Mikä täällä haisee? →
Sini Silverin uusimmassa teoksessa puhalletaan yhteen hiileen kultivoimalla elinvoimaa elämän likakaivoista. Tie utopiaan on päällystetty majoneesisinapilla.

Sini Silverin uusimmassa teoksessa puhalletaan yhteen hiileen kultivoimalla elinvoimaa elämän likakaivoista. Tie utopiaan on päällystetty majoneesisinapilla.

Kaija Rantakarin ja Tuukka Pietarisen runoteoksissa ei analysoida yhteiskunnallisia valtasuhteita, vaan luotetaan esteettisen kokemuksen ajattomuuteen.

Kun runokokoelma ilmestyy metsässä, eikä kukaan ole kuulemassa, onko kokoelma ilmestynyt? Lehtikasan alta voi vielä vuoden päästä pilkottaa vettynyt räikeäpintainen kansilieve. Sivut ovat myttääntyneet lukukelvottomiksi. Ollaan kenties jonkin merkittävän äärellä, mutta kukaan ei ollut siellä ajoissa.

Pauli Tapion esikoisteos säväyttää tarkkanäköisyydellään ja syvällisyydellään. Kokoelman runot kuvaavat kaunistelematta aikamme kurjuutta ja käsittämättömyyttä, mutta rivien välistä voi lukea myös lohdullisia polkuja arkisten elämysten äärelle.

Nykyrunoudesta sanotaan usein, että se on vaikeaa. Entä jos asetelman kääntäisi toisinpäin: mikä nykyrunoudessa on helppoa? Nuoren Voiman runouteen keskittyvän numeron 3/2017 päätoimittajat kysyivät ihmisiltä internetissä.
