A Yi on luonut kiinalaisen Meursaultin, josta lukijan on vaikea välittää
A Yi: Täydellinen rikos
Suom. Rauno Sainio
166 s. Aula & Co 2020.
”Uskon, että ihmiset ovat laji täynnä tragediaa, eikä heillä ole oikeastaan mahdollisuutta onnistua, etenkään modernissa yhteiskunnassa”,
sanoi A Yi haastattelussa vuonna 2015. Kirjailijan näkemystä voi ehkä selittää monivuotinen poliisin ura, tarkkanäköinen ympäröivän maailman havainnointi tai sitten vain synnynnäinen pessimismi. Oli syy mikä tahansa, asenne on selvästi näkyvillä A Yin (oikealta nimeltään Ai Guozhu, s. 1976) ensimmäisessä suomennetussa teoksessa Täydellinen rikos, jossa mikään ei mene niin kuin Strömsössä eikä edes huolella suunniteltu murha tuota täyttymystä.
Vaikka kiinalaisella rikoskirjallisuudella on vuosisatainen historia, joka ulottuu aina keisarillisen ajan sankarillisista tuomareista 1900-luvun alun Sherlock Holmes -tyylisiin amatöörietsiviin sekä Mao Zedongin kauden ideologisesti oikeaoppisiin ”vastavakoojaromaaneihin”, A Yita ei voida pitää tämän tradition perillisenä ainakaan suorassa polvessa, toisin kuin esimerkiksi kiinalaisesta tiedustelutoiminnasta kirjoittavaa Mai Jiaa. Tiettyä pesäeroa puhtaisiin rikosromaaneihin pitävä kirjailija on sen sijaan maininnut innoittajikseen Dostojevskin, Albert Camus’n sekä totta kai Franz Kafkan, joka vaikuttaisikin löytyvän lähes jokaisen vakiintuneen kiinalaisen kirjailijan suosikkien joukosta. Edes Täydellinen rikoksen koruton tyyli, jonka Rauno Sainion suomennos välittää onnistuneesti kiinnittämättä turhaan huomiota itseensä, ei välttämättä ole perua niinkään amerikkalaisilta kovaksikeitetyiltä salapoliiseilta kuin Camus’n Sivulliselta.
Täydellisen rikoksen päähenkilö-kertoja on lukiosta valmistuva poika, joka eräänä päivänä vailla tunnontuskia tappaa luokkatoverinsa. Kaunokirjallisuuden puolelta hahmon ilmiselvimpiä vertailukohtia ja inspiraation lähteitä on Sivullisen Meursault, jonka päämäärättömyys ja nihilistinen välinpitämättömyys omaa kohtaloaan kohtaan saavat 2000-luvulla vastineensa kiinalaisen teinin vieraantuneisuudesta: ”Minne ikinä meninkin ja mitä teinkin, tunsin aina tekeväni kaiken turhan päiten. Maailmalla ei ollut minulle käyttöä, eikä minun ja maailman välillä ollut minkäänlaista yhteyttä.” Algerianranskalaisesta edeltäjästään poiketen Täydellisen rikoksen päähenkilö kuitenkin suunnittelee henkirikoksensa etukäteen, yrittäen ottaa absurdia kohtaloa sarvista kiinni kirjoittamalla itsensä uudelleen murhadraaman konnana. Kovasta yrityksestä huolimatta edessä on pian sama vanha kysymys, josta teos on myös saanut kiinankielinen nimensä: ”mitä tekisin seuraavaksi?”
Päähenkilö-kertoja on myös se, mihin Täydellinen rikos kompastuu, heti alkumetreillä ja useampaan kertaan niiden jälkeenkin. Hahmon ajatukset ja teot tarjoavat liudan klassisia aloittelevan sarjamurhaajan tuntomerkkejä: eläinten rääkkääminen, vaikea suhde auktoriteettiasemassa olevaan naiseen, murhafantasioihin liittyvä tunne vallasta ja niin edespäin. Psykologinen kuvaus tuntuu uskottavalta ja A Yin taustan huomioon ottaen tekijä oletettavasti tietää, mistä kirjoittaa. Samat asiat tietää kuitenkin genretietoinen lukijakin, jonka näkökulmasta veriteon vain osittain peitelty motiivi tuntuu liiankin selvältä, mikä vie pohjan romaanin loppuosan ”paljastukselta”.
Jos päähenkilö ei välitä, miten oikeudenmukaisesti tai julmasti nämä instituutiot häntä kohtelevat, miksi lukijankaan pitäisi niistä kiinnostua?
Murhaajan itsensä pettymykseksi myös kissa ja hiiri -leikki jää kirjassa puolivillaiseksi, kun virkavalta ei mobilisoikaan parhaita etsiviään syyllisen nappaamiseksi. Huippumodernin tietoyhteiskunnan tai kaikkinäkevän valvontakoneiston sijaan A Yi esittelee maata, jossa kaupat myyvät sekundaa, teini-ikäinen pystyy noin vain hankkimaan luvattoman stiletin ja pakenevan rikollisen suurin ongelma ovat myöhässä lähtevät junat. Miljöö tuokin mieleen Jia Zhangken ja Diao Yinanin noir-elokuvat, jotka myös kuvaavat kiinalaisen yhteiskunnan nurjaa puolta ja taantuvien pikkukaupunkien asukkaiden näköalattomuutta. Viralliselle Kiinalle teosten antama kuva ei tietenkään ole mieleen, mikä auttaa selittämään, miksi Täydellisessä rikoksessa tapahtumapaikkoihin viitataan sellaisilla runollisilla kiertoilmaisuilla kuin ”maakunnan pääkaupunki”, ”A-piirikunta” ja ”T-kaupunki”.
