Kutsu kissuuteen →
Voiko antipelillisyys olla avain ihmiskeskeisyydestä luopumiseen? Mikä tekee ihmisestä ihmisen ja pelistä pelin?

Voiko antipelillisyys olla avain ihmiskeskeisyydestä luopumiseen? Mikä tekee ihmisestä ihmisen ja pelistä pelin?

Ági Szirtesille, Erika Bókille ja kaikille heille, jotka ovat antaneet kasvonsa.

Esseistiikan supertähden uusi teos kokoaa yhteen sekalaista materiaalia mutta tuoksuu vilpittömästi ystävyydeltä.

Peterson on antanut meille luvan itkeä jatkuvasti, vailla nolostumista.

Kreikkalaisen antiikin ääni on yksi nykyisyyden taajuus. Jos haluaa soittaa antiikin Kreikan suosituinta puhallinsoitinta aulosta, pitää soitin ensin rakentaa – tai tarkemmin, soittimet.

Kirjailijan suhde hänen teoksensa pohjalta tuotettavaan äänikirjaan voi olla vaikea niin tekijänoikeudellisesti kuin poeettisesti. Löytyykö ratkaisu uusista lukemisen ja kirjoittamisen tavoista?

Painettujen esseiden pohdinnat sukupuolesta suodattuvat sosiaaliseen mediaan usein varmuuksina ja ennalta-arvattavuuksina. Tällöin unohtuu, että essee on pohjimmiltaan epävarmuuksien laji.

Filosofi Maurice Blanchot’n vuonna 1949 ilmestyneen esseen suomennos, joka julkaistiin alun perin Voiman Nihilismi-numerossa (6/2001)

Runouden luo löytävät onnekkaat kulkijat: repaleisessa maailmassa outo ja kummallinen kieli itsessään käy yhteisöstä. Joskus yhteisö on vastaliike, joskus perhonen, ja joskus paradoksaalisesti mökki keskellä erämaata.

Suvi Vallin Hallittua kaatumista ja muita ruumiin kielen asentoja saa hetkeksi unohtamaan, että joskus on keksitty sellainenkin hömpötys kuin kartesiolainen dualismi.

Willy Kyrklundin esseissä tehdään matkaa maailmassa ja kielessä.

Tiina Raevaaran päiväkirjamaisen esseen ja tietokirjan yhdistelmä Minä, koira ja yhteiskunta perkaa ihmisen suhdetta muunlajisiin.
