Sijaisemännät

Kesäklassikoiden sarjan päättää Eva Hirnin pikku näytelmä vuodelta 1933. Sukupuoleen ja ikään liittyvillä stereotypioilla leikittelevä hupailu luetaan tänä päivänä toisin kuin yli 80 vuotta sitten, mutta naurua se tuottaa edelleenkin!

SIJAISEMÄNNÄT.

Yksinäytöksinen pila. Kirj. EVA HIRN.

Henkilöt:

MALLA, RUUSA; tätejä.
PAUNO, TOMMI, RAITA, HELLE; koululaisia.
HILTA, kotiapulainen.
EMILIA KONTURI.
ROOPE KONTURI.

Näyttämö: Tavallinen vanhanaikainen arkihuone. Pauno ja Tommi pelaavat jotakin peliä.

PAUNO: No, nyt sait selkääsi. Minä tahtoisin kerran pelata sellaisen kanssa, joka myöskin voittaisi.

TOMMI: Tahtosi täyttyy, kun otetaan uusi matsi.

PAUNO (heittäytyy sohvalle): Ei haluta. Keksitään jotakin huimaavaa, koska nyt on lupapäivä ja tädit ovat häipyneet Somerolle.

TOMMI: Eikö olisi jännää, jos ovesta ilmestyisi pari hurmaavaa tyttöä?

PAUNO: Kuulehan tätä sentlemannia! Luulee osaavansa seurustella naisten kanssa.

TOMMI: Notkeasti minä sen teen. Minä olen kutsunut Hellen tanssikonventtiin. Mitä siihen sanot, Pauno?

PAUNO: No, kerranhan on aloitettava, veliseni. Ja minä olen kutsunut Raidan, tyttökoulun upeimman friidun.

TOMMI: Minä en suosi pitkiä naisia. Helle on siro ja eri seurustelevainen. Hänen kanssaan ei tarvitse keksiä puheenaiheita — kuuntelee vain valmista ja lystiä.

(Puhelin soi, Pauno vastaa.)

PAUNO: Minä olen Pauno. Vai niin — — — hurjan noloa. — — — Tulkaa vaikka lentokoneella — — —. Mitä? Teatteriinko? — — — No, ei sitten. — — — Olkaa rauhallisia, kyllä me pärjätään. — — — Niin, niin. Selvä on — — —. Varmasti. Hyvästi.

TOMMI: Mitä nyt? Jokin seikkailu tulossa?

PAUNO: Viheliäinen seikkailu, Tommi-parka. Ruusa- ja Malla-tädit ovat myöhästyneet linja-autosta eivätkä pääse ajoissa kotiin. Ja tänne tulevat Kuortaneen sukulaiset. Malla-täti vaatii, että me seurustelemme heidän kanssaan tämän illan.

TOMMI: Ennenmin jälki-istuntoon tai algebran kokeisiin.

PAUNO: Täti lupasi meille teatteriliput hienoille paikoille, jos me olemme kohteliaita ja sivistyneitä ihmisiä ja puhelemme apteekkari Konturin ja hänen rouvansa kanssa säädyllisesti.

TOMMI: No, asia kääntyy edulliseksi. Minä olen luonnostani perin sivistynyt. Mutta aikuiset käsittelevät nuorisoa niin kismittävän yliolkaisesti. Ja kun he koettavat asettua meidän tasollemme, niin silloin se vasta on höynää. He takseeraavat meidät aina kuuden vuoden ikäisiksi.

PAUNO: Sitä paitsi lapseton apteekkarin väki Kuortaneelta ei halua keskustella helsinkiläisten koulupoikien kanssa.

TOMMI: No, sitten ei auta muu kuin muuttaa hahmoa. Puetaan itsemme vanhoiksi herroiksi, sinä voit olla professori ja minä taiteilija.

PAUNO: Siitä tulisi heti munaus. Naisina me sittenkin paremmin onnistuisimme, pituus riittäisi ja ääni kelpaisi.

