Kaksi antologiaa nuorta runoutta
Tuoreet antologiat tarjoavat kirkasta näkemystä omasta paikasta maailmassa ja rentoa ajankuvaa. Arvostelussa Voidaan puhua jossitellen ja Zeitguest.
Voidaan puhua jossitellen
toim. Aura Nurmi
43 s. Kosmos 2019.
Zeitguest
toim. Victor von Hellens & Leo Pahta
96 s. omakustanne.
Antologiat ovat palkitseva tapa selvittää, mitä runouden alueilla tapahtuu. Ainakin nuorten runoilijoiden tuotannosta koottu Voidaan puhua jossitellen ja omakustanteinen Zeitguest, joka syntyi kirjoittajaporukan etsiessä ”matalan kynnyksen” julkaisufoorumia.
Runoilija Aura Nurmi pohjustaa kokoamaansa Voidaan puhua jossitellen -antologiaa sosiaalisella agendalla. Nuorten runoilijoiden ääniä kuullaan harvoin, ja kirja vastaa osaltaan tuohon tarpeeseen. Teoksen eetos on siis emansipatorinen, yhteiskunnallista muutosta tavoitteleva. Kokoelma sisältää tekstejä seitsemältätoista nuorelta tekijältä.
Erilaiset runotyylit erottuvat kokonaisuudesta, mutta sitä yhdistää tietty paljaus. Havainto on ajattelun keskeistä materiaalia, ja se kohdistuu maailmassa nähtyyn ja koettuun. Puhujan paikka maailmassa piirtyy esille useissa teksteissä, se positio, jossa havainto syntyy ja hakee kielellisen muotonsa. Antologian teksteissä kieli on parhaimmillaan taitavasti käytetty väline havainnon, tunteen, oman äänen ja paikan osoittamiseen maailmassa. Siis juuri oikea väline. Voidaan puhua jossitellen vaikuttaa oikeastaan kirjalta yhteisöllisistä ja yhteiskunnallisista suhteista, jotka kirkastuvat lyriikassa:
”anteeksi että olen niin hiljaa anteeksi että mulla on ääni / anteeksi että olen niin kiltti anteeksi että käännän pahaa / sisäänpäin, omaan lihaan”
(Iiris Miettinen: ”Anteeksi että mä olen teinityttö.”, 11).
Runojen ääni kuuluu murroskohdasta: maailmassa ei varmaan ole ketään, joka olisi niin jatkuvan muutoksen keskellä kuin teini-ikäinen. Olennaista on, että tuon muutoksen keskelläkin kyse on yksilöstä, jolla on ääni ja integriteetti. Läpi tulevat myös raskaat kokemukset, mielenterveysongelmat ja väkivalta: ”kun sä joudut kuseen / sä oot aina yksin / vankilassa on aina yksin” (Vili Hämäläinen, 21).
Kuuleminen on parhaimmillaan radikaali ele, toisen maailman olemassaolon myöntämistä.
Voidaan puhua jossitellen näyttää runouden alueena, jossa voi puhua vapaasti. Siis asioiden tasolla – samaan aikaan runouden vaatimus täsmällisyyteen ja kirkkauteen rajaavat ilmaisua. Puheen ja äänen kaltaiset termit liittyvät myös antologian kehystyksessä kuulemiseen – kirja vetoaa niiden avulla aikuiseen oletuslukijaansa. Kuuleminen on parhaimmillaan radikaali ele, toisen maailman olemassaolon myöntämistä.
”isä tulee katkolta ja me mennään Rossoon syömään, / en oo ennen syönyt ravintolassa / myöhemmin saan tietää että Rosso on vaan junteille, / ja onnellinen muisto tahraantuu painavasta häpeästä” (”Välitunneilla me ollaan paljaina”, Nata Karjalainen, 30). Sosiaaliset erot piirtyvät silmien eteen harvinaisen kirkkaina näissä runoissa. Nuoret kirjoittajat hahmottavat maailmaansa taitavasti.
Antologian ääressä oleminen tuntuu harvinaisen tärkeältä, ikään kuin saisi tietää jotain sellaista maailmasta, jota ei muutoin näe. Sikäli Nurmen tavoite tuoda jotain piileskelevää kuuluville tuntuu onnistuvan loistavasti.
Toimittajan rooli antologian synnyssä on tärkeä. Nurmi on toiminut nuorten lavarunotoiminnan käynnistäjänä, järjestänyt tapahtumia ja tehnyt esimerkiksi kouluvierailuja. Runous tuntuu toiminnassa luopuvan kalvakkaasta elitismistään, ja siirtyvän arkisemmaksi keinovaraksi kuin sitä ollaan sovinnaisesti totuttu ajattelemaan.
* * *
Zeitguest-antologia taas tuo silmien eteen hieman kypsyneempiä tekijöitä. Kolmikielisen (englanti, ruotsi, suomi) kirjan ovat toimittaneet Leo Pahta ja Victor von Hellens. Kirjoittajia on yhdeksän, ja kultakin on mukana useampi runo. Nyt ei vallitse enää teinivuosien murtuma, jossa minuuden ja maailman suhde näkyy avoimesti, vaan suhteet monimutkaistuvat. Sanavarastot vuolastuvat. Lyriikan muotojen vaihtelu on laajaa. Jussi Puukan ”Etydit” valtaavat sivuja leijuvina sanakuvioina, Emilia Pennasen vaivattomanoloiset tuokiokuvat (”mistä kukaan ikinä voimaantuu?”, 75) vaihtelevat proosarunoista säemuotoisiin, Veera Ojolan runojen puhuja hakee sitä kohtaa, hetkeä tai tilaa, jossa sinän ja minän, elävän ja kuolleen raja sumentuu.
