Kapitalismia ajaa perkeleen lailla energiapanos, jonka nopea polttouhraaminen on kuumentanut, tukehduttanut ja tappanut elonkehää. Elämällä on ehkä vielä merkitystä, mutta sillä ei tunnu olevan väliä. Elämme nihilististä siirtymää tuntemattomaan.
Jaana Seppäsen suomennos välittää ilman pisteitä etenevän tajunnanvirran etevästi.
Julia Cameronin huttuisessa elämäntaito-oppaassa luovuus löytyy taiteilijatreffien ja aamusivujen avulla.
Akwaeke Emezin ensimmäinen suomennettu teos muistuttaa, että ennakkoluulojen pelko voi joskus olla suurempi kuin ennakkoluulot.
Kuolema haastaa elävät riippumatta siitä, onnistuvatko kuoleman koskettamat ihmiset näille määrätyissä tavoissa surra vai eivät. Kuolema jättää häpeätahran – mutta onko siitä kirjoittaminen likaista työtä?
Maria Àngels Anglada: Auschwitzin viulu Suomentanut Satu Ekman Bazar, 2018, 142 s.
Aktivismi ei nykyään ole niinkään vastakulttuuria kuin ”hyvää jengiä, hyvää meininkiä ja luovaa yleisöä”, aktivisti Leo Straniuksen sanoin. Herman Raivio luki Antonio Montin ja Pontus Purokurun ansiokkaan aktivismihistorian ja löysi koomisia yksityiskohtia, mutta myös lukuisia aloja ja ilmiöitä, joissa kansalaisliikkeet ovat toimineet edelläkävijöinä.
Olavi Koistisen esikoisnovellit paljastavat tavallisuuden takana piilevän omituisuuden.