TOMMI: Sinä sen sanoit. Ja kohteliainta on olla talon emäntiä. Sinä sovit Ruusa-tädiksi, ja minä koetan rumentaa itseäni Malla-tädiksi.

PAUNO: Antaa luistaa. Mehän olemme asuneet monta vuotta tätien luona, kyllä me osaamme ajeerata luonnollisia vanhoja neitejä.

TOMMI: Hei, pannaan töpinäksi. Nyt muutetaan hepeniä ja sieluja ja puhetapaa. Muista, että kävelet pienillä askeleilla.

PAUNO: Kunpa ehtisi lukea vähän sanomalehteä, niin keksisi puheenaiheita. Minä en ole seurannut paljon muuta kuin urheilua.

TOMMI: Puhutaan kalliista ajasta ja kaupasta ja nuorison kevytmielisyydestä ja valtion tuhlaavaisuudesta yleisillä varoilla. Ruusa-täti moittii ja tuomitsee, Malla-täti on lempeä ja tunteellinen. No, tule nyt pukeutumaan, tästä tulee ylentävä tilaisuus. (Molemmat menevät ulos huoneesta. Heti sen jälkeen tulevat Raita ja Helle ulko-ovesta.)

HELLE: Ovi oli lukitsematta ja ihmiset kadonneet. Lähdetään pois, Raita.

RAITA: Älä ole jänis, Helle. Pauno on luvannut minulle Greyn-kirjoja lainaksi, ja minä kaipaan juuri nyt ajanvietettä. Katsotaanpa, olisivatko pojat tuolla sisällä.

HELLE (tirkistää oven raosta ja vetäytyy heti takaisin): Et usko, mitä siellä on. Tommi vetää päälleen naisen pukua ja Pauno maalaa kasvojaan vanhaksi. Mitähän ne lurjukset taas keksivät?

RAITA (tirkistää myöskin): Kamalaa! Tommilla on helmet kaulassa ja samettinauha hiuksissa. Nyt Pauno panee silmälaseja nenälleen.

HELLE: Luultavasti heillä on koiruutta mielessä. Tädit ovat nähtävästi ulkona, ja pojat näyttelevät teatteria taikka tekevät muuta hullutusta.

RAITA: Lähdetään pois täältä. Minun täytyy toimittaa eräs asia, mutta tullaan takaisin myöhemmin. Ehkäpä me yllätämme heidät itse teossa.

HELLE: Mutta jospa me sotkemme heiltä hyvän pelin?

RAITA: Ei sotketa. Katsotaan vain, mitä veijarit tekevät tätien poissa ollessa. Yhdytään leikkiin, jos se on viatonta.

HELLE: Mutta pojat voivat pillastua.

RAITA: Vieläkö mitä. Pauno on ainakin lojaali heppu.

HELLE: Kyllä Tommikin vitsiä ymmärtää. No, mennään sitten. Käy hiljaa ovessa. (Hiipivät ulos.)

HILTA (tulee kantaen kahvivehkeitä): Onneksi oli kahvileipää kotona, niin ettei huoli sen puolesta hävetä. Apteekkerska on tarkka emäntä, sanovat, ja apteekkari tykkää hyvästä syömisestä. Mutta missähän ne neidit viipyvät? Pojat käskivät laittaa kahvit kuntoon, mutta emännät itse ovat poissa. No, omapahan on häpiä. Nyt on kaikki reilassa paitsi itse pannu, sillä ei ole vielä kiirettä. (Kello soi.) Siunatkoon, tuossahan ne jo ovat. Kuka heille seuraa pitää? (Avaa oven, Roope ja Emilia Konturi tulevat matkatavaroineen.)

EMILIA: Hyvää päivää, Hilta. Pannaan tavarat tuonne oven luo. Kuinka täällä jaksetaan?

