Kohti valmista tasa-arvoa? - Kirjoituskokoelma Sinua on petetty ei sisällä uusia oivalluksia

Maria Ohisalo & Arno Kotro (toim.):

Sinua on petetty. Kirjoituksia sukupuolten tasa-arvosta.

204 s. Like, 2019.

”Moni tuntee, että meitä on petetty. Tasa-arvo ei ole valmis.”

Näin kirjoittavat Maria Ohisalo ja Arno Kotro toimittamassaan esseekokoelmassa Sinua on petetty. Kirjoituksia sukupuolten tasa-arvosta. Miehet saavat edelleen naisia enemmän liksaa, vain miehiä pidetään talousviisaina, pakollinen asepalvelus koskee ainoastaan miehiä jne.

Näinhän se on, mutta kun kirjan pääväittämiä ei ole ajateltu kunnolla, uskottavuus kärsii. Tasa-arvo ei ole mikään esine tai laite, joka voidaan saada valmiiksi. Väite on yhtä typerä kuin hokema, että politiikka on rikki. Vain kaavamainen insinööri voi ajatella näin. Tästä päästäänkin Juha Sipilään. Kirjoittajat kokevat tulleensa petetyksi, koska Sipilän hallitus ilmoitti 2015, että Suomessa miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia. Anteeksi vain, mutta milloin on uskottu Sipilän hallitusta? Miten se voi siis pettää?

Teos istuu joka tapauksessa hyvin #metoon aikaan ja tulee olemaan ajankohtainen jatkossakin.

Anna Moring, Monimuotoiset perheet -verkoston projektipäällikkö, muistuttaa miten kirjavat sosiaaliset ja biologiset elementit vaikuttavat siihen kuinka ihminen sukupuoltaan ilmaisee. Kaksinapainen sukupuoliajattelu on kyseenlaistettu ja Judith Butlerin performatiivisuusteoriat  luettu. Miksi idea siitä, että naiset ja miehet voivat muuttua, herättää kuitenkin niin paljon vastustusta? Moring ihmettelee.

Itse mietin keitä nämä vastaanpanijat nykyään mahtavat olla. Moring muistelee, että eräässä perhepolitiikkakeskustelussa joku toivoi, että naisten ja miesten roolit palautettaisiin 50-luvulle. Hän mainitsee myös psykologi-luennnoitsija Tony Dunderfeltin, jonka mukaan parisuhteet ovat jo liian tasa-arvoisia. Silloin seksuaalinen jännite katoaa. Ehkä Moringin olisi pitänyt etsiä vähän vakuuttavampia vastustajia.

Tohtori Saara Särmä feministisestä ajatushautomo Hatusta puolustaa feminististä radikaalia hauskuutta, koska sen kautta voidaan paljastaa vallan temppuja. Ajatus naurusta vallan kritiikkinä on vanha, mutta onko se niin tehokas kuin uskotellaan? Tämän hetken pilkatuimman poliitikon Donald Trumpin palli ei ainakaan näytä horjuvan.

Hauskuus on Särmästä radikaalia silloin, kun se kirvoittaa vapauttavan naurun. Hän mainitsee feministisen stand up -koomikko Raisa Omaheimon, mutta keskittyy sen jälkeen omaan miespaneeli-vitsiinsä, josta tuli meemi. Se olikin metka, mutta kun Särmä itse puhuu sen kohdalla hulvattomasta hauskuudesta, hauskuuteen hiipii omahyväisyyttä. Radikaali tarkoittaa etymologialtaan juuriin menevää, perusteellista. Se, että feministi nauraa, ei ole välttämättä vielä radikaalia.

Särmä olisi voinut jättää itsensä kehumisen viestintäkouluttaja Katleena Kortesuolle, joka nostaa Särmän ylös pohtiessaan feministien mediaesiintymistä. Kortesuo antaa myös viisaita ohjeita, miten ei pidä toimia: Jos haluaa viestiä olevansa itsenäinen selviytyjänainen, kannattaa välttää uhriutuvia lauseita. Jos toteaa edes ohimennen ”meidät naiset ohitetaan”, vetää maton viestinsä alta.

Kun teoksen yhdeksi kirjoittajaksi suunniteltiin maltillista feminismikriittistä kolumnistia, jotkut feministit jättäytyivät pois, Kortesuo kertoo. Se oli hölmöä, sillä vastapuolen fiksua edustajaa ei kannata syrjiä tilanteessa, jossa tämä on tavallaan yksin.

Esseisti Koko Hubara esittää kirjan kovimman vaatimuksen: ”Suomi on tasa-arvoinen  hyvinvointivaltio vasta sitten, kun kirjallisuutta tehdään kaikille ja sitä pääsevät tekemään kaikki.” Hubaran mukaan täällä on sadan vuoden aikana julkaistu noin tusina ei-valkoisen suomalaiskirjailijan teosta. Hän lyö pöytään tilastoja argumenttinsa tueksi, mutta ei ainuttakaan tilastoa, josta käy ilmi kuinka paljon ei-valkoiset ovat kustantamoille käsikirjoituksia tarjonneet.

Hubara on kuitenkin luottavainen. Suuriin kustantamoihin on perustettu alaosastoja, jotka keskittyvät johonkin tiettyyn genreen tai kirjoittajaryhmään, kuten afrikkalaiseen kirjallisuuteen.

Kokoelman parhaassa kirjoituksessa tekstiili- ja käsitetaiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen valaisee monelta kantilta vammaisten naisten yhteiskunnallista todellisuutta. Vaikka heidän asemansa on parantunut, saatetaan terveydenhuollossa edelleen ihmetellä vammaisten naisten raskautta. Eräs ongelma on ns. kiltteyssyrjintä, jolla tarkoitetaan sitä, että vammaisille ei anneta kielteistä palautetta tai että heille annetaan varmuuden vuoksi helpompia tehtäviä, etteivät he epäonnistuisi.

Kirja käy kiitettävällä laajuudella läpi tasa-arvo-ongelmia, mutta myös yrityksiä ratkaista niitä. Sinua on petetty ei sisällä kuitenkaan uusia oivalluksia. Ongelmat ovat arvatenkin jo aika hyvin lukijoiden tiedossa ja he ovat todennäköisesti samaa mieltä kirjoittajien kanssa. Kirjassa on paljon itsestäänselvyyksiä. Vasta-argumentti saattaa kuulua, että itsestäänselvyyksiä pitää jankuttaa, jotta asiat muuttuvat. Voi olla, mutta ajattelua sellainen ei provosoi.

Vastaathan verkkolehden lukijakyselyyn 15.3. mennessä - arvomme vastanneiden kesken kolme Nuoren Voiman vuositilausta: https://bit.ly/2Bw1ziU