Vaikka trillerijuonen hajoamisesta käsiin olisi voinut saada purevan satiirin, Täydellisen rikoksen yhteiskuntakritiikki ei kanna perille asti. Romaani tekee selväksi, että kiinalaisissa vankiloissa olot ovat karmivat, oikeuden istunnoissa on kyse lähinnä teatterista ja mediaa sekä erilaisia asiantuntijoita kiinnostaa lähinnä murhaajan sovittaminen oikeaan lokeroon, ennalta päätettyyn narratiiviin. Selvä pyy, mutta jos päähenkilö ei välitä, miten oikeudenmukaisesti tai julmasti nämä instituutiot häntä kohtelevat, miksi lukijankaan pitäisi niistä kiinnostua? Ilman tunnetason panoksia jopa vankilaväkivallan kaltaisen huutavan vääryyden kuvaaminen pelkistyy pelkäksi itsetarkoitukselliseksi inhorealismiksi, joka tuntuu hetken epämiellyttävältä jäämättä kuitenkaan kummittelemaan pidemmäksi ajaksi.
Ulkopuolinen näkee tarkemmin, väitetään joskus. Yhteiskunnan valheet sen marginaalista käsin paljastava minäkertoja onkin ollut kiinalaisessa kirjallisuudessa tuttu hahmo aina Lu Xunin Mielipuolen päiväkirjasta (1918) lähtien, joten näiltä osin A Yi liikkuu kirjallisen kaanonin viitoittamaa tietä. Siinä missä Lun mielipuoli pyrki epätoivoisesti pyristelemään irti häntä ympäröivästä valheiden verkosta ja kannibalistisesta perinteestä, Täydellisen rikoksen päähenkilö vääristelee totuutta vailla tunnontuskia sekä vahingoittaa suunnitelmallisesti kanssaihmisiään. Osuvampi vaihtoehto olisikin ehkä ollut tehdä murhaajasta ulkopuolisen luuserin sijaan luontainen menestyjä: autoritaarisen kilpailuyhteiskunnan mallikansalainen, jonka kukoistus toimisi itsessään äänenlausumattomana tuomiona vallitsevalle järjestykselle.
Enkö olekin lukenut tämän jo aiemmin?
Murhaajan silmien kautta A Yi esittelee toki muitakin hahmoja, jotka eri tavoin heijastelevat kiinalaisen yhteiskunnan henkistä ilmapiiriä: sääntöjä pikkutarkasti noudattavan asuntolan vartijan, maalaisia nenäänsä pitkin katsovan tädin, viekkaan orpopojan. (Merkittävä rooli on myös Camus’n Salamanoa vastaavalla naapurin ukolla, joka hänkin pahoinpitelee vanhaa koiraansa.) Tekopyhyyttä ja oman edun tavoittelua kommentoidessaan romaani ei silti saavuta samaa tasoa kuin esimerkiksi Mo Yanin Viinamaan parodinen absurdismi, Han Hanin Kolmen portin piikittelevä nokkeluus tai Murong Xuecunin Unohda minut tänä yönä, Chengdun pikkutarkka korruption ja selkäänpuukotuksen kuvaus. Sen sijaan päähenkilön ajatuksenlukijan varmuudella lausumat arviot ympärillään olevista ihmisistä jäävät pintapuolisiksi lyttäyksiksi, jotka valottavat enimmäkseen itsekeskeisen teinin omaa mielenmaisemaa.
Täydellisessä rikoksessa on kuitenkin yksi täysin sympaattisena kuvattu hahmo, päähenkilön luokkatoveri Kong Jie, josta on jo teoksen alussa kehittynyt hänelle päähänpinttymä: ”Sydämeni alkoi tykyttää, kun katselin häntä seisomassa auringossa. Ajattelin, että teen suuren virheen, jos tuhoan tämän upean mutta hauraan tytön.” Kauniina, tunnollisena ja ystävällisenä tyttönä Kong Jie on murhaajan kaipaama ”täydellinen uhri”, jonka valitsemalla hän pyrkii varmistamaan poliisin mielenkiinnon. A Yi kiinnittää siis huomiota patriarkaalisen yhteiskunnan prioriteetteihin, mutta omaksuu silti tässäkin tappajan näkökulman, toisin kuin vaikkapa Lauren Beukesin sarjamurhaajafiktion kaavoja haastava Säkenöivät tytöt -romaani.
Täydellinen rikos on niitä teoksia, jotka toimivat hyvin ajatuksen tasolla, vaan eivät enää paperilla. Romaani yrittää sovittaa yhteen realismin ja klassikoiden mukailemisen, häiriintyneen yksilön psykologian kuvaamisen ja yhteiskunnallisen ilmapiirin kartoittamisen, instituutioiden kritiikin ja elämän merkityksettömyyden luotaamisen. Lopputuloksena on turhan ponneton yhdistelmä kuluneita osia, joista ainakin osa olisi joutanut jo suoraan romukoppaan. Lukijan kannalta teoksen olennaisin kysymys ei siis ole niinkään ”mitä tekisin seuraavaksi?” vaan vielä piinaavampi: ”enkö olekin lukenut tämän jo aiemmin?”
