Kesyttämättömiä tyttöjä ja villejä olentoja
Tiina Lehikoisen Kukkien kapina on tiheän intertekstuaalinen satukirja, jossa irtaudutaan vanhentuneista arvoista ja kerrontatavoista.
Tiina Lehikoinen: Kukkien kapina. Yökertomuksia.
191 s. Like 2020.
Runoilija, novellisti ja kuvataiteilija Tiina Lehikoisen uusin novellikokoelma Kukkien kapina. Yökertomuksia (2020) sisältää feministisiä ja voimauttavia iltasatuja aikuisille. Siinä missä Lehikoisen ensimmäinen novellikokoelma Yksityisiä tragedioita (2017) asettelee tragiikkaa arjen osaksi, on Kukkien kapina absurdien käänteiden kirja. Absurdi aines osoittaa ja kyseenalaistaa yhteiskuntaan luutuneita asenteita.
Kukkien kapina on monimuotoinen, noin viidenkymmenen kertomuksen omaääninen kudos villejä tyttöjä, myyttejä ja muodonmuutoksia, satupastisseja, filosofisia viittauksia, sekä absurdeja juttuja, omalaatuisia esineitä ja eläimiä. Kokoelman monimuotoisuus ilmenee monilajisuutena. Tekstien pituus vaihtelee. Lyhyimmät kertomukset ovat vajaan sivun mittaisia runomuotoisia tekstejä, pisimmät täysimittaisia novelleja. Kertojia on useita. Äänen saa esimerkiksi maaginen sormus.
Runon muotoon puettuna satuanalyysi sisältää luettelon saduissa ilmenevistä tapahtumista
Runolta näyttävä “Etydimetodinen satu” rakentuu verbien varaan. Etydi merkitsee improvisaatioharjoitusta. Runon muotoon puettuna satuanalyysi sisältää luettelon saduissa ilmenevistä tapahtumista: “Tulla ovesta, ikkunasta, koulusta, työstä. / Tulla maailmaan, takaisin, raskaasta yöstä. / Tulla onnelliseksi.” Tekstuaalisina olentoina sadut rakentuvat satukaavojen mukaan tapahtumista ja niiden seurauksista. Kukkien kapinan sisällön kiteyttävä avainteksti esittää arkiset tapahtumat näytelmän kohtauksina ja osoittaa arjen soveltuvan modernien satujen raaka-aineeksi.
Kukkien kapinaa kehystävissä teksteissä ”Keskitien tarusto. Prologi” ja ”Kehtolaulu” novellikokoelma rinnastuu fiktiivisen satumaailman omiin taruihin. Kehyskertomus kuvaa köyhää, kylästä toiseen matkaavaa tien asukasta, tyttöä, joka saattelee Siddharta Gautaman valaistukseen tarjoamalla nälkiintyneelle munkille maitoa ja riisipalleroita. Tien toposta luonnehtii vapaus ja kesyttämättömyys. Tie on villien olentojen paikka, sukua ihmisten ja eläinten symbioottiselle alkukodille: ”Karvapeitteiset, nahkaiset ja lehtivihreät hikoilivat rinnan metsissä ja pelloilla”, kertoja kuvaa aikojen alussa vallinnutta paratiisi-idylliä.
Tyttö kantaa kodin käsitettä mukanaan. Hänen reittinsä kulkee kirjan lävitse, ja satukokoelma sisältää mysteerin tytön kohtalosta.
Kukkien kapina muodostaa käsitteellisen talon hieman Saila Susiluodon Huoneiden kirjan (2003) kaltaisesti. Tyttö kantaa kodin käsitettä mukanaan. Hänen reittinsä kulkee kirjan lävitse, ja satukokoelma sisältää mysteerin tytön kohtalosta. Kylä, johon tien asukas ei suostu asettumaan, on järjestyneen ja porvarillisen yhteiskunnan kuva. Kulkeminen, kuuntelu ja kertominen ovat kapinaa, jossa tyttö käyttää yhteistä tilaa ja ääntään. Hän kertoo kuulemiaan tarinoita muillekin, vaikka vastaanotto on vähättelevää: ´Keskitien kanat laulavat kauranjyvä keskellä suuta´, sanotaan.
Sadussa ”Ruusujen herääminen” sata vuotta nukkuneet prinsessat havahtuvat vaatimaan oikeuksiaan tyttöinä.
”Keskitien taruston” itselleen rehellinen tyttö eroaa tytöstä, jota Lehikoisen versio Prinsessa Ruususesta kuvaa. Sadussa ”Ruusujen herääminen” sata vuotta nukkuneet prinsessat havahtuvat vaatimaan oikeuksiaan tyttöinä. Kertomus jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa kertoo tapahtumista, joissa kuningas löytää ikiuntaan nukkuvan prinsessa Ruususen metsästä, ja saattaa alulle kaksoset. Herättyään prinsessa avioituu raiskaajansa kanssa. Loppu on onnellinen.
Sadun toinen osa kyseenalaistaa ensimmäisen osan tarinan ja paljastaa asioiden todellisen tilan. Se kuvaa Ruususen unta sekä väkivaltaisena kuolemana että alistumisena huonoon kohteluun: ”Oikeuksistaan tietoisiksi tulleet ruusut ovat kuoriutumassa patriarkaatin käsitteellisestä ikiroudasta esiin”, kertoja avaa sadun ideaa. Ruusujen esitaistelijana toimii Aspirin Rose, tuttavallisemmin Aspirini. Hän aikoo perustaa ruusuakatemian ja lähtee luennoimaan tavoitteestaan vapauttaa pinkkiys ja ruusuisuus. Mainitut arvot edustavat tyttöjen oikeuksia hyvään tyttöyden kokemukseen. Yhteiskunnallisessa sadussa Aspirin törmää pian lasikattoon, jossa mahdollisuuksia näennäisesti tarjotaan samaan aikaan, kun niitä rajoitetaan. Ruusu ei saa kuulijoita, eikä ruusuakatemia tukijoita. Symbioottinen alkukoti on kadotettu.
