Akseli Gallen-Kallelan muistolle

Taidemaalari Akseli Gallen-Kallela kuoli vuonna 1931. Uuno Kailas kirjoitti hänen muistolleen runon, joka ilmestyi Nuoressa Voimassa. Julkaisemme sen nyt uudelleen, 86 vuoden kuluttua taiteilijan poismenosta.

KUOLEMATON.

Akseli Gallen-Kallelan muistolle. Kirj. Uuno Kailas NVL.

Tuli tuonelle väkevä,
matkasi manalle mahti.

Kalma seisoi kartanolla,
näki kultaisen kypärän,
näki säilän syltä pitkän.
Tiesi sankarin tulevan.

Saapuja lähemmä astui,
kasvoi askel askelelta,
kun tuli veräjän suuhun,
pää jo pilviä piteli.
Otsa vuori, silmä järvi,
ääni ukkosen jylinä:
— Lie tila minun levätä?

Tunsi jo kysyjän tuoni:
— Olet mies sitä sukua,
jok’ ei tuttu tuonelassa.
Päästäisin pihalle sinut,
heti nukkujat heräisi.
Jo on mies sinua ennen
tullut tietäjän väellä,
jo on mies sinua ennen
mennyt toisille tuville.
Ei ole tiloja täällä
sinunlaistesi levätä.

Virkkoi ja veräjän sulki,
haki vartijat tuvasta.

Sankari sanatta kääntyi,
kahloi poikki tuonen virran,
elon puolelle eteni.

Kulki pilvi, näin puheli:
— Mies olet näkyjä nähnyt
elon, kuoleman kulusta
silmin muita mahtavammin,
nyt elät näyissä niissä.

Tuli tuuli, näin humisi:
— Olet tiet samonnut loitot,
liikut vielä loitommalti.

Lausui luoja pilven päältä:
— Minkä taivaalle valoksi,
kenet ihmisten iloksi
loin, sen en levätä anna
tuonen tummassa levossa;
sillä on osa parempi:
aina taivaalle palata,
aina muistossa asua.
Kutsun uusia sukuja
maan päälle, povessa niiden
valona, ilona vielä
annan suurteni levätä.

[Nuori Voima 3/1931]

Kuva: Akseli Gallen-Kallela, Omakuva, 1897, viivasyövytys, Gösta Serlachiuksen taidesäätiö. (Kuvaaja: Tomi Aho.)

Kesäklassikko-sarjassa julkaisemme kerran viikossa arkistojen aarteita Nuoren Voiman historian varrelta.