Hupsuja ihmisiä ja ihmissuhteita

Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa.

210 s. Siltala 2018.

Eeva Turusen Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa on riemastuttavan kimurantti, kielen rajoja kokeileva seitsemän novellin kokoelma, jossa pääosassa ovat ihmisen heikkoudet, kummalliset päähänpinttymät ja kaipuu toisen ihmisen luo.

Kirjan sivuilla seikkailee monia pelkistetysti nimettyjä henkilöhahmoja ja useita nimettömiksi jääviä minäkertojia. Tarinoiden henkilöistä kerrotaan ulkoisesti vähän, mutta sisäisesti paljon: jatkuvasti palataan samoihin huolenaiheisiin ja kipukohtiin.

Kokoelman aloittavassa tekstissä kaksi naista on lomamatkalla. Neiti N pelkää neuroottisesti tulivuorenpurkausta ja oikeastaan kaikkea muuta, mikä voi mennä elämässä pieleen ja mitä on mahdotonta ennakoida. Lisäksi hän vertaa jatkuvasti omaa olemistaan ja sen vaikeutta neiti K:n rauhalliseen ja maanläheiseen tapaan olla ja tehdä päätöksiä. Jo ensimmäisessä kertomuksessa käyvät ilmi teoksen läpi toistuvat teemat: identiteetti ja sen häilyvyys sekä ihmissuhteiden oikut.

Teos on valikoima tarkemmin määrittelemättömiä tekstinpätkiä, jotka alkavat klassisemman novellin tapaan, mutta muuttuvat loppua kohden yhä postmodernimmiksi, tyylillä ja kielellä leikitteleviksi. Herttainen ja anteeksiantava, tarkka mutta hiukan ilkikurinen kerronta muistuttaa paikoin  Tove Janssonin novellikokoelmia.

Kaikki teoksen minäkertojat puhuvat omista epävarmuuksistaan. Neiti N murehtii dialoginomaisesti itsekseen: ”Neiti N ryhtyy avaamaan kippi-ikkunaa, muttei heti oivalla lukkolaitteen toimintaperiaatetta. Haluan oivaltaa heti, hän ajattelee. Neiti N ei ymmärrä ikkunan mekanismia. Isä pettyisi minuun nyt, hän ymmärtää.”

”Parahin tekninen isännöitsijä” -novellin kertoja kirjoittaa kirjeitä, sähköposteja ja ajatuksia tekniselle isännöitsijälle ja hakee häneltä hyväksyntää ja yhteyttä. Monet kertojista selittävät elämäänsä ja valintojaan päiväkirjamaisen vuodattavasti.

”Ei, en haluaisi tänne helmenharmaata” -tekstin arkkitehti palaa jatkuvasti viimeisimmässä työssään tekemiinsä päätöksiin sekä kariutuneeseen parisuhteeseensa. Vuoroin puhutaan työstä, vuoroin parisuhteesta: pakonomainen kertominen ja ajatusten pyörittely saa nämä sekoittumaan toisiinsa:

entisen naiseni suosikkiväri oli juoksuradanpunainen, mutta vähitellen vähensin taitavalla manipulaatiolla punaisen osuutta sisustuksessa –

joka tapauksessa ensi viikolla on kiistatta työväenopiston suunnittelukokous, johon uusi suunnittelija menee, tosin en minä

Kertojahahmon mielestä epäonni parisuhteessa sekä rakennuttajan tyytymättömyys urakkaan johtuvat suoraan siitä, että hän on epäkelpo ihminen. Epäonnistumisista ja loputtomista huolista huolimatta kerronta on kohteelleen lempeää ja kuvaa murehtimista sympaattisessa ja lohdullisessa valossa.

Dialogitilanteissa hahmojen epävarmuus korostuu. On vaikea pukea tarkoittamaansa sanoiksi, eikä keskustelukumppani tunnu koskaan osaavan tai haluavan ymmärtää. Kommunikaation loputonta vaikeutta kuvaa hyvin myös tekstin rakenne, joka käy kokoelman loppua kohden jatkuvasti yhä katkonaisemmaksi ja kokeellisemmaksi. Eräs kertomus koostuu pienoistarinoista, joissa jokaisessa kuvaillaan yhtä valokuvaa. Toisessa tarinassa annetaan lukijalle ''yhdistä pisteet viivoilla'' -tehtävä. Fontti vaihtelee kertojan mukaan.

Novellit kuvaavat hahmojen pyrkimystä, pääasiassa itsensä asettamien paineiden alla, olla joku muu, joku parempi. Jokainen kertojahahmo pohtii tavalla tai toisella olenko minä normaali. Suhteet muihin ihmisiin ovat pääasiassa romanttisia, tai pyrkivät olemaan. Tästä huolimatta entisen kumppanin kanssa vietetty elämä ei esiinny useassakaan novellissa erityisen toivottavana tai edes toimivana, mutta suhteisiin kaivataan tavan takaa takaisin tai toivotaan, että sellainen olisi:

minä ja hän – hän, jota loukkasin – valmistimme suhteemme varhaisina aikoina tiettyä salaattia

olimme kyyhkyläiset, mutta koetin kuitenkin vähä vähältä saada hänet luopumaan keittiökalusteisiin kuuluvan, kiinteän, puisen, veitsiurikkaaksi käyneen leikkuulaudan                käytöstä

kiinteät vuokra-asuntojen laudat ovat saastaisia, eikä niistä saa puhtaita millään konsteilla

hän kuitenkin hivutti vetolaatikoksi naamioidun laudan esiin yhtä uudestaan

vein hänelle lahjaksi irtoleikkuulaudan

Vaikka lainaus alkaa romanttisella haikailulla, minäkertojan ajatukset vyöryvät nopeasti käytännön asioihin: mikä rakkaassa ärsytti, mitä hän aina teki. Nimikkonovellissa Neiti U:n suhteista luetellaan liuta miehiä ja poikia hyvin erikoisine tapoineen ja luonteenpiirteineen. Ihmisten viat ja päähänpinttymät ovat yksi kokoelman kantavista teemoista. Viimeisessä novellissa kuvataan parin A ja B yhdessäoloa, kommunikaation ja ajatusten ongelmia, mutta pari on silti enemmän tai vähemmän tyytyväinen. Lopuksi mennään katsomaan tähtiä:

ei kuulunut ainuttakaan lintua

ei kuulunut ainuttakaan ihmistä

kaukana humisee teitä

huminasta ei erotu mitään yksityiskohtia

Teoksen sanoma kiteytyy ehkä tähän: ihmisen virheisiin ja siihen, että niistä on mahdollista päästää irti. Jokaisella meistä on vikamme ja oikkumme. Siitä huolimatta matka toisen ihmisen luokse on mahdollista kulkea ja antaa vikojen jäädä vain taustahuminaksi.