Politiikan valtavirrassa kulttuuri on kummajainen. Keskustelu on usein typerää ja samat väitteet toistuvat vaaleista toiseen. Pitäisikö kulttuurista siis vaieta?
Minkälaista on feministinen kirjan kustantaminen?
Ilmastonmuutoskirjallisuuden on keksittävä kieli uudelleen. Tänään vaikuttaa siltä, että runous onnistuu tavoittamaan todellisuudesta jotakin olennaista, raportoi Johanna Osváth runoilijoiden ilmastomielenilmauksesta.
Kulttuuri ei ole yhdenkään puolueen kärkiteema, mutta osa ei mainitse aihetta sanallakaan. Tämä on hämmästyttävää ottaen huomioon alan työllisyys- ja hyvinvointivaikutukset, taiteen itseisarvosta nyt puhumattakaan. Vesa Rantama teki katsauksen vaaliohjelmiin.
Etsitkö harjoittelupaikkaa? Kiinnostaako kulttuurijournalismi?
Satu Mannisen runoteos Camouflage antaa luonnon päihittää.
Taiteilija Kaisa Illukka katsoi virolaisen Jaan Tommikin Dancing Home -teosta Kiasmassa ja päätti kartoittaa oman sukunsa jälkiä Suomenlahden yli.
Kiasman ja NVL:n Kuvataiteesta esseeksi -kurssin satoa.
Yhtenäiskulttuuri kuoli. Ministeri ehdotti valtiollisia hautajaisia ennen kuin katosi näkyvistä.
Toimittaja Emilia Kukkala luki Antti Nylénin Häviön ja löysi sieltä myös itsensä. Esseessään hän kirjoittaa, että taide ja hoiva ovat vaarallisia nykyiselle yhteiskuntajärjestykselle, jossa hyvän olon ja menestyksen todistelu on tullut imperatiiviksi.
Kuvataiteen katsominen on vaikeaa. Blogissa Kupka, Taiteen musta kirja ja Vernon Lee.
Kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän kritiikkiä, naisen naurua ja feministin viestintää löytyy Sinua on petetty -kirjoituskokoelmasta. Kriitikko Herman Raivio toivoisi tuoreempia avauksia.
Kanavassa on ruumiita ja sen vierillä rottia, usko pois.