”Tai tämä oli tarina siitä, mitä se aiheuttaa kun väkivalta siirtyy sukupolvilta toisille. Niin. Minä muistan haamun. It’s me, I’m Cathy, I’ve come home. Aina on elämässä joku, joka pyytää päästä sisään”
(”Whitney Houstonin hautajaiset”, 56).
On tietysti päätöntä etsiä yhteisiä nimittäjiä eri tekijöiden runoista, mutta kenties nimenmukaisesti Zeitguestin runot ovat jotenkin hupaisan uusasiallisesti täynnä konkretisoituvaa ajankuvaa: ”Grådimmingt landskap i mellanskikt, mellanmjölk, lättöl, avslappnande gamla Baby One More Time i bakgrunden” (89). Mia Öblomin runon kuvaus on erityisen seisahtuneen 2000-lukuinen. Lähes ohjelmallisena kokonaisuudessa näyttäytyykin Victor von Hellensin runo: ”vi är gömda skuggan av vår tids arkitektur / vi är höga, svettiga, självrullade cigaretter/ med snett hängande fannypacks” (36).
Zeitguestin iloisehko itsetietoisuus tekee lukukokemuksesta hauskan.
Leo Pahta puolestaan on laatinut heleitä, meren ja metsän täplittämiä kaupunkikuvia: ”Kaikki se liike, pintojen ja pressujen / alla, alastomana kadulla, / peittelemätön ja peitetty” (64), ja urbaanin äärellä on myös sekä suomeksi että englanniksi kirjoittava Anna Braer: ”kaunista rakastua tuntemattomaan / siinä missä linnut pysähtyy / ennen seiskan tuloa” (24). Onni Niemisen haikut taas tuovat esille luontokokemusta: ”astun majasta / arvaamattomana / kirkkain tähtitaivas!” (47).
Zeitguestin iloisehko itsetietoisuus tekee lukukokemuksesta hauskan. Kokoelma on rento ja miellyttävästi taitettu – joskin runojen rakenne on pyritty säilyttämään fonttikokoa muuttamalla, ja välillä fontti menee aika pieneksi.
* * *
Niin Voidaan puhua jossitellen kuin Zeitguestkin tosiaan tuovat ääniä esiin. Se on eräs kirjallisuuden keskeisistä tehtävistä. Ääneen lausuminen ja toisten kuuleminen kirjallisuuden alueella toimivat jonkinlaisena turvallisempana tilana. Kuitenkaan sosiaalinen katse, tavoite muiden äänien tunnistamiseksi, ei välttämättä ole lukijan tavoite. Muunkinlainen uteliaisuus ajaa runouden ääreen.
Niin tärkeää kuin onkin, että kenttä tunnistaa ja tunnustaa eri lähtökohdista syntyvää taidetta, nuo lähtökohdat eivät kuitenkaan voi olla jatkuvasti ratkaisevia. Osittain taide tapahtuu aina lähtökohtiensa ulkopuolella, riippumattomana niistä, eikä niiden esillä pitäminen ole välttämätöntä. Se on myös suoja sellaisille eriperäisille tekijöille, jotka eivät välitä tehdä numeroa taustoistaan tai olosuhteistaan.
Poetiikat ovat avoimia, havainto kytkeytyy oman paikan ymmärtämiseen maailmassa.
Voidaan puhua jossitellen on kuitenkin perustojaan myöten kokoajansa näkökulmasta syntynyt. Se onnistuu laadukkaana antologiana, joka tekee samalla selväksi sosiaalis-taiteellisen funktionsa. Niitä ei voi tarkastella irrotettuna toisistaan. Jos alkaa kysellä, mitä antologia osoittaa nuorimpien kirjoittajien estetiikasta, kysymys osoittaa oman mahdottomuutensa. Poetiikat ovat avoimia, havainto kytkeytyy oman paikan ymmärtämiseen maailmassa. Kuitenkin siihen havaintoon tarkentaminen vaatii taitoa, rohkeutta ja rehellisyyttä, jotka ovat kaiken taiteen keskeisiä lähtökohtia.
Zeitguest puolestaan häivyttää sosiaalisia agendoja. Antologia esittelee lupaavia tekijöitä, eikä se anna käsitystä mistään toiminnan miljööstä. Asia erottuu selvästi, kun katsoo miten antologiat tuovat esiin tekijyyttä: Zeitguestissa kunkin sivun reunassa lukee jatkuvasti runon tekijän nimi, ikään kuin lukija haluaisi pidellä sitä silmännurkassaan lakkaamatta, kun taas Voidaan puhua jossitellen kätkee nimet kirjan lopun sisällysluetteloon. Ratkaisu korostaa antologian taustalla humisevan lavaruno/open mic -kulttuurin yhteisöllisyyttä. Luettavuuden kannalta kuitenkin toivoisi, että runot erottuisivat toisistaan paremmin jollain taitollisella konstilla – esitystilanteissa koettuina eri tekijät erottuvat olemuksellisesti, teksti taas on merkkejä paperilla.
Teksti on ilmestynyt alun perin Nuoren Voiman Meri-numerossa (1/2020). Voit tilata Nuoren Voiman myös kotiisi!
