Sérgio Alves Santos / Unsplash
baari

Romaanissa Brazzavillen oma J.K. Harju tallentaa kongolaista baarikulttuuria

Arvio
|
Tatu Pajula
|

Jaana Seppäsen suomennos välittää ilman pisteitä etenevän tajunnanvirran etevästi.


Alain Mabanckou:
Kuppinurin.
Suom. Jaana Seppänen.
200 s. Aviador 2020.

 

Kuppinurin on Alain Mabanckoun toinen suomennettu teos. Mabanckou on yksi tunnetuimmista Ranskan nykykirjailijoista ja hänen tuotannostaan löytyy useita palkittuja romaaneita, runokokoelmia sekä esseitä. Kuppinurin-romaanin lisäksi Mabanckoun teos Petit Piment (Pikku pippuri, Fabriikki, 2016) on myös suomennettu. Kuppinurin kertoo Kongon tasavallan pääkaupungin Brazzavillen baarista Rahalla $aa. Baarin omistaja Umpikotelo yllyttää Kuppinurin-nimistä entistä opettajaa ja kanta-asiakastaan kirjoittamaan kertomuksen baarista ja sen ihmisistä. 

Muistelmateoksen kirjoittamista motivoi toive, ettei Rahalla $aa unohtuisi, kun se lopulta lopettaa toimintansa. Umpikotelo kommentoi, että ennen suullinen perinnetieto esti asioiden unohtumista, mutta nykyään sen on korvannut kirjallisuus: ”-- tällä seudulla ei ole mitään tajua muistojen tallentamisesta ja että se aika kun isoäiti sängynpohjalta kertoi tarinoita oli nyt loppu ja kirjoitettu sana oli astunut sen sijaan --”. Kuppinurin valikoituu kirjoittajaksi, koska hän on entisenä opettajana lukenut paljon kirjallisuutta ja kertoo tarinoita alkoholisoituneista kirjailijoista. Kuppinurin irvailee siten juopottelevan kirjailijan stereotypialle. Voiko taidetta olla ilman viinaa? 

Teksti huokuu kiirettä saada kaikki talteen ennen kuin asiat unohtuvat tai sekoittuvat.

Kuppinurin suostuu kirjoittamaan ja itse Kuppinurin-teoksen teksti on työn tulos. Teos ei sisällä isoja alkukirjaimia eikä pisteitä ja sen kertomukset alkavat ja loppuvat kuin kesken imitoiden kertojansa humalaista tajunnanvirtaa. Kun Umpikotelo tarkistaa kirjoittajan tuotoksia, hän on tyytymätön työn jälkeen: ”-- mutta onpas tämä sekasotku, ei pisteitä, pelkkiä pilkkuja, pilkkuja vain, lainausmerkkejä kun ihmiset puhuvat, eihän näin voi kirjoittaa --”. Itse Kuppinurin on siis kuin editoimaton versio alkuperäisestä tekstistä outoine kirjoitusasuineen.

Jaana Seppäsen suomennos tavoittaa kertojansa erikoisen hengästyneen ja poukkoilevan ilmaisurytmin loistavasti, ja suomennus onkin ollut Mikael Agricola -palkinnon ehdokkaana. Teos todella vyöryy eteenpäin pilkkujen ja rujojen juttujen täplittämänä ajatusrakennelmana. Teksti huokuu kiirettä saada kaikki talteen ennen kuin asiat unohtuvat tai sekoittuvat. Eletyt päivät voivat olla viimeisiä, joten jokainen niistä on yhtä tärkeä kirjata muistiin. Henkilöt teoksessa esiintyvät joko valenimillä, kuten Kirjaltaja ja Umpikotelo, tai heitä kuvaillaan yleisnimillä, kuten ”vaippatyyppi”. Ihmiset, joita Kuppinurin kuvaa ovat enemmän tai vähemmän rypeviä, onnettomia ja epäonnistuneita. Jotkut heistä ovat pohjalla omien tekojensa ja jotkut taas sattumien vuoksi. Oli heidän epäonnensa itseaiheutettua tai ei, kaikki heistä kerääntyvät Rahalla $aa -baariin kuin oman huuruisen uskonlahkonsa temppeliin. 

Kaikki ovat vain samaa kärsivää joukkoa, jonka yksilöt saattavat unohtua.

Kuppinurin onkin eräänlainen pappi, joka kerää synnintunnustuksia baarin asiakkailta. Tieto hänen kirjoitustyöstään leviää, ja kaikki haluavat päästä osaksi paikan historiankirjoihin tallennettua kertomusta. Hänen ei tarvitse pyytää ketään kertomaan epäonnestaan, vaan he tulevat hänen luokseen ja jopa vaativat puheenvuoroa. He tarvitsevat kuuntelijaa; heidän täytyy ripittäytyä. Esimerkiksi vaippatyypille riittää, että Kuppinurin katsoo häntä. Pelkkä katse saa vaippatyypin ärsyyntymään ja kertomaan elämästään: ”-- kun he tahtovat kakaista jotain ulos, pitää aloittaa sanaharkalla ja töniä vähän jotta näyttäisi siltä että heidät on pakon edessä pantu puhumaan --”. Alkuun päästyään vaippatyypin kärsimysmonologi jatkuu ja jatkuu, koska epäonnea on enemmän kerrottavaksi kuin onnea. Kärsimys yhdistää baarin asiakkaita, ja puhe elämän kolhuista tuo henkilöitä lähemmäs toisiaan. Oli tarina miten karmea vain, aina löytyy joku, joka on kokenut saman tilanteen ja nyökyttelee päätään ymmärtäväisenä. Kukaan heistä ei ole yksin ongelmineen.