HILTA (auttaa päällysvaatteet yltä): Kiitoksia, oikein hyvin. Neidit tulevat kohta.

APTEEKKARI: Missä Ruusa ja Malla ovat? He tiesivät, että meidän piti tulla.

(Pauno ja Tommi ryntäävät sisään. He ovat pukeutuneet tätiensä pukuihin. Pauno on pitkä, hänellä on silmälasit ja vanhanaikainen villahame. Tommilla on vähän lyhyempi hame, jalassa vaaleat silkkisukat ja pojan kengät. Toisella on käsityö, toisella kissa kainalossa.)

PAUNO (syleilee Emiliaa): Tervetuloa, rakas serkku. Hauskaa, että kerrankin saamme tutustua sukulaisiimme. Me tykätään hurjan paljon sukulaisista.

TOMMI (suudella moksauttaa Emiliaa poskelle): No, voi sentään, rakkaat ystävät, kuinka hieno keksintö tulla meitä tervehtimään. (Lyö Roopea selkään.) Ja, Roope kulta, sinä olet hurjan pulska. Istukaa nyt, pian saamme kahvia.

EMILIA: Nuorina tyttöinä minä näin tiedät, mutta nyt ei tuntisi samoiksi. Ruusahan on mahdottoman pitkä.

PAUNO: Minä olen kova kasvamaan. Viime vuonnakin minä venyin 12 senttiä.

ROOPE: No, ei ole ennen kuultu, että viidenkymmenen ikäiset naiset vielä kasvavat.

PAUNO: Se on vitamiinien ansio.

EMILIA: Siitä kait riippuu sekin, että teillä ei ole harmaita hiuksia. Mutta minä en olisi luullut, että vanhat serkkuni olisivat kerineet hiuksensa.

TOMMI: Me seuraamme muotia, ja pään kulitseminen olikin hyvä kikka, sillä me nuorennuimme eri tavalla. Voi sattua, että minä vielä saan miehen. Vanhananeitona oleminen on mätää elämää.

ROOPE (nauraa): Niin, niin, rehellisyys ennen kaikkea.

PAUNO: Mitä sinä, Malla, leuhkit? Järjestä kahvia rakkaille vieraillemme. Hilta, onko kahvi valmista?

(Hilta on seisonut jalat harallaan, suu auki ja seurannut kauhuissaan tapahtumia.)

HILTA: Siunatkoon, minä en rupia osalliseksi tällaiseen petokseen. Jos ette, pojat, herkiä ilvehtimästä, niin minä paljastan teijän vehkeenne.

TOMMI (huutaa): Kahvi kiehuu yli, kahvi kiehuu yli!

HILTA: Voi onnetonta. (Juoksee ulos.)

EMILIA: Mitä Hilta höpisi?

PAUNO: Hän on ollut niin kauan ruoan höyryissä, että aivot toimivat omituisesti.

ROOPE: Minusta kaikkien aivot täällä kaupungissa toimivat omituisesti.

(Kaikki istuutuvat pöydän ääreen. Pauno alkaa virkata nurinkurisesti, ja Tommi leikkii kissalla.)

TOMMI: Minusta valtion tulisi säästää enemmän. Esimerkiksi siltoja ei tarvitsisi rakentaa ensinkään, sen sijaan järjestettäisiin lentokoneet heittämään yleisöä virtojen yli.

EMILIA: No, kuinkas junat pääsisivät yli, rakas Malla?

TOMMI: Junat ovat vanhanaikaisia vehkeitä, ne joutavat museoon. Mitä Roope ajattelee nykyajan nuorisosta? Vai onko sitä lainkaan Kuortaneella?

ROOPE: Meillä eletään vanhanaikaiseen tapaan, niin nuoret kuin vanhat.

