Noitia ja pyhimyksiä, arkea ja ylevyyttä

Pirjo Kotamäki: Villit linnut olkapäillä. Runoja Franciscus Assisilaisesta.

123 s. Basam Books 2020.

 

Laura Palanne: Haamutiedostoja.

85 s. Basam Books 2020

 

Basam Booksin julkaisema Puhuttava runo -sarja heijastelee melko hyvin sitä runoutta, jota Suomessa eniten kirjoitetaan. Pirjo Kotamäen ja Laura Palanteen hyvin erityyliset kirjat ovat sarjan parhaimmistoa.

 

Viime vuoden alussa Basam Books lanseerasi Puhuttava runo -sarjansa. Juuri ennen kuin koronaviruksesta julistettiin pandemia, kustantamo löi pöytään kymmenen uutta runokirjaa kerralla, moni niistä esikoiskokoelmia. Kustantajan omin sanoin ”[s]arja haluaa luoda tilaa moniäänisyydelle ja koskettaville, usein kipeillekin omakohtaisille kokemuksille.”

Avainsanana tuntuu olevan samaistuttavuus, mutta myös mainittu moniäänisyys tulee sarjan niteissä vahvasti esille. ”Puhuttava runo tuulettaa vanhoja – tunkkaisiakin – käsityksiä nykyrunoudesta”, Basamista jatketaan. Väite on ainakin sikäli tosi, että sarja heijastaa esimerkiksi Poesian julkaisuluetteloa paremmin sitä runoutta, jota eniten kirjoitetaan. Mukana on sekä uusia että kokeneita tekijöitä, akateemisten toimijoiden pöytälaatikkokokoelmia, yksi Facebook-runoilija sekä yksi Nuoren Voiman Debytoi runoilijana -kilpailun voittaja.

Puhuttavan runon kokoelmissa on hämmästyttäviä eroja niin tyylillisesti kuin laadullisesti. Suurin osa sarjan runoista ovat suoraviivaista, ja erityisesti akateemikoilla tuntuu olleen liian suuri into selittää asioita ja vasta sitten pukea sanottavansa parhaansa mukaan runomuotoon. Osa teoksista taas tuntuu kustantajan yritykseltä löytää Suomen Rupi Kaur, ja elitistiltä kuulostamisen uhallakin väittäisin, ettei monen teoksen kokonaisvaikutuksen kohdalla päästä kovinkaan kauas kitschistä. Harva sarjan teos on kovin kokeellinen tai sentimentaalisuudessaan säästeliäs, minkä on kai tarkoitus kuulua asiaan.

”Sitä et voi paeta / et siltä turvaan pääse // itseltäsi”, kuuluu runo Paula Piirasien Hipaisuja -kokoelmasta. Piirainen julkaisee myös runoja MietteitäMaalta-sivustollaan, jolla on lähes 30 000 seuraajaa Facebookissa. Kysyntää tämänkaltaiselle runoudelle selvästi on.

Uusi sarja pyrkii siis tekemään tilaa runoudelle, jota suurempi yleisö haluaa lukea. Tämä ei tarkoita, ettei kokeneempikin runouden harrastaja voisi nauttia joistakin Puhuttavan runon kokoelmista.

***

Laura Palanteen esikoiskokoelman Haamutiedostoja erottaa joukosta alusta asti sen yksinkertainen kansi, joka lukeutuu seurassaan ehdottomasti eduksi. Toinen käsittelemäni teos, Pirjo Kotamäen Villit linnut olkapäillä, olisi ansainnut kauniiseen sisältöönsä nähden myös erilaisen kannen, sillä se edustaa kaartin armottominta 90-luvun Photoshop-estetiikkaa.

Kokoelma ei kokonaisuudessaan tunnu niinkään elämäkerralta kuin elämänpituiselta meditaatiolta.

Villit linnut olkapäillä ja Haamutiedostoja ovat kaksi erittäin erilaista kokoelmaa. Haamutiedostoja on mukana sarjan ”kipeillekin omakohtaisille kokemuksille” tehdyssä tilassa, kun taas Franciscus Assisilaisen elämän inspiroima Villit linnut poikkeaa jo aiheessaan huomattavasti sarjan muista niteistä. Myös runoilijoiden äänillä on merkittävä osa joukosta erottumisessa.

-- hedelmät kuin äänten aallot

linnut meren vaahdossa, pyöreä omena, vereslihalla hampaiden välissä,

siemen,  

tässä lihassa kiinni. -- (Villit linnut olkapäillä).

Villit linnut kertoo Franciscus Assisilaisen eri elämänvaiheista kauniin värikkäästi pyhimykselle sopivaan romanttissävyiseen ylevään tyyliin. Franciscus oli 1100 ja 1200-lukujen taitteessa elänyt Jumalan mies, joka toimi perinteisesti eläinten ja nyttemmin myös ekologien suojelupyhimyksenä. Franciscus tunnetaan erityisesti ylellisen elämän taakseen jättäneenä nautiskelijana ja ritarina, joka alkoi sotavankina ollessaan saada näkyjä Jumalalta.

