Nuoren Voiman toiseksi päätoimittajaksi Vesa Rantama →
Nuori Voima -kulttuurilehti siirtyy työparimalliin vuoden 2018 alusta.

Nuori Voima -kulttuurilehti siirtyy työparimalliin vuoden 2018 alusta.

Nuoren Voiman Lavarunoradio on Suomen ensimmäinen lavarunoudelle omistettu podcast. Tällä kertaa siinä esiintyy Elsa Tölli.

Ensi vuoden alusta Nuori Voima alkaa ilmestyä viidesti vuodessa. Samalla Kritiikki-lehti lopetetaan, ja jatkossa arvioita julkaistaan enemmän Nuoressa Voimassa ja sen verkkosivuilla.

Tähän ingressi

Nimimerkki ”Huckin” humoristinen dystopia vuodelta 1904 on esimerkki varhaisesta suomi-scifistä. Julkaisemme sen ensi kertaa suomennettuna.

Kasper Salonen lausuu Lavarunoradiossa englanninkielisen runonsa ”Stepping Wolf”.

Nuoren Voiman Lavarunoradiossa esiintyy tällä kertaa Harri Hertell, joka on ollut tuottamassa paitsi tätä podcastia myös useita lavarunoustapahtumia.

Lavarunoradion neljännen osan tähtenä on ansaitusti suomalaisen lavarunouden ”isähahmo” J.K. Ihalainen.

Perinteikäs palkinto jaettiin Nuori/Voima-klubilla Korjaamon Vintillä. Palkinnolla halutaan nostaa esiin se arvokas työ, jota kulttuurilehtien avustajat tekevät kirjallisuuden kentällä intohimonsa voimin.

Kun haluamme taiteen ottavan kantaa tai tuottavan hyvinvointia, saamme laiskoja ja yhdentekeviä teoksia, joiden sisällön tiedämme jo etukäteen. Mitä vaikkapa Ai Weiwei halusi sanoa, kun makasi syyrialaispoikana rannalla? Tiedät kyllä.

Lavarunoradiossa tällä kertaa runoilija-räppäri Ilja Lehtinen eli Illmari ja dystooppinen tulevaisuusvisio.

Nuoren Voiman Lavarunoradio-podcastin toisessa osassa kuullaan Aura Nurmen runo palkitusta Villieläimiä-teoksesta.