Toiset henkilöt, kuten Kirjaltaja, tarjoavat tarinaansa kuin palveluksena ja rahanarvoisena kauppatavarana: ”-- jos et sinä kirjoita mitään minusta sinne vihkoosi, ei koko sepustuksellasi tule olemaan mitään arvoa --”. Kirjaltajan elämä on arvokas hänen mukaansa siksi, että hän on elänyt Ranskassa. Euroopan kokemukset eivät silti auta Kirjaltajaa. Hänen kärsimyksensä tapahtuu ehkä Ranskassa, mutta on silti samaa kuin muidenkin, koko elämänsä Kongossa asuneiden, baarin asiakkaiden kärsimys. Baarin yhteisöllisyyden varjopuolena on siten se, ettei kukaan ole ongelmineen erityinen. Kaikki ovat vain samaa kärsivää joukkoa, jonka yksilöt saattavat unohtua.

Rahalla $aa -baarin perustaminen aiheuttaa eripuraa, sillä paikan asiakkaat eivät mene enää kirkkoon. Alkoholin jumala houkuttaa heitä liikaa. Baarista tulee jupakan myötä kaupungin keskipiste, kun maatalousministeri ja Kongon presidentti antavat tukeaan Umpikotilolle hyvän julkisuuden vuoksi. Tapaus kasvaa valtavaksi ja jakaa maan kahtia. Ministerin ja presidentin puheenvuoroilla ei ole heille muuta merkitystä kuin historiaan jäävien lauseiden viljelyssä. Kuppinurin osoittaa, että poliittinen vaikuttaminen voi olla pahimmillaan sitä, että poliitikko jää ihmisten mieleen julkisuutta niittävillä sutkautuksillaan todellisten tekojen jäädessä olemattomiksi.

Monet baarin tarinoista seuraavat samaa kaavaa, jossa onnellinen avioliitto muuttuu onnettomaksi, työt häviävät ja juoma alkaa maistua. Joskus tarinoissa ryyppääminen on tosin enemmänkin ongelmien syy kuin seuraus. Tarinoiden päätepysäkki on silti aina sama: Rahalla $aa, jossa onnettomat sielut vaeltavat kuin kiirastulessa ja kertovat kelle tahansa, joka vain kuuntelee, samaa lankeemustarinaa uudestaan ja uudestaan. 

Kuppinurin on omaperäinen, railakas ja taitavasti suomennettu kokoelma erikokoisia ja -näköisiä onnettomia kohtaloita, joita yhdistää rähjäinen kapakka.

Romaani vilisee kirjallisuusviittauksia, jotka ovat kuin haamuja elämästä, jolloin Kuppinurin oli raitis. Esimerkiksi erään toisen teoksessa esiintyvän baarin, Katedraalin, perustajaa kutsutaan Arosudeksi ja Rahalla $aa -baarissa on henkilö nimeltään Holden, joka kyselee jatkuvasti, mitä kaupunkien sorsille tapahtuu, kun tulee talvi. Myös kirjailijat Labou Tansi sekä Mongo Beti mainitaan kertojan kirjallisiksi esikuviksi. Minä syytän -huudahdus ministerin puheessa on taas kirjailija Émile Zolan kirjeestä Ranskan presidentille. Kuppinurin kertoo, että kirjallisuuden avulla hän on nähnyt maailmaa: ”-- olen tehnyt matkaa kirjallisuudessa, jokainen kirjansivu jonka aukaisin antoi kuuluviin melan läiskähdyksen keskeltä jokea, en kohdannut yhtäkään rajaa harharetkieni aikana, ei tarvinnut esittää mitään passia --”. Kuppinurin on siis siirtynyt maailmanmatkaajasta yhdellä baarijakkaralla kököttäjäksi. 

Koska kaikki Kuppinurin-romaanissa on hänen kertomaansa, lukija ei tiedä, miten tosi teoksen Kuppinurin on. Miten paljon hän värittää omaa hahmoaan ja muita teoksen hahmoja kuvauksessaan? Voiko humalapäiseen kirjoittajaan luottaa? Kuppinurin ei tosin piilottele virheitään teoksessa. Hän esimerkiksi myöntää suoraan, että opetti oppilailleen ranskan perfektin partisiippia säätilan ja vuorokaudenajan mukaan. On siis mahdollista, että Kuppinurin kertoo tarinoitaan rehellisesti ja totuudellisesti. Hänen totuutensa saattaa olla erilainen kuin jonkin toisen, mutta niin se olisi myös silloin, jos hän ei olisi alkoholisoitunut.

Kuppinurin on omaperäinen, railakas ja taitavasti suomennettu kokoelma erikokoisia ja -näköisiä onnettomia kohtaloita, joita yhdistää rähjäinen kapakka. Rahalla $aa on samalla asiakkailleen elämän tarkoitus ja elämän tuhoaja. Addiktio on teoksessa romanttiseen puoleen kallellaan, mutta ilman ylistävää sävyä. Huumori on pikimustaa eikä lukijalle varmaankaan käy epäselväksi, etteivät Rahalla $aa -baarin asiakkaat ole erityisen tyytyväisiä valintoihinsa, epäonneensa tai elämäntilanteisiinsa. Kuppinurin kertoo asiakkaista sellaisina kuin he ovat eikä sellaisina kuin he voisivat olla: ”-- tämä sekasotku on elämä, käykää peremmälle luolaani, täällä on mädän löyhkää, jätettä, näin minä näen elämän --”. Kuppinurin on häpeämätön – ja sitä kunnolliselta muistelmateokselta ja kronikalta vaaditaankin.

Arviot