Keltaisten lamppujen kaupunki
Sumu heittää hallavanharmaan huntunsa yli kaupungin. Läpi loistavat keltaisten lamppujen valot. Sydämessä sykkii rakkaus, joka on tuomittu epäonnistumaan. — Lyhyeen mittaan tiivistyy paljon tunnetta tässä Elina Vaaran novellissa, joka ilmestyi Nuoressa Voimassa vuonna 1928.
Keltaisten lamppujen kaupunki.
Olen sumu. Heitän hallavanharmaan huntuni yli kaupungin, sen hälyisten katujen ja puistojen, jotka ovat pukeutuneet haaleanvihreään, veriruskeaan, purppuranpunaiseen ja tulenkeltaiseen.
Lamppujen valot hehkuvat huntuni lävitse himmeän uneliaina, lämpiminä ... Ne ovat kuin silmiä, lukemattomia haaveellisia silmiä...
Ihmisiä vaeltaa edestakaisin. Heidän varjonsa lankeavat pitkinä katukivitykselle. Oli aika, jolloin minä rakastin yhtä heistä niin kiihkeästi, että hauras olentoni oli haihtua avaruuteen ainiaaksi. Hiivin liukuvin askelin hänen ikkunansa taakse. Hän istui pöytänsä ääressä kirjoittaen värssyjä. Seisoin ulkopuolella ja katselin häntä kaihoten. Pitkät hiukseni riippuivat huuruisena pilvenä hartioillani, raukeat käsivarteni viittoilivat kuin kutsuen. Minä upotin hänen silmiinsä usvaisen katseeni, eikä hän tiennyt itsekään, mikä sai hänet äkkiä sieppaamaan käteensä hatun ja kepin ja syöksymään päätäpahkaa syysyöhön, harhailemaan katua ylös, toista alas.
Hänen silmissään oli kuumeinen loiste. Tunsin, että hän kärsi. Voi, minä vilvoitin hänen hienpeittämää otsaansa hengitykselläni. Voi, minä painoin huuleni hänen polttavia huuliaan vastaan ja kiedoin huntuni hänen kipeän rintansa ympärille kuin haavaharson, luullen siten lievittäväni hänen tuskiaan. Mutta kun hän palasi kammioonsa keskiyön aikaan, seisoin minä jälleen ikkunan takana ja huomasin, että hänen hampaansa kalisivat kuin horkassa. Päivän kahden kuluttua häntä ei enää ollut.
Siitä saakka minä olen vain etsinyt kaduilta hänen askeltensa jälkiä suudellakseni niitä, ja sieluni on täynnä kalvavaa surua niinkuin vain sen, joka on surmannut rakkaimpansa.
Olen sumu. Heitän hallavanharmaan huntuni yli kaupungin, ja lamppujen keltaiset liekit hehkuvat huntuni lävitse kuin lukemattomat haaveelliset silmät.
Elina Vaara.
»Tampereen Nuorvoimalaisessa» 1926.
[Nuori Voima 4/1928]
Kuva: kleuske @ Flickr (CC BY-SA 2.0)
Kesäklassikko-sarjassa julkaisemme kerran viikossa arkistojen aarteita Nuoren Voiman historian varrelta.