Kokoelma ei kokonaisuudessaan tunnu niinkään elämäkerralta kuin elämänpituiselta meditaatiolta. Preesensin käyttö saa Franciscuksen äänen kuulostamaan elämänvaiheidensa läpi tasaisen ekstaattiselta ja valaistuneelta, kuin suuret ilmestykset vain kuuluisivat asiaan. Kotamäen Franciscus ei tunnu kokevan elämässään erityisen merkittäviä asioita, vaan syntyneen Jeesuksen lailla valoon. Vaikutelma ei ole huono, sillä se tehostaa kuvaa Franciscuksesta myyttistä hahmoa, kenties hänen todellista olemustansakin, ja virittää kokoelman kauniiseen äänensävyynsä. Ja voihan myös ajatella Franciscuksen todella syntyneen suoraan Jumalan valoon, ihmeelliseen maailmaan eli luontoon. Ehkä Kotamäen tapa tehdä köyhän vaeltajan arjesta ja häntä ympäröivästä luonnosta yhtä yleviä kuin Jumalasta voi olla luterilaisille maallikoille, agnostikoille ja ateisteillekin runollista jumalanpalvelusta kiinnostavampi tapa lähestyä pyhimystä.

Henkevä kerronta on myös sopivan kiinnostavalla tavalla modernia. Vaikutuksen luovat yksittäiset ilmaisut ja esimerkiksi sulkujen käyttö. ”Risupartainen ja huonohampainen, / hoitamaton kulkija, / omaisuus siinä: jalkojen alla maa, pölyinen tie: / sitä sinun pitää kulkea / yhtä-aikaa muun ruumiisi kanssa (ainoa omaisuutesi), // Jokainen pelkosi osoittaa sormellaan sinua kohti, / ja sanoo: / taivu, taivu, / kuka luulet olevasi, / pelkojesi herra?” Kotamäki on onnistunut yhdistämään  vanhanaikaisen ja nykyaikaisen ilmaisun saumattomasti, tekemättä kummallekaan hallaa.

Monen muun Puhuttava runo -sarjan teoksen rinnalla Villit linnut olkapäillä näyttäytyy mestarillisena runoelmana, vaikka se olisi ehkä hyötynyt vielä yhdestä paneutuneesta toimituskierroksesta. Suurimpana ongelmana nousee esiin toisto. Runojen puhuja tiedostaa alusta asti luonnon, ihmisen ja Jumalan ykseyden, mikä nousee suoranaisena pääteemana esiin useampaan kertaan.

***

Palanteen Haamutiedostoja on kaikin tavoin arkisempi kuin Villit linnut olkapäillä. Sen kerronta on korutonta (noitasormukset olkoon poikkeus) ja siinä keskitytään konkreettisiin yksityiskohtiin suurten ja abstraktien ajatusten sijaan. Minäkertoja tekee runoista intiimejä siinä missä Villit linnut kurottelee kohti yleismaailmallista yhteyttä Jumalaan. Teemoiltaan Haamutiedostoja on synkempi, mutta se käsittelee niitä synkistelemättä.

Trauma esiintyy Haamutiedostoissa todellisuutena, jonka kanssa on opittava elämään.

Villien lintujen keskittyessä lähinnä luontoon, Haamutiedostoja kohdistaa katseen esineisiin kuten edellä mainittuihin noitasormuksiin, sukkahousukissoihin, välkkyviin glitterilmapalloihin muovitikussa ja VHS-tallenteeseen koiran hautajaisista. Tämä sitoo Palanteen teoksen vahvasti nykyaikaan ja vieläkin tarkemmin tietylle vuosikymmenelle, erityisesti yhdessä populaarikulttuuriviittaustensa kanssa, jotka tekevät teoksen kuvastosta omaleimaisen ja sympaattisen: ”rakas demi lovato / on tosi ok olla välillä katkolla – toipumisen väliajalla suosittelen amarna millerin / matkustusohjelmaa sekä yrjönkadun uimahallia”.

Palanteen tyyli on hillityn fragmentaarinen ja hillitsemättömän listamainen. Mukana on konkreettisia listoja kuten ”INHOTTAVIA AJATUKSIA” ja ”ASIOITA JOTKA ITKETTÄVÄT” sekä paljon yksityiskohtia kuten numeroita kelan hakemusnumeroista hintoihin ja puhelinnumeroihin. Listamainen tyyli on täysin itseriittoinen, vaikka onkin yleinen, erityisesti omaelämäkerrallisessa runoudessa. Sen arkinen lapsekkuus pelaa aistikkaasti kokoelman synkemmän pohjavireen kanssa.

Trauma esiintyy Haamutiedostoissa todellisuutena, jonka kanssa on opittava elämään. Toisinaan sen unohtaa, kun jokin muu vie huomion, toisinaan se taas hyökkää päälle ja valtaa tietoisuuden kuin salamanisku.

ajattelen hetken sinua

ajattelen sam pinkkiä

ja lyijykynillä

 hakattuja takaraivoja

-- ajattelen darkwebistä löytämääni

kuvaa ruumiista

sillä ei ollut raajoja

kaulassa siisti leikkausjälki

se oli todella kummallinen osa ihmistä

Trauma pysyttelee kaiken taustalla kuin varjo, mutta toisinaan sen voi unohtaa. Toisinaan se täytyy unohtaa.

 

suutelet ja

nostat surun kuin hunnun

 

eteen piirtyy marraskuinen tanssitunti

iholta luettu riimu

 

tulee vielä sininen talvi

jota seuraa vaaleanpunainen kesä