TOMMI: Täällä sen sijaan nuoriso turmeltuu elokuvien, tivolien ja hauskojen kirjojen moraalisen vaikutuksen ansiosta yhä suurempaan alennustilaan. Minunkin veljenpoikani Pauno on laiska ja kevytmielinen poika — —

PAUNO: Tuki suusi ja äkkiä, vanha varis!

EMILIA: Varjelkoon, mikä Ruusaa vaivaa?

TOMMI: Hän on vain niin kiivasluontoinen. Ihme, missä tuo kelvoton Hilta viipyy? Nyt olisi aika hankkia Suomeen neekeripalvelijoita. Se olisi vitsikästä ja halpaa.

ROOPE: Eikö meillä ole kylliksi työttömyyttä ilmankin?

PAUNO: Minä teen ainakin aina työtä, muusta minä en välitäkään.

EMILIA: Mutta mitä Ruusa virkkaa? Tuo näyttää sangen omituiselta.

PAUNO: Vain golffihousuja pakanalapsille. Me ollaan hurjan hyväätekeviä ja kuulutaan jaloihin yhdistyksiin.

EMILIA: Minä ymmärrän: kaupunginlähetykseen ja eläinsuojelusyhdistykseen.

TOMMI: Presiist, ja Marttoihin ja Lottiin ja Emmoihin ja Elsoihin.

PAUNO: Ja naisliittoihin, potkupalloseuraan, postimerkinkokoojiin, siipikarjajalostukseen, fyysillisiin mielenvikaisiin ja raittiudenestäjiin.

ROOPE: Jaloja pyrintöjä totisesti, Ruusa.

TOMMI; Jos minä vielä saan lapsia, niin minä opetan heille jiu-jitsua. Tulehan, Roope, niin minä näytän vinhan selänvääntöotteen.

EMILIA: Kuinka vanha sinä oikeastaan olet, Malla, koska sinä puhut tuollaista?

TOMMI: Noin 50-, 60-vuotias suunnilleen, mutta voimat kuin nuorella pojalla. Käännetäänkö kämmentä, Roope?

ROOPE: Olkoon menneeksi, vaikka naisten kanssa voimainmittely on huonoa.

(Tommi ja Roope vääntävät kämmentä, ja Tommi voittaa.)

TOMMI: Hih, hii, voima se on, joka jyllää, sano suutari, kun...

EMILIA: Minusta tuollainen on epänaisellista.

ROOPE: Mallalla on rauta-koura, vieläkin tuntuu ote kädessä.

TOMMI: Minä olen treenannut joka lajia urheilua.

EMILIA: Mitä?

TOMMI: Minä tarkoitan leipomista ja lakanojen vetämistä ja sellaista. (Huutaa:) Hoi, Hilta, eikö kahvi valmistu, vai täytyykö ensin poimia pavut pensaista?

HILTA (ovelta, pannu kädessä): Vieläkö te hirtehiset ilveilette rehellisten maalaisten kanssa?

PAUNO (ottaa kahvipannun, sulkee oven ja kuiskaa Hiltalle): Täällä on vaarallista olla, Hilta pysyy vain keittiössä. Kas niin. Nyt popsitaan kahvia, älkää kursailko. Mainioita leivoksia, minä syön 5 yhteen menoon.

TOMMI: Lyödään vetoa, että minä syön kahdeksan. (Alkaa työntää suuhunsa.)

EMILIA: Saanko pyytää kahvia, me emme ole syöneet mitään moneen tuntiin.

PAUNO (kaataa kahvia heiluttaen pannua): Passaa ryypätä vaikka kuinka paljon. Malla, jätähän hiukan muillekin. Onko Kuortaneella pula-aikaa?

EMILIA: Sama kuin muuallakin. Kapitaalista varsinkin on puute.

TOMMI: Niin meilläkin. Etkös, Roope, työntäisi minulle kymppiä, kun pitäisi ostaa uusi taskulamppu.

PAUNO: Malla, aika-ihmiset eivät tavallisesti lainaa, he pyytävät takausta. Minä tarvitsisin verkkopallomailan ja polkupyöräpumpun.

