Mark Gunn (Flickr)
Hevonen meni baariin

Puolikuolleena lavalla - David Grossmannin stand-up -koomikko hylkää komedian

Arvio
|
Herman Raivio
|

David Grossman: Hevonen meni baariin. Suom. Arto Schroderus. 203 s. Otava 2018.

 

”En epäile hetkeäkään, etteivätkö he olisi nousseet ja lähteneet aikoja sitten, tai jopa buuanneet hänet lavalta, elleivät olisi tunteneet kiusausta, jota on niin vaikea vastustaa – kiusausta katsoa toisen ihmisen helvettiin.”

                     

Vanhan kliseen mukaan koomikot ovat alakuloisia ja vihamielisiä ihmisiä. Kliseelle antaa kaunokirjallisen muodon israelilainen David Grossman teoksessaan Hevonen meni baariin. Kliseestä ei voi puhua kuitenkaan siinä mielessä, että kyseessä taitaa olla ensimmäinen romaani, joka on käytännössä yksi stand up -keikka. Idea on erinomainen, toteutus toimii ja romaani palkittiinkin Bookerilla. Hevonen meni baariin on kotimaassaan suositun ja muuallakin arvostetun kirjailijan viides suomennettu teos.

Lyhyt, heiveröinen ja silmälasipäinen Dovaleh Greenstein astuu lavalle israelilaisessa pikkukaupungissa ja alkaa piinata yleisöään. Hän on 57-vuotias ja erittäin aggressiivinen. Ivasta saavat osansa niin kaupunki kuin yleisön jäsenet. Koomikko liikkuu monella tasolla ja vaihtaa lennosta suuntaa, mutta pitää kuuntelijat näpeissään.

Hymy hyytyy, kun Dovaleh pilkkaa lyhytkasvuista naista. Kun Dovaleh muistaa naisen nuoruudestaan ja miten tätä kiusattiin kokonsa vuoksi, ote muuttuu lempeämmäksi. Yleisössä istuu toinenkin nuoruuden tuttu, josta tuli tuomari. Dovaleh on kutsunut hänet keikalleen eikä ole heti selvää miksi. Tuomari on romaanin kertoja.

Dovaleh pauhaa uudesta antisemitismistä, kritisoi siirtokuntapolitiikkaa. Kritiikki muuttuu itsekritiikiksi. Hän pahoinpitelee itseään kirjaimellisesti. Hän morkkaa alaansa, jossa on pakko naurattaa yleisöä hintaan mihin hyvänsä. Dovaleh on oma tuomarinsa. Vähitellen mies pääsee  väkivaltaiseen lapsuuteensa ja nuoruuteensa rääkkääjien armoilla. Piina jatkuu nuorisoarmeijassa. Koomikolla ei ole aikomustakaan viihdyttää yleisöään. Kauheuksien julkinen tunnustaminen ei välttämättä vapauta miestä, mikä on virkistävä ratkaisu.

Hevonen meni baariin tuo mieleen australialaisen stand up -koomikko Hannah Gadsbyn Nanette-esityksen. Gadsby aloittaa sen huumorilla, mutta vaihtaa sävyä ja kertoo henkisistä ja fyysisistä nöyryytyksistään. Hän sanoo, ettei jaksa enää naurattaa ja että jättää komedian, mitä ei sitten kuitenkaan tehnyt, koska Nanettesta tuli niin suosittu. Nanette sai ensiesityksensä 2017 ja samana vuonna julkaistiin Grossmanin romaanin englanninnos, alkuteos hepreaksi jo 2014.

Dovaleh alkaa käydä läpi kokemustaan pitkästä automatkasta armeija-aikana. 14-vuotias Dovaleh joutui kuuntelemaan kuskin pakonomaista vitsinvääntämistä, samalla epätietoisena siitä, ovatko hänen vanhempansa hengissä. Suurin osa stand up -yleisöstä kaikkoaa jutun aikana, koska se ei tunnu päättyvän milloinkaan.

Sisäkkäistarina on tietenkin metakertomus. Yleisö on Dovaleh-autokuskin panttivanki, jonka täytyy kuunnella miehen monologista tragikomediaa. Toisen tason metakertomuksessa lukijan pitää lukea Dovalehin show alusta loppuun, koska hän haluaa tietää, miten sisäkkäistarina päättyy. Niin vetävä kuin se paikoitellen onkin, mielenkiinto sammuu silti pituuden vuoksi väkisinkin eikä ennalta-arvattava punchline lunasta odotuksia. Metatasot ovat kirjan parasta antia.

Hevonen meni baariin kertoo tarinankertomisesta, siitä miten tarinat voivat samaan aikaan vaikuttaa ja pitkästyttää. Tämän kaiken Grossman kuvaa ajatuksella.