa puhelinluettelosta, turhaan. Eläminen ja siinä ja siitä kirjoittaminen ovat tematiikassa lähekkäin:

elämä on yritys liikkua / kivusta poispäin, kävelen kunnes näen / sillan alla joen mustan nauhan / päivästä toiseen synnyn ja synnyn ja synnyn / asetan itseni kirjaimeksi mihin tahansa sanaan

Runoilu näyttäytyy selviytymisstrategiana, yrityksenä päästä pois paljaan kivun ja merkityksettömyyden luota. Tyhjyyden kokemuksiin auttaa vapaa runo, joka ei ole kahlittu yliarvostettuun ja usein rikkinäiseen tietoon.

Teoksen etäisemmät kohdat jäävät  kenties tahallaan avautumatta. Informaatiotulvasta kertova runoteos on itsessäänkin niin runsas, että käy sama kuin usein uutisissa: kaikki ei mitenkään voi koskettaa tai kiinnostaa minua. Seassa on kuitenkin paljon materiaa, josta lukijana ottaa mielellään kiinni.