”Ruusujen herääminen” paljastaa allegorisuuteensa avaimet osoittaessaan ruusun olevan nuori neito. Samalla ruusu on sadussa konkreettinen, inhimillistynyt kasvi, joka toivoo ihmislajin kuolemaa ja ruusujen vallankumousta. Sydämessään hän kantaa mustaa vihaa ihmisiä kohtaan.
Ruususen maailmaan tunkeutuu kohosteisena meidän maailmaamme kuuluva lista naisten asemaa teoillaan parantaneista naisista.
Aspirinin teot seuraavat perinteisten satujen naisille antamia roolimalleja: riittää, kun on suloinen. Ruususen maailmaan tunkeutuu kohosteisena meidän maailmaamme kuuluva lista naisten asemaa teoillaan parantaneista naisista. Sadussa nimetään muun muassa Minna Canth sekä Suomalaisen Naisliiton perustajajäsen Lucina Hagman ja Suomen ensimmäinen maisterin tutkinnon naisena vuonna 1882 suorittanut Emma Irene Åström. Nämä uroteot ovat ryhmäruusun saavuttamattomissa.
Kukkien kapinan rohkeiden tyttöjen kuvaukset muistuttavat Angela Carterin feministisiä satupastisseja. Carter kuvaa Punahilkka-toisinnossaan Sudet tulevat (1979, suom. Kekki ja Heiskanen 1994) Punahilkaksi tunnistettavan tytön kuukautisia. Alun perin Punahilkka on muodonmuutos- ja varoitussatu 1600-luvulta. Kertomus pelottelee nuoria tyttöjä tuntemattomien (miesoletettujen) petollisuudella ja pyrkii pitämään tytöt suojelun nimissä poissa julkisesta tilasta. Carterin versiossa tyttö kesyttää suden kukkaan puhjenneella seksuaalisella voimallaan.
Muodonmuutosteema on Kukkien kapinassa läsnä monin tavoin. Muodonmuutos voi tapahtua eläinruumiista toiseen tai tuottaa odotustenvastaisen lopputuloksen. Romulus ja Remus-mukaelmassa ”Susilapset” ihmisveljekset kasvattanut susiäiti kuvailee äitiyden kokemustaan ja katuu Romuluksen ja Remuksen pelastamista varmalta kuolemalta. Susi pitää ihmisjälkeläisiään julmina. Ihmiset yrittävät selittää tilanteen olevan Game of Thrones, mutta se ei suden surua vähennä.
Tiheän intertekstuaalinen Kukkien kapina uudelleenkirjoittaa muitakin satuja ja useita myyttisiä tarinoita, muun muassa Pegasos esitetään keski-ikäisenä seksualisoituna ja seksuaalista energiaa puhkuvana motoristimiehenä, jolle muuntuu hevosen vartalo. Medusan tarinan uudessa versiossa Medusa puolestaan voimaantuu. Käärmehiukset kostavat Poseidonille ja syövät tämän suihinsa: ”Aaltojumalasta ei jäänyt jäljelle hiustupsuakaan. Eikä jumalallisista hyväveliverkostoista”, kiteyttää kertoja tapahtumat. Penelopea sen sijaan ei kohtaa mikään muodonmuutos, vaan sinnikäs odotus näyttäytyy naiivina.
Kukkien kapinan sadut käyttävät metaforia, joita naisoletetuista kulttuurissa käytetään: ruusu, kana, lehmä. Kukkana nainen on kaunis ja ihana, mutta eläimenä perinteisesti jokin typeryyden merkityksiä kantava. Rinnastus tuntuu toimivan molempiin suuntiin, ja kantaa surumielisiä merkityksiä. Vilja-Tuulia Huotarisen Iloisen lehmän runoissa (2009) lypsylehmiä kuvataan ihmiskuvastolla. Kukkien kapinan kertomuksessa ”Taivaallisten lehmien kronikka” yksi lentävistä lehmistä tahtoo olla Marilyn ja toinen on joogaohjaaja. Mahdottomien ideoiden taivaallinen lehmälauma edustaa naiseuden eri representaatioita. Eläinten sukupuolittuneet kuvaukset herättelevät pohtimaan eläimiin liitettyjä konventionaalisia merkityksiä, esimerkiksi Elukat-osasto kuvaa maskuliinisia olentoja.
Kertomus nimeltä ”Miksi koiria lähetetään kuuhun” nostaa kielen materiaalisena tekstin pintaan ja yhdistää tapahtumia aiemmin kerrottuun nopeilla siirtymillä. Kukkien kapinan kehyskertomuksessa keskitien tyttöistä ja naisista puhutaan halventavasti kanoina. Tämä ulottuvuus säilyy tarinassa ”Miksi koiria lähetetään kuuhun”. Absurdi kertomus pyrkii luomaan tarinan kanalasta ilman kanoja: “Kanat voivat olla mitä vain: viiniä, saksalaisia herkkumakkaroita tai vadelmahilloa. Kanoilla ei ole niin suurta merkitystä. Paitsi periaatteellisesti. Peli ei toimi teoriassa ilman kanoja”, kertoja kiteyttää tavan, jolla sekä kyseinen kertomus että naisvihamielinen yhteiskunta toimivat. Kertomuksen rakenne ja kertomisen tapahtuma ovat miltei sisältöä merkittävämpiä Daniil Harmsin sanakoneen tapaan. Kertomus luo vaikutelman kielestä, joka villisti tuottaa tarinaa.
