Subjektin ja maapallon kriisit – arviossa Raisa Jäntin runoja →
Raisa Jäntin kolmesta vihkosta koostuva teos törmäyttää luonnontieteellisen diskurssin ja henkeäsalpaavan kielen virtuoottisella tavalla.

Raisa Jäntin kolmesta vihkosta koostuva teos törmäyttää luonnontieteellisen diskurssin ja henkeäsalpaavan kielen virtuoottisella tavalla.

Rakkaus saa lähes kirkumaan tuskasta Jane Austenin klassikkoromaanissa.

Miksi kukaan haluaisi kirjailijaksi, kun työ on vaativaa, aikaa vievää ja kun siinä kaikesta vaivannäöstä huolimatta joutuu sietämään lukuisia pettymyksiä? Petri Tammisen ja Antti Röngän kirjeenvaihto tarjoaa pessimistisen vastauksen, Päivi Haanpään ja Terhi Rannelan kirjoittajaopas optimistisen.

Jyri Vartiaisen uudessa pienoisromaanissa kolme lasta vetelehtii työläismaisemassa. Teos on näennäisen tyyni mutta pinnan alla se tavoittaa monenlaiset kasvukivut.

Filosofi Emanuele Coccian mukaan kasvit on unohdettu maailmanselityksestä, vaikka hengitämme niitä joka hetki.

Leevi Lehdon viimeiseksi käännöstyöksi jäänyt valikoima John Keatsin runoja on samalla kokonainen elämäntyö, jonka parissa Lehto työskenteli 25 vuoden ajan. Se paljastaa myös, että romantisoitu Keats oli myös hauska ja räävitön.

Tommi Melender onnistuu kirjoittamaan tavallisista esseeaiheista tavallisella esseeäänellä harvinaisen vaikuttavasti, ”kuin mitään ei olisi tapahtunut”

Suunta on siis kohti oman elämän haltuunottoa, ja työkaluksi ehdotetaan ajattelua. Jos haluamme ohjata valintojamme, on tärkeää tunnistaa niiden takana olevat tunteet ja uskomukset. Tämän ketjun näkyväksi tekeminen on Cuskin trilogian kantava idea.

Asiat eivät ole hallinnassamme, mutta siihen ei kuole, voisi olla käsikirjoittaja Jan Forsströmin ensimmäisen romaanin credo.

”Uskon, että ihmiset ovat laji täynnä tragediaa, eikä heillä ole oikeastaan mahdollisuutta onnistua, etenkään modernissa yhteiskunnassa”,

Tuoreet antologiat tarjoavat kirkasta näkemystä omasta paikasta maailmassa ja rentoa ajankuvaa. Arvostelussa Voidaan puhua jossitellen ja Zeitguest.

Uusi luontorunous valottaa ihmisen ja luonnon liukuvaa suhdetta. Tatu Pajulan kritiikissä Katja Seudun ja Hanna Tuomisen kokoelmat.
