Elämän mielekkyys: PERUTTU →
Koronan ja ympäristötuhon maalaama tunnemaisema on epävarman upottava. Johonkin on silti yritettävä kiinnittää katse.

Koronan ja ympäristötuhon maalaama tunnemaisema on epävarman upottava. Johonkin on silti yritettävä kiinnittää katse.

Mielestäni armeliain asia elämässä on ihmismielen kyvyttömyys ymmärtää kaikkea sitä, mitä maailma pitää sisällään.

Vapussa tiivistyvät ne asiat, joihin koronavirus tulee pisimpään vaikuttamaan. Suuret joukkotapahtumat, juhlat ja poliittinen organisoituminen ovat uhanalaisia vielä kauan. Mutta jos virus kaataisi internetin, pelkäisimme ehkä vähemmän.

Koronakriisi paljastaa, keitä todella rakastetaan. Ja ketkä rakastavat lukemista.

Herran vuonna kaksituhattakaksikymmentä ihmisherra on joutunut luopumaan kruunustaan, ja tunnustamaan uuden, näkymättömän maailmanvaltiaan. Tämä kruunupää on teloittanut tuhansia. Se on pakottanut ihmiset loitolle toisistaan. Minut se on teljennyt pieneen kylään, muurien sisälle eristyksiin.

Noina päivinä Jyväskylässä, melkein neljäntuhannen kilometrin päässä Lombardiasta ja Emiliasta, epidemian räjähtäminen Italiassa oli pelkkää vaimeaa taustahälyä. Minun käsitystäni todellisuudesta oli kuitenkin alkanut määrittää täysin puhelimesta, mediasta ja somesta saapuva informaatiovirta ja sen herättämät tunnereaktiot.

Myös kriisin tullen jokin Taho myöntää apurahoja ja pitää perustelut tietonaan.

Nuori Voima varautuu koronakevääseen esittelemällä Viikon runoilija -palstan ja seuraamalla verkon kulttuuritarjontaa, huulillaan kysymys: Voisiko kriisi tarjota mahdollisuuden jälleenrakentaa kulttuurimme kestävämmäksi?
