Kaksi tuoreehkoa runokokoelmaa tarjoaa perspektiiviä moderniin elämään. Tuula Hämäläinen ja Raisa Marjamäki näkevät tarkasti, koska katsovat keinovalaistua pintaa askeettisuuden syvyydestä käsin.
Anna Tomin Huomisen vieraassa maailmaa tarkkailee tulevaisuuden arkeologi. Pauliina Haasjoen Promessa puolestaan pyrkii lähemmäs tämän päivän kokemusta, niin kuin sen kokevat kaikki aistivat ja tuntevat. Runokokoelmia yhdistää tähyäminen ihmisen kokemuksen ulkopuolelle, mikä samalla laajentaa tuota kokemusta.
Tietokirjalle tärkeä tehtävä on ydinviestin välittäminen.
Pelle Romantikan kuvitettu runoteos/äänilevy voisi kokonaisuutena käydä taiteilijakirjasta, mutta luonnosta se ei varsinaisesti kerro. Mikä on onni, sillä luonto on ihmisen luomus, kirjoittaa Johanna Osváth.
Kulttuuri on paljon enemmän kuin budjetinlaskija voi hahmottaa. Vaaleissa kulttuurimyönteinen äänestäjä tähyää itsensä ulkopuolelle, vaikka hömötiaiseen männyn oksalla.
Satu Mannisen runoteos Camouflage antaa luonnon päihittää.
Janette Hannukaisen toinen runokokoelma on virkistävän suorapuheinen. Se kurkottelee ympäristöahdistuksesta kohti tilanteen hyväksymistä mutta haroo samalla hieman liian moneen suuntaan.
Ahvenjärven teos on ansiokkaan pienieleinen ja samalla puhutteleva tutkielma luonnon ja urbaanin lomittumisesta, ihmisen jäljistä ja supistuvasta koskemattomasta. Huolellisista säkeistä huokuu korutonta rakkautta luonnon vapaaseen elinvoimaan.
Sauli Sarkasen ekokriittiset runot julkaistaan ensimmäistä kertaa yksissä kansissa. Sarkasen 2010-luvun tuotannossa luontokuvauksen keskeinen asema ja sen rakentama ympäristöeetos ovat säilyneet, mutta yhteiskuntakritiikin ärhäkkä kärki pehmentynyt.
Saila Susiluoto: Metropolis – merkintöjä kadonneesta kaupungista.