ROOPE: Mitä te naisparat houritte? Minä olen luullut, että teillä on tarpeeksi varoja.

TOMMI: Asiaa voi katsoa monelta puolelta, elämä ei tavallisesti ole ihan sellaista kuin luulee, ja jos alkaa selittää sotkua, niin ei asia selvene, vaan voi tulla pahempaakin.

EMILIA: Oletteko te, serkkuparat, aivan puilla paljailla?

PAUNO: Onhan minulla vielä kolme markkaa.

TOMMI: Minä vippasin jo eilen vitosen.

ROOPE: Kurjaa. Paljonko te tarvitsisitte selviytyäksenne ensi pulasta?

PAUNO: Jos Roope suostuu takaamaan, niin minä ottaisin mielelläni 40 000 mk:n vekselin pankista.

TOMMI: Hih, hii, on siinä poikaa!

EMILIA: Minä pyörryn.

ROOPE: Sellaista summaa minä en takaa.

PAUNO: Totta sanoen, niin 15 markkaa riittää kirkkaasti, ja Mallalle kymppi.

TOMMI: Ruusalle kymppi ja minulle 15.

EMILIA: Oletteko te kerjäläisiä?

PAUNO: Ei meillä ole tapana pyytää, mutta näin asioista keskustellessa tulin maininneeksi liike-asioita. Mutta olkoon laina ottamatta, pian meille tulee rahakirje.

(Kello soi, Hilta menee avaamaan. Raita ja Helle tulevat. Pojat hypähtävät pystyyn ja kumartavat.)

RAITA: Ovatko pojat kotona?

HILTA: Ovat, mutta he eivät ole enää poikia.

HELLE: Entäs Ruusa- ja Malla-neidit?

HILTA: Ovat läsnä ja eivät ole läsnä. Minä en käy valehtelemaan, ja kaikella pitää olla rajansa paitsi rehellisyydellä. (Menee.)

EMILIA: Tulkaa vain sisään, nuoret neidit, älkää arkailko meitä.

PAUNO: Saanko esittää apteekkari Konturin rouvineen ja tuttavamme Raidan ja Hellen. Raita, minä olen Ruusa-täti.

TOMMI: Harmikseni minun täytyy tunnustaa esittäväni Malla-tätiä. Mutta olosuhteet ovat olleet sellaiset, että sitä ei ole voinut välttää.

RAITA: Me tulimme vain tapaamaan Paunoa, joka lupasi lainata kirjan meille.

PAUNO: Jeh, saatte sen heti. Juodaan ensin kahvia, saatte herrasväen leivoksia.

ROOPE: Missä ne veljenpojat piileksivät? Olisi hauskaa nähdä heitäkin.

RAITA: Heillä on luultavasti jälki-istuntoa koulussa.

HELLE: Taikka he ovat keksineet jotakin koiruutta.

TOMMI: Päinvastoin, he ovat tekemässä laupeudentyötä. Ajattelematta omaa itseään he tekevät suuren palveluksen tädeilleen ja kärsivät marttyyreina velvollisuuden raskasta taakkaa.

PAUNO: Heidän työnsä on vaarallista, mutta siitä he eivät välitä, vaan seisovat urhoollisina asemillaan.

EMILIA: Mihin kamalaan tehtävään te olette lähettäneet lapsiparat?

RAITA: Johonkin miehekkääseen voimatekoon tietysti. (Nauraa.)

HELLE: Hah, haa. Minusta tämä on noiduttu talo.

TOMMI: Mitä me tässä puhutaan turhia. Juoko kukaan lisää kahvia? Eikö? No, sitten me soitetaan hieman gramofonia. (Panee gramofonin soittamaan tanssia.)

ROOPE: Voiko tuonkin mukaan tanssia?

PAUNO: Se on selvää, ja hyvin voikin. Raita, tulehan, niin näytämme.

