tuomas

Miten lämpö haihtuu – essee yhteisöistä, kuolemasta ja Korkeasaaresta →

Eläimen kuolema johtaa taiteen ja elämän perimmäisten kysymysten äärelle. Lapsi voi ymmärtää sen muita paremmin.

Essee

Fiktio vapaaksi esikuvista! →

Etsimme fiktiosta esikuvia ja ikoneita, jotka nykyisin toimivat esiperseilijöinämme. Sukupolvensa äänet onnistuvat näin peittämään näkyvistä taiteensa laadun.

Blogi

Rakkauden työkalut →

Lumièren veljesten ensinäytöksessä koettu paniikki on osoitettu elokuvataiteen perustamismyytiksi. Mutta entä kun virtuaalitodellisuus saa meidät väistämään lattian läpi sinkoutuvia valaita ja rakastumaan androideihin? Matias Riikosen essee selvittää.

Essee

Valittu kansa on kulttuurin läpileikkaus, joka näyttää kristinuskon sen ytimessä →

Antti Tuiskun uuden levyn vastaanotto provokaationa jättää huomiotta, että sen parhaalla kappaleella lauletaan kahvista ja pullasta.

Blogi

Kun peilissä näkyy silikonia ja metallia – Maija Tammen muotokuvissa androidit käyvät ihmisestä →

Valokuvataiteilija Maija Tammen androidimuotokuvat ahdistavat Kiasmassa ja maailmalla. Ne rikkovat käsityksiä potreteista ja kertovat jotakin siitä, millaisia haluaisimme olla: tehokkaita, ajattomia, ikuisia. 

Essee

Äänellä jonka tunnet – arvostelussa spefinovelleja sukupuolen moninaisuudesta →

Oudoissa maailmoissa puhuvat äänet ovat liiankin tuttuja. Miten tuoda esille kokemuksia, jotka eivät pelkästään liudenna miehen ja naisen usein aika mielivaltaisia kategorioita vaan sijoittuvat niiden ulkopuolelle?

Kritiikki

Noteeraa minut! Irti reaktiivisesta kulttuurijournalismista →

Kulttuuritoimittajat ovat jatkuvan attentaatin kohde. Joukkotuhoaseen nimi on tiedote. Voisiko kulttuurijournalisti vielä könytä ylös tiedotteiden pallomerestä, kysyy Vesa Rantama blogissa.

Blogi

”Virkailija kehotti menemään naimisiin” – runoilija Daniel Malpica sai vain viikkoja aikaa poistua maasta →

Daniel Malpican työ ja verkostot ovat Suomessa, mutta oleskeluluvan hakijalle ei sallita useampaa toimenkuvaa.

Juttu

DocPoint tarjoaa hartaita kokemuksia →

Nuoren Voiman Docpoint-tärpeissä pyhyyden kokemuksia, turkkilaista kuvaesseetä, malawilaista kungfua sekä, sydäntäsärkevästi, maailman viimeinen zairenleveähuulisarvikuonouros Sudan.

Juttu

Hän polttaa vielä sikarin, hän pukeutuu vielä satiiniin – Ragnar Kjartanssonin Visitors →

Ragnar Kjartanssonin The Visitors (2012) on kuulemma 2000-luvun paras taideteos. Koska paras kiinnostaa aina, Maaria Ylikangas lähti katsomaan teosta.

Juttu

Jos et ole paikalla, makusi on. Novelli Fellinistä, elokuvasta ja näkemisestä →

We are not in Paris, hän sanoo, taputtaa selkään ja avaa minulle oven Senaatintorille, jossa lunta sataa niin kuin ämpärit kaatuvat. Juho Kankaanpään novellissa katsotaan tuntematonta katsojaa.

Runot ja novellit

Kohtuutonta diivailua – hillittömyys kaataa raja-aitoja →

Illuusio luksuselämästä vaatii työtä, mutta diiva ei kavahda liioittelua. Riikka Ala-Hakulan ja Taija Roihan essee tervehtii transgressiivista diivaa. 

Essee