RAITA: Hurmaava sävel.

(Pauno sieppaa Raidan mukaansa ja tanssii työntäen tuolit tieltään. Silloin Tommikin innostuu, kumartaa Hellelle, ja kummatkin tanssivat.)

EMILIA: No, en oo mokomaa ennen nähnyt. Villejä nämä kaupunkilaiset ovat. Tule, Roope, lähdetään takaisin Kuortaneelle.

ROOPE: Top, tämä on hauskaa. Kuulehan, Ruusa, anna tuo daamisi minulle. Haluttaa koettaa, että kävisiköhän minultakin vielä jalkojen heiluttaminen. (Pysäyttää Paunon ja kumartaa Raidalle.)

PAUNO: Ei tule kysymykseenkään. Kun minä olen kesken tanssia hurmaavan friidun kanssa, niin toisen ei sovi tulla keskeyttämään. Se sotii kansainvälisiä sopimuksia vastaan.

EMILIA (pysähdyttää soiton): Vanhat ihmiset, älkää höpsikö. Älä, sinä, Roope, anna Helsingin villitä itseäsi. Ja Ruusankin tulisi käyttäytyä arvokkaammin.

PAUNO: Nykyaikainen ruumiinkasvatus ulottuu vanhempiinkin ihmisiin. Minä olen jukin voimakas, vaikka vuodet painavat.

ROOPE: Minä epäilen sinun ikääsi, et taidakaan olla vanha.

PAUNO: Minäkö? Nämä hampaatkin ovat keinotekoiset, uusinta amerikkalaista mallia. Ja rinnassa on reumatismia ja muualla keuhkotautia.

EMILIA: Ihmeellisiä ikä-ihmisiä te olette. Tuon Mallan tukkakin on aivan kuin nuoren tytön tai paremmin pojan.

TOMMI: Kiitoksia kohteliaisuudesta uutta peruukkiani kohtaan. Täällä Helsingissä kaikki vanhat naiset ovat teettäneet itselleen uudet hiukset nuorten tyttöjen pois leikatuista kiharoista.

HELLE: Minua alkaa peloittaa tämä peli. Lähdetään pois hyvän sään aikana, Raita.

PAUNO: Ette saa lähteä mistään hinnasta, kun kerran maailmassa tulitte.

RAITA: Anna Greyn kirja, ole hyvä. Ja sitten me lähdetään. Maa polttaa jalkojemme alla.

PAUNO (antaa kirjan hyllyltä): Tässä on. Odota himpun verran, minä tulen sinua saattamaan. Malla, seurustele voimiesi takaa apteekkarilaisten kanssa, tunnin tai parin kuluttua minä palaan.

EMILIA: Siinä tapauksessa minä lähden hotelliin asumaan. Helsinkiläisillä on omituiset käsitykset kohteliaisuudesta.

TOMMI: Ruusa narrasi vain turhia. Tytöt, me saamme pian ilmaiseksi teatterilippuja, lähdetään yhdessä katsomaan jotakin intrividuaalista kappaletta.

HELLE: Kiitos kutsusta, me lähdemme mielellämme arvoisien tätien seurassa.

TOMMI: Seis! (Menee kukkivan ruusun luo, aikoo taittaa ruusun, mutta huomattuaan sen sitkeäksi, nostaa hameensa ja ottaa linkkuveitsen housun taskusta ja leikkaa irti kukan ja antaa sen Hellelle.)

HELLE: Kuinka uskallat. Hurmaava ruusu!

EMILIA: Mitä ihmeen housuja Mallalla on hameitten alla?

TOMMI: Lämmön takia vain. Minua vaivaa silloin tällöin iskias reidessä.

PAUNO: Tässä on vielä nuppu Raidallekin, se merkitsee, että vielä jotakin puhkeaa ilmoille.

RAITA: Kiitoksia ruususta, Ruusa-täti.

(Tytöt hyvästelevät, pojat pokkuroivat.)

HELLE: Terveisiä niille, jotka pian saapuvat Somerolta. (Tytöt menevät tirskuen ulos.)

ROOPE: Nättejä tyttöjä, mutta kylläpä te olittekin kohteliaita heille.

TOMMI: Täytyyhän upeita friiduja vähän vikitellä. Eikö teistä Helle ollutkin railakas ilmiö? Ja tanssissa ei kukaan lyö häntä laudalta.

PAUNO: Minusta Raita on yliveto. Näkisitte hänet urheilupuvussa.

EMILIA: Kuortaneella ei ole tuon tyylisiä tyttöjä, heissä on jotakin keinotekoista.

PAUNO: Keinotekoista luontoa ruumiissa ja sielu luonnollisen luonnollinen. Sellaisesta minä pidän, kallis Emilia.

EMILIA: Olkoon minun puolestani. Mutta nyt minä tahtoisin saada kunnollisen keittäjän täältä kaupungista. Kuinkahan minä menettelisin?

TOMMI: Ota tämä Hilta. Hän on rehellinen ja kaikkea sellaista. Hän osaa vatkulit ja potpurrit ja omeletit ja häränkyljyskiiselit ja muhennetut tuttifrutit.

EMILIA: No, jo on taitava. Osaako hän valmistaa säilykkeitä?

PAUNO: Niin kuin hakakokki. Meillä mehutaan ja räksätään ja laitetaan kurkkusoseita ja pullokuorrukkaita ja Stroganoff-sufleita ja paraffiinimajonneesia ja kaikkia sivistyneitä ruokia.

ROOPE: Onko hän rehellinen ja siisti?

TOMMI: Tietysti rehellinen, ei varasta eikä juo, eikä murhaa eikä myöskään ole murhapolttaja.

PAUNO: Hilta ei muistaakseni riko kymmeniä käskyjä lainkaan.

EMILIA: Kuinka te sitten tahdotte luopua sellaisesta aarteesta?

TOMMI: Tehdäksemme palveluksen teille.

PAUNO: Ja hänen oman terveytensä takia. Maaseutu sopii paremmin hänelle. Hoi, Hilta!

HILTA (ovesta): Mitä nyt taas? Tässä talossa ei saa rauhaa.

PAUNO: Lähteekö Hilta apteekkarin herrasväen kanssa Kuortaneelle? Siellä ei ole ensinkään poikia.

HILTA: Jos sellainen siunattu paikka on jossakin, niin minä lähden sinne heti.

TOMMI: No, Hilta painuu sinne viivana.

ROOPE: Puhutaan asiasta myöhemmin.

EMILIA: Päätetään nyt vain heti. Minä maksan 100 markkaa enemmän kuin nämä neidit. Maalla täytyy maksaa paljon.

HILTA: Rahalla minua ei osteta, mutta jos tällaista elämää jatkuu, niin minä tulen. (Menee ulos.)

PAUNO (hyppää ilmaan ja näpäyttää sormillaan): Hei, vanha lohikäärme, nyt saat livistää.

TOMMI (viheltää): Jokin voitto tästä sentään tuli.

ROOPE: Minä varoitan sinua, Emilia. Jokin koira tässä on haudattuna.

PAUNO: Me tässä vain vähän vitsailtiin. Hilta on hintaansa nähden kaupungin paras köksä. Eikä häneen ole haudattu mitään muuta koiraa kuin mätä sydän.

EMILIA: Portaista kuuluu ääniä. Tuleeko tänne näin myöhään vieraita?

TOMMI: Voi viheliäistä! Somerolta on kuitenkin vielä tullut linja-auto. Nyt tulee kuumat paikat.

PAUNO: Niin käy, kun koettaa auttaa toisia. Koetetaan livistää.

(Pauno ja Tommi painautuvat nurkkaan nojatuolin taakse. Ovikello soi, Hilta menee avaamaan. Ruusa ja Malla tulevat.)

RUUSA: Hyvää iltaa, rakkaat ystävät, ja suokaa anteeksi, että me myöhästyimme näin. Onneksi saimme ylimääräisen auton.

MALLA (tervehtii, syleilee ja taputtelee): Tervetuloa, tervetuloa, oikein hauska tutustua kerrankin serkkuihimme. (Riisuvat päällysvaatteet.)

HILTA (nauraa hohottaa): Oikein naurattaa.

EMILIA: Kuinka monta teitä oikeastaan on? Mitä serkkuja te olette?

ROOPE: Minun tietääkseni minulla on vain kaksi serkkua.

RUUSA: Ruusahan minä olen.

MALLA: Ja minä olen Malla — eihän tässä tarvitse esittelyä.

EMILIA: Merkillistä, että samassa perheessä on kaksi Ruusaa ja kaksi Mallaa. Eihän ne nimet ole niin mahdottoman kauniita.

RUUSA: Kaksi? Mitä?

HILTA (vetää nojatuolin poikien edestä): Täällä on niitä useampia. Miltäs nyt tuntuu, vale-emännät?

MALLA (katselee poikia läheltä): Pauno ja Tommi, mitä naamiaisia te järjestelette?

PAUNO: Me huvittelimme vain sukulaisia.

TOMMI: Koska kerran käskettiin olla tätien korvikkeena, niin me teimme sen täydellisesti.

ROOPE: Joku tekee pilkkaa meistä, mutta kuka?

RUUSA: Oletteko te, kurjat pojat, esittävinänne meitä? Vastaa, Pauno.

PAUNO: Me ollaan oltu sivistyneitä ja kohteliaita ja tätien peilikuvia.

TOMMI: Ja presiist niinkuin aika-ihmiset.

MALLA: Roope, katso meitä ja katso noita irvikuvia. Kutka ovat oikeita ja kutka väärennettyjä?

ROOPE: En minä voi sanoa, yhtä hyviä kummatkin.

MALLA: Pöyristyttävää!

EMILIA: Roope on mahdoton. Nyt minäkin näen, että ensimmäiset olivat vale-tätejä. Mutta keitä nuo petturit ovat?

RUUSA: Veljenpoikanne ja Roopen serkunlapset. Mitä me nyt teemme heille?

HILTA: Kasvatuslaitokseen suoraa päätä.

RUUSA: Hilta menee valmistamaan illallista.

HILTA: Minä menen viimeisen kerran, sillä nuo pojat toimittivat minut apteekkarille palvelukseen.

MALLA: Siitä ei tule mitään, pojat kujeilivat.

HILTA: Ja ruusun ovat taittaneet. (Menee äkkiä.)

PAUNO: Me teimme parastamme, ikävä vain, että te ehditte kotiin, ennen kuin apteekkarilaiset lähtivät. Silloin olisi kaikki sujunut hyvin.

TOMMI: Paremmin ei olisi voinut luistaa.

RUUSA: Poikia on rangaistava.

ROOPE: Minusta täällä on ollut hauskaa ja vilkasta. Antaa poikien olla rauhassa.

MALLA: Mitä Emilia arvelee?

EMILIA: Mitä niille nyt enää tekee. Me itse olimme narrattavia maalaisia.

PAUNO: Hurjan kivoja maalaisia.

TOMMI: Hameita on kannettu kunnialla. Nyt meistä tulee taas ihmisiä.

RUUSA: Missä ruusut ovat kukasta?

PAUNO: Meillä oli täällä apulaisia, ja heille oli annettava lohdustuspalkkio.

TOMMI: Ja niin kaikki sujui kirkkaasti.

Esirippu.

[Nuori Voima 11–12/1933]

Kesäklassikko-sarjassa julkaisemme kerran viikossa arkistojen aarteita Nuoren Voiman historian varrelta.